MM-kisaraportti

by Teemu Roininen

Viime yönä päästiin reissusta kotiin ja jonkinlaista yhteenvetoa MM-kisoista voisi vähän koittaa koota.

Aivan ensinnä haluan kiittää sitä harvalukuista porukkaa, jotka ovat minua tukeneet, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Arvostan tukeanne hyvin paljon!

Ja asiaan.
Superin miehet aloittivat matkansa keskiviikkona. Heti kärkeen meinasi tulla kiire bussipysäkille, kun joku oli jäädyttänyt mutkan, minkä viereisestä ojasta sitten itsemme löysimme. Ja heti meidän perässämme sieltä löysi itsensä myös toinen kanssaeläjä. Loppujen lopuksi kuitenkin sain toisen kyydin. Saimme ajettua bussin kiinni seuraavalle pysäkille, ja matka pääsi alkamaan.  Kiitos Alelle ja Hukille!
Perillä Wroclawissa oltiin siinä vähän ennen kolmea päivällä. Välilaskun aikana koitettiin katsoa kännykästä Suomen joukkuueen ainoan naisnostajan nostoja, mutta vähän myöhästyttiin. Meidän kannustamattomuudestamme huolimatta Anni sai arvokisadebyyttinsä painonnoston puolella suoritettua. Näissä karkeloissa nostaminen on urheilijalle henkisesti niin erilainen paikka kuin perus kellarikisat, että Anni voi olla täysin tyytyväinen suoritukseensa. Painonnoston parissahan Anni on ollut vasta pari vuotta, ja nyt siis jo arvokilpailuissa!

Satavuotias hervoton halli toimitti kisapaikan virkaa

Satavuotias hervoton halli toimitti kisapaikan virkaa

Hotellilla päästiinkin melkein heti ruokapöytään, ja sitä samaa ruokaa syötiin sitten joka päivä. Menu olisi voinut olla monipuolisempi, mutta eihän sinne toisaalta syömään oltu lähdettykään. Tämä olikin reissun ainoa negatiivinen asia. Muuten oli Polski-poika hoitanut asiansa asiallisesti ja homma toimi kuin junan vessa.
Keskiviikkona käytiin vielä tutustumassa kisapaikkaan, ja myös treenisalilla jumppaamassa vähän paikkoja auki matkan jäljiltä.

Torstaiaamuna mentiin taas salille, ja tehtiin vielä viimeiset treenit. Itse tempailin 130 kiloon, työnsin 170 kiloon ja kyykkäsin 200 kiloon asti. Ei siis mitään kovin isoa, mutta kuitenkin pari sellaista nostoa joissa sai vähän nostaa.
Illalla käytiin katselemassa kisoja ja maailmanennätyksiä. Niitä näissä kisoissa syntyikin ihan mukavasti, vaikka olympiavuoden jälkeisiä kisoja yleisesti pidetäänkin hieman heikkotasoisempina. Tunnelma kisahallissa oli A-ryhmissä todellakin katossa, varsinkin kun oli Puolan omia nostajia mukana. Painonnostolla on Puolassa pitkät perinteet, ja yleisö eli hienosti kaikkien nostajien mukana. Nostojen ja ryhmien välissä oli kunnon showta, ja vähän väliä ukrainalainen kannattajajoukko painoi letkajenkkaa pitkin katsomoita. Ainoastaan arviolta kolmikymmenpäinen Pohjois-Korealainen kannattajajoukko oli hieman pidättyväisempi, mutta sekin yltyi hurjiin suosionosoituksiin aina maanmiehen tullessa lavalle.

Hallissa riitti tunnelmaa

Hallissa riitti tunnelmaa

Torstai-perjantai-välisenä yönä saimme nauttia hotellilla palohälytyksestä, ja jopa itse Iranin Hercules oli joutunut nöyrtymään yöpuvussaan ulos. No mitään tulipaloa ei sitten ollutkaan, ja tovin pihalla norkoilun jälkeen päästiin takaisin nukkumaan. Perjantaina lepäiltiin seuraavan päivän kisaa silmällä pitäen, vaikka itse kävinkin kevyesti jumppailemassa.

