EM-kisat 2017

Pari päivää kevään pääkilpailuni jälkeen voi varmaan summata valmistautumista ja kisareissua.

Tulos 147 + 190 alkaa olla jo harmittavan tavanomainen tulos. Tieto siitä että rekyyliä olisi enemmänkin ei tee tällaisten tulosten tekemisestä yhtään sen mukavampaa. Onneksi tässä sen verran on päässyt kokemusta kertymään, että se rasvattu naru saa pysyä komerossa vielä tämänkin reissun jälkeen.

SM-kisoihin valmistautumisessa oli omat haasteensa, mutta voi vanha vihtahousu vieköhön kun olisi silloin tiennyt kuinka paljon haasteellisempi EM-kisavalmistautuminen tulee olemaan. Pieniä vaivoja pääsi kertymään sen verran että SM- ja EM-kisojen välinen treenijakso meni enemmän ja vähemmän luovimiseksi. Kova hinku kisailemaan kuitenkin oli ja voimatasojen ollessa kuitenkin kohtalaisen hyvällä tasolla uskoin vakaasti 350 kilon yhteistuloksen olevan hyvinkin haarukassa. No tuloshan oli 337 kiloa millä lohkaistiin 20. sija.

Sen sijaan oli ilo nähdä joukkueessa myös monta onnistujaa. Sonja, Anni, Saara, Meri ja Mamppa hoiti naisissa todella hyvin sarkansa. Miehissä taas Milko näytti kaapin paikan 150+180 tuloksella, Jesse työnsi ennätyksensä ja Eerokin kohenteli ennätyksiään. Sarjassa 105 kiloa C-ryhmän kingi taas oli hienolla tuloksella Kimmo. Pari tuloksetta jäämistä tuli, mutta näin isolla joukkueella kun ollaan liikkeellä ja lähes kaikkien ollessa amatööriurheilijoita, se onkin enemmän kuin todennäköistä että näin käy. Itse annankin joukkueelle hyvän arvosanan suoriutumisestaan tästä reissusta. Olympiakarsintakilpailuihin on hyvin aikaa, meillä on pääosin nuori ja nälkäinen joukkue koossa jolla on mahdollisuudet vielä vaikka mihin.

Itsellä homma jatkuu nyt pienellä tauolla, mutta viimeistään Rönnillä koitetaan olla taas paremmassa vireessä. Loppuvuonna on vielä MM-kilpailut jenkeissä, mihin tekisi mieli lähteä kisaamaan, mikäli kisakunto saadaan kohdalleen, kuin myö matkan budjetti puoli. Mutta halpaahan se vielä on jos siitä rahalla selviää.

Käykäähän ihmeessä lukaisemassa Laten ja naisten maajoukkueen kapteenin Saaran blogit kisoista:
https://saaraleskinen.com/
http://lauraliukkonen.com/

EM-kisat ja olympiapaikka

Mistähän tämänkin jutun alottaisi. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että 20 vuoden tauon jälkeen suomalainen miesnostaja on saatu karsintojen kautta nostamaan olympialaisiin. Viimeksi -96 kisoissa edustamassa oli yksi kaikkien aikojen suomalaisnostaja Jouni Grönman sijoittuen sarjassa 70 kg, tuloksella 312,5kg (142,5+170) 17. sijalle. Toisena edustajana oli Janne Kanerva, joka sarjassa 108 kg tempasi 160 ja työnsi 200 kiloa sijoittuen 14. tilalle. Yksi nostajapaikka oli silloin vielä varaa jättää käyttämättäkin! Mikä silloin ja nyt tietysti tuntuu täysin käsittämättömaltä.

EM-kisat kisailtiin Norjan Fördessä. Pikkukylässä keskellä vuonoja ja vuoria. Maisemia piisasi vaikka eihän se tietty mikään Lempäälä ollut. Itse tulin kisapaikalle keskiviikkona kun jo osa porukasta oli hommansa hoitanut. Torstaina kävin tekemässä kevyen harjoituksen jotta matkan rasitukset saatiin kropasta pois ja perjantaina aamulla oltaisiin mahdollisimman kovassa lyönnissä.

Perjantaina kilpailu alkoi klo 9:00 paikallista aikaa ja ennen sitä oli jo hotellilla sekä ennen punnitusta jumpattu kroppaa hereille. Lämmittelyssä olo olikin hyvä, herännyt ja luottavainen. Tempauslämmittely sujui mukavasti ja viimeinen lämmittelynosto 145 kilosta tuntui parhaalta lämmittelynostolta, paljon paremmalta kuin edellisissä isoissa kisoissa eli viime vuoden MM-kilpailuissa. Lavalla kuitenkin 150 kilon alkupainon sain hosuttua pummiksi, mutta toisella yrityksellä se tulikin vaivatta. Kolmannessa tempauksessa oli rautaa 155 kiloa joka tulikin mutta hylättiin tuomariäänin 2-1 punnerruksesta. Taas huolimattomuusvirhe.

Työnnössä aloitukseksi oli merkattu 195 kiloa, mutta se laskettiin 193 kiloon taktisista syistä. Nostohan ei tuntunut painavalta laisinkaan joten annoin valmennusjohdolle vapaat kädet tehdä korotuksia sen mukaan mitä sijoituksen korottaminen vaatisi. Seuraavaan nostoon ladattiin 202 kiloa joka hirmuisen kammoittelun jälkeen tuli ennen aikojaa alas lavaan. Kaksi minuuttia palautusta seuraavaan nostoon, mutta edellinen nosto oli jo kostuttanut ruudin eikä voida oikein puhua edes yrityksestä viimeisen noston kohdalla. Tulokseksi jäi säälittävä 343 kiloa ja 20. sija. Normaalilla suorituksella olisi 18. sija ollut mahdollinen, mutta onneksi olympiapaikka ei jäänyt siitä kiinni.

Jos Suomen joukkueesta pitäisi nostaa esiin suorituksia ja suorittajia niin luonnollisesti Milko Tokola, joka murskasi 400 pisteen rajan on yksi joka tulee mainita. Samalla hän teki SE- ja PE-tuloksia ja otti miesten parhaan sijoituksen ennakolta jopa kovimmassa sarjassa. Hienoa nähdä miten määrätietoinen ja periksiantamaton työ tuottaa tulosta, eikä vaikeudet ole heikentäneet taistelumoraalia. Päinvastoin. Milko onkin mitä todennäköisin Suomen edustaja Riossa. Tsemppiä valmistautumiseen!
Samassa sarjassa Sami Raappana toi joukkueelle todella tärkeitä pisteitä varsin hyvällä 300 kilon yhteistuloksella.
Sarjassa 77 kiloa tärkeitä pisteitä toivat molemmat nostajat Jere ja Jesse. Ikävää oli Jessen loukkaantuminen viimeisessä nostossa, mutta kuulemma vamma ei ole hirveän vakava ja eiköhän Jesse nähdä viimeistään loppuvuodesta taas ennätysten kimpussa.
Myös Eero Retulaiselle on nostettava hattua. Hän pystyi kilpailemaan omalla tasollaan vaikka tilanne henkisesti oli äärettömän raskas.

Naisten puolella valitettavasti jäätiin 6 pisteen päähän olympiapaikasta, mutta it ain’t over till the fat lady sings niinkun sanotaan. Houstonin MM-kisoissa tulleet kilpailukiellot saattavat vielä vaikuttaa meidän kannaltamme positiivisesti olympiapaikkaan. Huhujen mukaan iwf tekisi jotain päätöksiä asiasta 24. huhtikuuta, mutta saas nähdä. Niin kuin viime kerrasta opimme niin se kutsu saattaa sieltä tulla vaikka viikko ennen kisapäivää.

 

Nyt vietän omalta osaltani ylimenokautta ja palailen treenin pariin pikkuhiljaa muutaman viikon sisään. Sitten tähtäin siirtyykin jo ensivuoden puolelle.

Kiitos kaikille tukijoukoilleni saamastani tuesta!

Suomen Cupin finaali

Kyllä se vaan on mukava herätä neljältä aamulla niin ehtii tekemään kaikennäköistä pikku puuhaa jo ennen kuin muut ovat ehtineet silmää lotkauttaa. Vaikka sitten kirjoittelemaan blogia. Kai tämä nyt on sitten sitä jetläkkiä. Eilen sentään sai koisittua puoli kuuteen mikä oli rekordi sitten Jenkkilän matkan. Onneksi sitä on yrittäjä niin voi päivisin torkahtaa jos niikseen tulee. Ei onnistuisi oikeissa töissä.

Mutta tosiaan eilen nostettiin Lohjalla Suomen Cupin finaali. Cupissahan nostetaan vuoden mittaan useita osakilpailuja joista neljän parhaan kilpailun sinclairpisteiden keskiarvo toimii lähtöpisteinä finaaliin. Lähtöpisteet ja finaalin tulos lasketaan yhteen ja sillä tavalla saadaan voittaja. Kilpailu on siitä harvinaislaatuinen että nostajille on jaossa ihan rahaakin, eli tässä mielessä yksi kansallisesti merkittävimmistä kilpailuista.

Lähtöasetelmat olivat osaltani varsin hyvät vaikka mielelläni olisin nähnyt kisassa pari muutakin nostajaa. MM-kisoissa itseään hieman loukanneet Miika Antti-Roiko sekä Eero Retulainen olivat lähtöpisteissä itseni edellä, mutta joutuivat jättäytymään kisasta pois. Erittäin ikävä juttu, mutta toivon mukaan vaivat eivät ole kovin pahoja ja sällit saavat itsensä kovaan lyöntiin EM-kisoja ajatellen.

Kauden päätavoitteesta eli MM-kisoista oli siis tasan kaksi viikkoa aikaa ja sen kyllä huomasi. Kaikki paukut oli ladattu niihin kisoihin eikä paukut enää riittäneet henkisesti eivätkä fyysisesti huippusuoritukseen tässä kisassa. Viimeiset kaksi viikkoa treenissä on lähinnä koitettu sinnitellä niin että saisi nämä kisat vietyä läpi että pääsisi taas rauhassa keskittymään tulevaan pääkilpailuun joka on keväät EM-kilpailu.

Itse kilpailussa avaustempaus 145 kilosta oli itseasiassa yllättävän kevyen tuntuinen ja siihen laitettiin viisi kiloa lisää. Se oli kuitenkin selvästi liikaa ja kahdella seuraavalla yrityksellä rauta ei hyväksytysti noussut. Tämä oli varmasti päivän maksimisuoritus.
Työnnössä lähtörauta laskettiin tasolle jonka oletettiin riittävän Cupin finaalin voittoon. Lopulta viimeinen nosto 185 kilosta toi myös hiuksen hienosti kilpailun parhaan tuloksen ennen Tampereen Pyrinnön Jere Johanssonia. Työnnöt tuntuivatkin melko kevyiltä ja varaakin hieman jäi, mutta suotta ei haluttu riskeerata mitään ottamalla isonmpia painoja joten 185 kiloa jäi työnnön tulokseksi. Nämä raudat muuten olivat viimeiset lämmittelypainot kaksi viikkoa sitten.