Tunnelmia palohälytyksen keskellä. Ihan tuli armeija-ajat mieleen.

Tunnelmia palohälytyksen keskellä. Ihan tuli armeija-ajat mieleen.

Lauantaina kisa alkoi paikallista aikaa kymmeneltä, joten herätys siinä viiden korvilla ja pihalle kävelemään silmät auki. Siitä sitten aamupalan jälkeen kisahallille ja puntariin. Vihdosta viimein kisa alkoi ja päästiin tekemään sitä, mitä varten tänne oltiin tultu. Oma kisanihan ei mitenkään erioikoinen ollut. Tai no oli siinä jotain erikoista.
Tempauksen lähtö 147 kilosta epäonnistui ensimmäisellä yrittämällä, mutta onneksi sain paikattua virheeni toisella nostolla. Viimeiseen tempaukseen laitettiin 151 kiloa, mikä oli liikaa ja meni yli että heilahti. Tempaus tuntui kaikenkaikkiaan pehmeältä, ja tuo 147 kiloa olikin varmasti parasta mihin tuona päivänä olisin pystynyt.

Työnnössä täytyi vain koittaa päästä Eeron edelle ja lähtöpainoa pudotettiinkin tätä silmälläpitäen kilolla. Yritys 189 kilosta onnistuikin kevyesti. Eero korotti työnnön 192 kiloon, joten itse piti laittaa 196 kiloa. Eero onnistui jälleen, mutta tuomarit hylkäsivät noston. Tästä huolimatta Eero lastautti viimeiseen nostoon 195 kiloa, missä taaskin onnistui, ja jopa tuomaritkin sen hyväksyivät 2-1. Kilpailun kaikkitietävä jury kuitenkin muutti päätöksen ja nosto merkattiin hylätyksi.
Nyt olikin sitten minun vuoroni 196 kilosta. Ensimmäisen ja toisen noston välille tuli todella pitkä tauko arviolta kymmenisen minuuttia, mutta onnistuin kuitenkin työntämään raudat ylös. Taas kerran tuomarit hylkäsivät noston. Ilmeisesti kädet elivät ylöstyönnössä turhan paljon. Enää kun ei ollut pakottavaa tarvetta sijoituksen puolesta työntää tuota 196 kiloa, niin tankoon lastautettiin tasaraha 200 kiloa. Työnsinhän minä perkele senkin, mutta edellisien nostojen juonta seuraten tuomarit hylkäsivät noston. Kädet elivät taas liikaa.

Kisanostot

Yhteistulosta kertyi 336 kiloa, C-ryhmän voitto ja lopullinen sijoitus 20.
Tavotteista jäätiin melkoisen kauas, eikä siinä selittelyt auta. Säännöt on samat kaikille, ja ne tumput pitää saada lukkoon niin, että valkoiset valot syttyy. Työtä siis riittää edelleen.

Yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista matkalla oli huikea työnnön maailmanennätys naisten +75 kilon sarjaan. 190 kiloa!!! Aivan järjettömän kova!
Nyt tarkkasilmäisimmät siellä jo huomaavatkin, että sehän jumaliste työnsi enemmän kuin minä. No niinhän se teki.
Useammassa lähteessä olenkin huomannut voivoteltavan tätä surkeuttani.
Tahdonkin nyt julkisesti pyytää anteeksi kaikilta teiltä jotka olen häpäissyt koko maailman edessä. Toivon, että tästä huolimatta pystytte jatkamaan elämäänne, ja mikäli traumanne käyvät ylitsevuotaviksi, niin olette aina tervetulleita saamaan henkistä tukea kärsimyksissänne.

Mainokset