Pytty kainalossa

Kaikenkaikkiaan siis kisassa tehtiin se mitä tarvittiin kokonaiskilapilun voittoon. Nyt on hyvä pitää pieni tauko tempaamisesta ja antaa korvien välille pikku breikki. Edessä on taas pitkä talvi ja kevät sekä ensi vuoden pääkilpailu, EM-kisat Norjassa. Siellä on jaossa niitä olympiapaikkoja.

Naisten kilpailun vei Puntti Karhujen Anna Everi olosuhteisiin nähden hyvällä tuloksella 83+105. Annalla oli takanaan vielä raskaampi rupeama kuin itselläni koska Anna nosti myös Seurajoukkueiden SM-loppuottelussa viikko sitten. Kolme kilpailua kolmeen viikkoon on kova rupeama, varsinkin kun ensimmäiseen niistä olet ladannut kaikki henkiset voimavarat mitä kontista löytyy. Annan kanssa kun juteltiin niin kyllä Annakin jo kovasti odotti että pääsisi hetkeksi lepäämään ennen uutta harjoitusrääkkiä. Onnittelut Annalle!

Kiitos Lohja Liftingin porukalle hyvistä kilpailuista. On mukava huomata että kansallisella tasolla kilpailujen järjestäminen hoituu nykyään varsin mallikaasti mistä nämä kilpailut olivat hyvä esimerkki. Onnittelut myös kilpailujen jälkeen syysliittokokouksessa painonnostoliiton johtokuntaan valituille Antti Everille, Santeri Siltalalle sekä Petri Tanniselle!

Hyvää joulun aikaa ja kevyitä rautoja uudelle vuodelle!!

Helloota Houstonista

Sitä  voisi olla taas aika kirjoittaa raportti kisamatkalta. Nyt on siis taputeltu vuoden 2015 MM-kilpailut täällä Ameriikan maalla ja johan oli markkinat. Harjoitukset kotimaassa olivat kulkeneet hyvin ja treenissä tehdyt 160 kilon tempaus sekä 205 kilon työntö antoivat aihetta odottaa uusia ennätystuloksia. Niistä oltiin jopa aivan varmoja. Muutamina kilpailua edeltävinä viikkoina harjoitusta joutui hieman soveltamaan, mutta siitä huolimatta tunne oli luottavainen ja mies oli kunnossa kisoihin lähtiessä.

Matkaan lähdin jo sunnuntaina Lempäälän päärautatieasemalta ja yön vietin Helsingissä lentokentän lähellä. Maanantaina klo 7.05 lähti kone kohti Amsterdamia ja sieltä noin 10 tunnin lento tänne Houstoniin. Matka sujui todella hyvin, istuskelin exit-paikalla missä jalkatilaa piisasi ja mistä oli helppo nousta vähän väliä jaloittelemaan ettei paikat iske ihan jumiin pitkästä istumisesta. Käytössä oli myös mittojen mukaan tehdyt kompressiohousut, jotka varmasti auttoivat pitämään kintut freesinä. Luonnollisesti matkassa oli myös repullinen eväitä ja kun nesteytyksestäkin huolehti juomalla vettä niin olo lennon jälkeen oli yllättävänkin hyvä.

Lentokoneesta kun pääsi ulos niin heti koneen ovella oli poliisi vastassa joka kohteliaasti ohjasi että tähän suuntaan mister. Yleensä tuo ei kai ole kovin hyvä merkki varsinkaan kun saapuu jenkkilään, mutta tällä kertaa onni suosi ja tämä kyseinen ofisseri ohjasi minut salakäytäviä pitkin jonojen ohi ja maahansaapumismuodollisuudet oli selvitetty alta aikayksikön.

Kun sitten päästiin itse sylttytehtaalle niin eipä muuta kuin suoraan treenihallin puolelle karistelemaan matkan rasituksia kintereistä. Seuraavana yönä kyllä uni maittoi. Täällähän kello on kahdeksan tuntia Suomea jäljessä ja kisani oli kahdeksalta aamulla joten ajoissa maate ja keskellä yötä ylös että rytmi olisi hyvä kisaa ajatellen. Tämän hyvän rytmin sainkin pidettyä koko kisaa edeltävän ajan.
Kisaviikolla vielä treenailtiin kevyet treenit treenihallissa ja sitten olikin omien koitosten vuoro.

Kisapäivän aamuna, tai pikemminkin yönä, kello herätti 2:30. Siitä sitten vain aamupuuron keittoon ja huttua naamariin. Ennen punnitusta ehti hyvin syömään muutamankin vatillisen kaurapuuroa ja jumppamaan kroppaa hereille. Kilpailupaikalle mentäessä silti kroppa ei tuntunut olevan ihan 100% iskussa.

Kilpailun lämmittelyt kulkivat ihan hyvin. Tempauksen lämmittelyssä kaikki nostot onnistuivat ja viimeinen nosto 145 kilolla oli lämmittelyistä paras. Silti ensimmäisessä nostossa 155 kilolla paketti hajosi ja pummihan siitä tuli. Toisessa yrityksessä nosto pysyi paremmin kasassa, mutta tuomarit hylkäsivät sen äänin 2-1. Omien tuntemusten mukaan nosto oli aivan hyvä, mutta tuollahan on maailman parhaat tuomarit paikalla, että ei auta mussuttaa. Kyllä se rauta pitää saada pään päälle niin että tulkinnan varaa ei jää. Viimeinen nosto olikin sitten näistä kaikkein paras ja oikein kevyen oloinen. Oma tuntuma nostoista oli että varaakin jäi kun vaan ei olisi möhlinyt ensimmäisiä yrityksiä. Olisi varmaankin pitänyt ottaa enemmän lämmittelynostoja tai tehdä vieläkin perusteellisempi yleislämmittely ennen tempauksia.

Työnnössä alkupaino pudotettiin taktisista syistä 196 kiloon. Näin pysyttäisiin Norjalaisen edellä. ja saataisiin pidettyä pohjoismaiden herruus. Lämmittelyssä nostot tuntuivat taas paremmilta loppua kohden ja 196 kilon työntö oli yllättävänkin helpon tuntuinen. Lisäys 200 kiloon ei tuottanut sekään ongelmia vaan oli myös kevyehkö nosto. Viimeiseen nostoon kuormattiin 203 kiloa mikä olisi ollut kisaennätys ja samalla olis tullut uusi yhteistuloksen kilpailuennätys. Rinnalle painot tulivatkin ilman isompia ongelmia, mutta ylöstyönnössä joku kamala aivopieru yllätti ja raudat tuupattiin metri liiaksi eteen. Yhteistuloksena 355 kiloa ja sijoitus 26. kun starttilistassa oli 33 nimeä.

Epäonnistuneet yritykset eivät onnistuessaan olisi sijoitusta parantanut joten tämä on siis tällä hetkellä taso tässä seurassa. Kilpailuthan olivat erittäin kovatasoiset, mistä kertoo jo lukuisat maailmanennätykset, mm. oman sarjani työnnön sekä yhteistuloksen ennätykset 264 ja 475 kiloa. Aivan älyttömiä tuloksia. Kirsikkana kakun päälle oli Viron Mart Seimin hurja taistelu työnnön hopeamitalistiksi 248 kilon työnnöllä ja loukkaantuneella selällä. Ja ottihan Mart myös yhteistuloksen pronssia. Todella maailmanluokan suoritus.

Ihan näin pienenä vertailuna kilpailun tasosta voidaan sanoa että SE-tuloksella (382) olisi oltu sijalla 23. ja suurimmalla suomalaisella yhteistuloksella (joka on tehty aikana kun laivat oli puuta ja miehet rautaa eikä sormissa saanut käyttää teippiä ja ennätysten jälkeen punnittiin niin miehet kuin rauta eikä tangot ollut tuollaisia jousipyssyjä kun nykyään ja rikootkin oli puntittomia entä muistinko sanoa että silloin ei oltu mitään maitopoikia vaikka eihän se aika entinen koskaan palaa mutta kyllä ennen oli hyvin ja nykyään vaan pelataan niitä pädejä ja eemaileja ja mitä niitä on eikä olla kovia niin kun ennen vanhaan oltiin kun hiihdettiin yöt susia pakoon kouluun polvihousut päällä, vaan pehmeitä pullamössöjä ollaan vaan nykyään) olisi oltu sijalla 20. eli tasoa piisasi laajasti. 400 kilon yhteistuloksella, jonka pohjoismaissa on tehnyt vain kolme miestä oltaisiin oltu sijalla 18.

Kokonaisuutena Suomen joukkueen suoritusta ei voi pitää kovin kummoisena. Valoa tunnelin päähän toivat Puputin Jenni parannellen ennätyksiään sekä Anna Everi tehden SE-yhteistuloksen. Muut eivät yltäneet tasolleen näissä kisoissa. Mitkä syyt johtivat sitten tähän pettymykseen on varmasti syytä pistää mietintämyssyyn. Ainakin yksi yhdistävä tekijä meidän onnistujillamme on. Heillä on päivittäin/viikottain valmentaja treeneissä mukana seuraamassa treenejä ja tekemässä huomioita ja korjauksia. Suurimmalla osalla joukkueestahan näin ei ole. Tässäpä taas yksi haaste suomalaisessa painonnostossa saada kaikille nostajille laadukasta valmennusta suurimpaan osaan treeneistä.

Nyt on kyllä tullut jo niin pitkä värssy että on ehkä syytä lopetella. Muu joukkue lähti jo tänään takaisin kotiin, mutta itse jäin vielä katselemaan että minkäslainen paikka se tämä ameriikka oikein on. Ihan kivalta on näyttänyt tähän mennessä. Huomenna mennäänkin sitten katsastamaan paikallinen sali ja jumppaillaan roppaa ruotuun.
Lohjalla muuten nostetaan 12.12. Suomen Cupin finaali ja siellä pitäisi esiintyä myös mr. Roininen.

Siihen asti, niin kun täällä on tapana sanoa, morjensta!

P.S. Kiitos kaikille tuesta ja kannustuksesta!!!

Matka kohti Texasia

Tätä kirjoittaessa on tämän vuoden MM-kisojen alkuun aikaa 141 vuorokautta. Siellä onkin seuraava tähtäin tälle treenirupeamalle. Kisat pidetään oikein Ameriikoissa asti, Houstonissa, Texasissa. Siellä mantereella ei ole tullutkaan vielä poikettua. Odotettavissa on että nostajia on paikalla kuin Kaanaan häissä. Crossfitin suosio tuo varmasti myös katsomoon paljon kiinnostuneita.

Projekti kohti MM-kisoja alkoi oikeastaan jo reilu viikko EM-kisojen jälkeen. Silloin alkoi pieni painonpudotusoperaatio ja lopulta painoa vedettiin noin 10 kiloa. Tänään aamupaino oli enää säälittävät 132 kiloa. Voimiahan tuo tietysti hieman söi, mutta nyt ollaan jo päästy aika mukavasti treenin syrjään kiinni. Eiköhän jo heinäkuun aikana saada voimatasot samalle tasolle kuin ennen EM-kisoja.

Kesän ja syksyn treenit tähtäävätkin voimien kasvattamiseen että edes teoriassa olisi joku päivä mahdollista nostaa isojakin painoja. Minä miellän asian niin, että painonnosto on ensisijaisesti raaka voimalaji. Voimaa pitää olla oikeissa paikoissa ja se pitää saada kropasta irti, mutta joka tapauksessa yleensä se jolla on vahvin kokonaispaketti, voittaa. Poikkeuksiakin toki on, koska jokaiseen sääntöön on olemassa poikkeus, paitsi siihen sääntöön että jokaiseen sääntöön on poikkeus. Se on sikäli poikkeava sääntö.

Kilpailuja kierretään kuitenkin jonkin verran ja pidetään sitä kautta nostotuntumaa yllä. Tulevana viikonloppuna nostetaan Eräjärven Rönnillä 70v. juhlakilpailut, missä toki olen mukana. Ei taida olla kovin montaa vastaavan perinteen omaavaa kilapailua maailmassa. On tehty maailmanennätyksiä jne. jne. Tänä vuonna ei välttämättä maailmanennätyksiä nähdä, mutta iso joukko porukkaa on tulossa kammoittelemaan titteleleistä ja ilmassa on varmasti suuren urheilujuhlan tuntua.
Itselläni ei ole kovinkaan kummoiset tulostavoitteet, kunhan saisi tehtyä ehjän kilpailun niin voisi olla tyytyväinen.

Heinäkuun lopulla kilpailen Baltic Cupissa, Tallinnassa, elokuun alussa Porissa Kulta-Kallen kisoissa ja elokuun lopussa pääsen nostamaan Saksaan kutsukilpailuihin. Tämän jälkeen olisi vielä syyskuun alussa Etelä-Suomen mestaruuskilpailut. Kilpailuja tulee siis mukavasti ja tavoitteena olisi saada näihin tuloksiin nouseva trendi kohti marraskuuta ja MM-kilpailuja.

Koitetaanpa nyt päivittää blogia, twitteriä, instagramia ja facebookia vähän aktiivisemmin  niin kaikki ketä sattuu kiinnostamaan saavat seurata matkaa kohti Houstonia ja MM-kisoja.

EM-kisat 2015 Tbilisi

Eilen pääsin kotiin reissusta, joka ei mennyt ihan suunnitelman mukaan vaikka yksi ennätys tulikin tehtyä. Jos tekstissä tulee paljon kirjoitusvirheitä niin laitetaan sen piikkiin että pe-la yönä heräsin Suomen aikaa klo 2.30 ja valvominen loppui eilen illalla vähän seitsemän jälkeen kun pääsi k0tio köllölleen.

Matkustus Georgiaan alkoi tiistaina kun menin jo valmiiksi Helsinkiin, että saisi pari tuntia enemmän unta lentoa edeltävänä yönä. Lento kun lähti keskiviikkoaamuna kuuden aikaan. Näin ennen kisaa on hyvä miettiä täälaisetkin asiat valmiiksi, että ei suotta kuluta energiaa tyrhaan höntyilyyn. Siinä hotellihuoneessa laskeskelin että evästä matkalle otin noin 6,5 kiloa + lisäravinteet. Tämäkin taas sitä ennakkoon valmistautumista. Monesti kisareissuun mentäessä sitä on vain luottanut että kyllä sieltä jostain kiskalta jonkun pannarin tai nakkipiilon löytää, mutta kun mietitään taas parasta mahdollista valmistautumista kisaan niin nälkä ja pikaruoka ei oikein ole sitä mitä ennen kisaa haluaa hamuta.
Kyllä siinä vieruskaveri lentokoneessa vähän katseli kun kaivoin saavillisen riisiä ja kanaa kassista ja aloin aterioida.

Mestoille päästyäni lähdin heti tankojumpalle ja karistelin matkan istumiset jaloista.
Seuraavana päivänä kevyt nostoharjoitus ja perjantaina katseltiin vähän kisoja ja lepäiltiin.

Sitten koitti kisapäivä. Herätys viisi tuntia ennen kisaa klo 3.30 että saa kropan toimimaan kisassa kunnolla. Vatillinen puuroa naamariin ja jumppailua niin kyllähän se kroppa alkoi toimia. Kisassa ei huomannut ollenkaan että olisi ollut aikainen aamu.

Lämmittelyt sujui aivan hyvin ja aloituspainoksi ilmoitettu 155 kiloa nousi ihan mukavasti. Korotus 160 kiloon olikin sitten kahdesti liikaa ja kyllähän se jonkun verran hermon päälle otti. Jälkiviisaasti olisi pitänyt laittaa pienempi korotus ja sitten viimeisellä ottaa se 160+, mutta tätikin olis setä jos sillä olis jne. jne.

Työnnön lähtö nostettiin 200 kilosta 201 kiloon, jotta päästiin norjalaisnostajan edelle. Ja päästiinkin. Nosto ei turhan paljoa hanskassa painanut, mutta korotus 205 kiloon tuottikin sitten vaikeuksia.
Ensimmäinen rinnalleveto kääntyi aivan liikaa eteen ja toinen sitten meni kantapäille. Kun ei kerran enempää yrityksiä ole niin siihen sitten jäätiin, alkurautoihin. Yhteistulos oli silti kilolla uusi ennätys.

Sijoituksekseni tuli 13. ja olin pohjoismaisista nostajista parhaiten sijoittunut. Tavoitteena oli parantaa edellisten vuosien sijoitusta (11.)  ja 10. sijaan olisi tarvittu 373 kilon tulos. Täydellisellä onnistumisella en olisi pitänyt sitä mitenkään mahdottomana, mutta edelleen ne tätit ja setät eli lopetetaas jossittelut tähän.

Täytyypä vielä mainita Suomen naisten joukkuuen hyvät suoritukset. Tällä menolla naisilla olympiapaikan saavuttaminen näyttää entistä realistisemmalta. Meillä miehillä ei kenelläkään tullut suurta onnistumista, jos nyt jääkarhu Eero Retulaisen huikeaa työntöä ei lasketa.

Kiitokset valmennusportaalle ja kaikille jotka ovat minua auttaneet.

Timo Jutilan sanoin, eteen päin mennään.

Testamentti Suomen kansalle EM-kisoista

Muutama tunti takaperin pääsin kotiin EM-kisareissusta, ja jo nyt pukkaa kisaraporttia. Olisikohan tämäkin energia pitänyt käyttää paikan päällä?

 

Lähdetään nyt liikkeelle ihan ensin omasta suorituksesta, ja miten kisassa kävi miten kävi.
Ojan Eeron kanssa lähdimme Helsingistä kohti Tel-Avivia ja Israelia siinä neljän nurkilla iltapäivästä. Matkustus sujui normaaliin tapaan. Tosin pientä kyrsimistä aiheutti toistemme vieressä istuminen. Ei siksi ettemmekö tulisi toimeen, vaan siksi ettei noita lentokonepenkkejä ole suuniteltu parin superin nostajan vierekkäin istuttaviksi.
Hotellilla oltiin siinä yhden aikaan yöllä. Haettiin kaupasta vähän iltapalaa ja painuttiin pehkuihin.

Seuraavana päivänä käytiin harjoitussalilla karistelemassa matkustuspölyt pois ropasta, ja iltapäivällä mentiin katsomaan kisoja. Perjantai meni lepäillessä, ja kisoja katsellessa.

Sitten koitti lauantaiaamu ja kello neljä. Herätys, pieni aamupala ja aamukävelylle. Kamoja kasaan, itsensä herättelyä, lisää muonitusta, ja kisapaikalle puntariin. Puntarissa alkupainoiksi ilmoitettiin 147 ja 200 kiloa. Viimeistelytreenien perusteella näiden piti olla varmoja rautoja.

Lämmittelemään alettiin hyvissä ajoin. Lämmittely olikin mukavan vaivatonta lämpimien olosuhteiden ansiosta. Tempauksen lämmittely sujui vallan mallikkaasti, ja viimeisen lämmittelypainon 140 kilon jälkeen ei ollut mielessä pienintäkään epäilystä etteikö alkupaino 147 kiloa tulisi.
Kun pääsin lavalle asti, niin ensimmäinen yritys 147 kilosta olikin aivan torso. Rauta jäi eteen ja kolisi alas.
Toisessa yrityksessä sama rauta, ja edelleen olin varma onnistumisesta. Tällä kertaa kuitenkin oikea käsi punnersi, ja tuomareilla oli helppo tehtävä hylätä nosto. Kolmas nosto oli melkeinpä kopio edellisestä. Ainoastaan muutama etuaskel piti ottaa, että painot eivät tulleet edestä alas. Taas punnerrus ja tempauksessa ilman tulosta.
Voin kertoa, että ei ollut mikään mahtifiilis. Siinä sitä ei itseään turhan fiksuksi tunne, kun on ensin kotona koittanut tehdä kaikki asiat nostamisen kannalta mahdollisimman hyvin, panostaa kaiken aikansa ja varantonsa, että olisi parempi painonnostaja, matkustaa päivän ja ties kuinka monta kilometriä ihan vaan munataksensa itsensä. Kyllä teki mieli juosta pää edellä seinään.

Kuitenkin oli vielä työntö jäljellä. Ihan lämmittelyn loppuvaiheessa pyysin laskemaan lähtöpainoa lopulta 196 kiloon. Lämmittely sujui ihan ok, mutta kyllä sen tunsi, että nyt saa ihan tosissan nostaa.
Lavalla ei homma ottanut vieläkään sujuakseen ja alkuraudasta ylöstyöntöpummi. Taisi siinä pari perkelettä lipsahtaa lavalta poistuessa. Sen verran pani hengästyttämään, ettei pahemmin kiinnostanut ottaa peräkkäistä nostoa joten tankoon laitettiin 200 kiloa. Itse en pahemmin nostosta mitään muista, mutta tulihan se sitten kuitenkin, ja tulos työnnössä. Ei siinä silti paljon hurraata huudettu. Viimeiseen yritykseen laitettiin 206 kiloa jo ihan siksi, että olisin saanut enemmän lepoaikaa. Tämä rauta oli kuitenkin liikaa, enkä aivan ehtinyt rinnallevedossa tangon alle vaan se sujahti läpi.

Syitä tähän epäonnistumiseen täytyy nyt rauhassa pohtia ja ottaa oppia tulevaisuuteen. Kisoja kuulemma tulee vielä uusiakin sanoivat.

 

Koko muu Suomen joukkue esiintyikin sitten todella mallikkaasti! Yhteensä kuusi nostajaa yhdeksästä teki SE-tuloksia. Se on erittäin kova suoritus arvokilpailuissa. Joukkueessa on vielä valtavasti potentiaalia, ja sitä myöten olympiapaikan metsästämisestä tulee koko ajan enemmän realistista.
Jalustalle nostettakoon Miika Antti-Roikon mahtava työntö 201 kiloa, mikä oikeutti sarjassa 94 kiloa neljänteen sijaan. Juurikaan lähempänä ei olisi enää voinut suomalaisen painonnostajan arvokilpailumitali olla. Edellinen tuli Suomeen Reijo Kiiskelän toimesta vuonna 1987. Yhteistuloksessa Miika sijoittui joukkueesta parhaiten sijalle 6.

Kaikki joukkueen nostajat ansaitsisivat tässä erityismaininnan, mutta kun en nyt millään jaksa kirjoittaa. Sanottakoon vain, että mahtava joukkue ja tulevaisuus lupaa hyvää. Isot kiitokset myös koutsaamisesta vastanneille Mika Tiaiselle sekä Tenho Tokolalle.
Toivottavasti tällainen hyvä onnistuminen toisi joukkueelle, ja sen jäsenille entistä enemmän mahdollisuuksia pyrkiä vieläkin parempiin tuloksiin!

MM-kisaraportti

Viime yönä päästiin reissusta kotiin ja jonkinlaista yhteenvetoa MM-kisoista voisi vähän koittaa koota.

Aivan ensinnä haluan kiittää sitä harvalukuista porukkaa, jotka ovat minua tukeneet, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Arvostan tukeanne hyvin paljon!

Ja asiaan.
Superin miehet aloittivat matkansa keskiviikkona. Heti kärkeen meinasi tulla kiire bussipysäkille, kun joku oli jäädyttänyt mutkan, minkä viereisestä ojasta sitten itsemme löysimme. Ja heti meidän perässämme sieltä löysi itsensä myös toinen kanssaeläjä. Loppujen lopuksi kuitenkin sain toisen kyydin. Saimme ajettua bussin kiinni seuraavalle pysäkille, ja matka pääsi alkamaan.  Kiitos Alelle ja Hukille!
Perillä Wroclawissa oltiin siinä vähän ennen kolmea päivällä. Välilaskun aikana koitettiin katsoa kännykästä Suomen joukkuueen ainoan naisnostajan nostoja, mutta vähän myöhästyttiin. Meidän kannustamattomuudestamme huolimatta Anni sai arvokisadebyyttinsä painonnoston puolella suoritettua. Näissä karkeloissa nostaminen on urheilijalle henkisesti niin erilainen paikka kuin perus kellarikisat, että Anni voi olla täysin tyytyväinen suoritukseensa. Painonnoston parissahan Anni on ollut vasta pari vuotta, ja nyt siis jo arvokilpailuissa!

Satavuotias hervoton halli toimitti kisapaikan virkaa

Hotellilla päästiinkin melkein heti ruokapöytään, ja sitä samaa ruokaa syötiin sitten joka päivä. Menu olisi voinut olla monipuolisempi, mutta eihän sinne toisaalta syömään oltu lähdettykään. Tämä olikin reissun ainoa negatiivinen asia. Muuten oli Polski-poika hoitanut asiansa asiallisesti ja homma toimi kuin junan vessa.
Keskiviikkona käytiin vielä tutustumassa kisapaikkaan, ja myös treenisalilla jumppaamassa vähän paikkoja auki matkan jäljiltä.

Torstaiaamuna mentiin taas salille, ja tehtiin vielä viimeiset treenit. Itse tempailin 130 kiloon, työnsin 170 kiloon ja kyykkäsin 200 kiloon asti. Ei siis mitään kovin isoa, mutta kuitenkin pari sellaista nostoa joissa sai vähän nostaa.
Illalla käytiin katselemassa kisoja ja maailmanennätyksiä. Niitä näissä kisoissa syntyikin ihan mukavasti, vaikka olympiavuoden jälkeisiä kisoja yleisesti pidetäänkin hieman heikkotasoisempina. Tunnelma kisahallissa oli A-ryhmissä todellakin katossa, varsinkin kun oli Puolan omia nostajia mukana. Painonnostolla on Puolassa pitkät perinteet, ja yleisö eli hienosti kaikkien nostajien mukana. Nostojen ja ryhmien välissä oli kunnon showta, ja vähän väliä ukrainalainen kannattajajoukko painoi letkajenkkaa pitkin katsomoita. Ainoastaan arviolta kolmikymmenpäinen Pohjois-Korealainen kannattajajoukko oli hieman pidättyväisempi, mutta sekin yltyi hurjiin suosionosoituksiin aina maanmiehen tullessa lavalle.

Hallissa riitti tunnelmaa

Torstai-perjantai-välisenä yönä saimme nauttia hotellilla palohälytyksestä, ja jopa itse Iranin Hercules oli joutunut nöyrtymään yöpuvussaan ulos. No mitään tulipaloa ei sitten ollutkaan, ja tovin pihalla norkoilun jälkeen päästiin takaisin nukkumaan. Perjantaina lepäiltiin seuraavan päivän kisaa silmällä pitäen, vaikka itse kävinkin kevyesti jumppailemassa.

Tunnelmia palohälytyksen keskellä. Ihan tuli armeija-ajat mieleen.

Lauantaina kisa alkoi paikallista aikaa kymmeneltä, joten herätys siinä viiden korvilla ja pihalle kävelemään silmät auki. Siitä sitten aamupalan jälkeen kisahallille ja puntariin. Vihdosta viimein kisa alkoi ja päästiin tekemään sitä, mitä varten tänne oltiin tultu. Oma kisanihan ei mitenkään erioikoinen ollut. Tai no oli siinä jotain erikoista.
Tempauksen lähtö 147 kilosta epäonnistui ensimmäisellä yrittämällä, mutta onneksi sain paikattua virheeni toisella nostolla. Viimeiseen tempaukseen laitettiin 151 kiloa, mikä oli liikaa ja meni yli että heilahti. Tempaus tuntui kaikenkaikkiaan pehmeältä, ja tuo 147 kiloa olikin varmasti parasta mihin tuona päivänä olisin pystynyt.

Työnnössä täytyi vain koittaa päästä Eeron edelle ja lähtöpainoa pudotettiinkin tätä silmälläpitäen kilolla. Yritys 189 kilosta onnistuikin kevyesti. Eero korotti työnnön 192 kiloon, joten itse piti laittaa 196 kiloa. Eero onnistui jälleen, mutta tuomarit hylkäsivät noston. Tästä huolimatta Eero lastautti viimeiseen nostoon 195 kiloa, missä taaskin onnistui, ja jopa tuomaritkin sen hyväksyivät 2-1. Kilpailun kaikkitietävä jury kuitenkin muutti päätöksen ja nosto merkattiin hylätyksi.
Nyt olikin sitten minun vuoroni 196 kilosta. Ensimmäisen ja toisen noston välille tuli todella pitkä tauko arviolta kymmenisen minuuttia, mutta onnistuin kuitenkin työntämään raudat ylös. Taas kerran tuomarit hylkäsivät noston. Ilmeisesti kädet elivät ylöstyönnössä turhan paljon. Enää kun ei ollut pakottavaa tarvetta sijoituksen puolesta työntää tuota 196 kiloa, niin tankoon lastautettiin tasaraha 200 kiloa. Työnsinhän minä perkele senkin, mutta edellisien nostojen juonta seuraten tuomarit hylkäsivät noston. Kädet elivät taas liikaa.

Kisanostot

Yhteistulosta kertyi 336 kiloa, C-ryhmän voitto ja lopullinen sijoitus 20.
Tavotteista jäätiin melkoisen kauas, eikä siinä selittelyt auta. Säännöt on samat kaikille, ja ne tumput pitää saada lukkoon niin, että valkoiset valot syttyy. Työtä siis riittää edelleen.

Yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista matkalla oli huikea työnnön maailmanennätys naisten +75 kilon sarjaan. 190 kiloa!!! Aivan järjettömän kova!
Nyt tarkkasilmäisimmät siellä jo huomaavatkin, että sehän jumaliste työnsi enemmän kuin minä. No niinhän se teki.
Useammassa lähteessä olenkin huomannut voivoteltavan tätä surkeuttani.
Tahdonkin nyt julkisesti pyytää anteeksi kaikilta teiltä jotka olen häpäissyt koko maailman edessä. Toivon, että tästä huolimatta pystytte jatkamaan elämäänne, ja mikäli traumanne käyvät ylitsevuotaviksi, niin olette aina tervetulleita saamaan henkistä tukea kärsimyksissänne.

Tää maahan on ihan Albania!

Jahans, se olisi kauden pääkilpailu takana ja tässähän voisi hieman ynnätä tunnelmia reissun tiimoilta.

Suomen painonnostojoukkueen muiden miesnostajien ja Tokolan Tenhon kanssa saavuttiin Albaniaan keskiviikkona puolen päivän nurkilla, ja kentältä hotellille istuttiin samassa bussissa bulgarialaisten ja espanjalaisten kanssa. Kyydissä oli mm. nahkatakissaan kohtuullisen epäilyttävän näköinen sarjan 85 kg hopeamitalisti Ivan Markov. Eipä siis tarvinnut heikossa seurassa matkustaa.
Heti automatkalla hotellille huomasi, että nyt ei olla enää Lipon raitilla. Moottoritien reunassa oli Mansikki poikineen aterioimassa ja vallalla oleva trendi rakennuksissa oli keskeneräisyys. Tästä huolimatta aurinko paistoi ja oli lämmintä, mikä on aina mukavaa. Loppujen lopuksi Albania maana yllätti positiivisesti. Ihmiset olivat mukavia, ilma oli lämmin, ruoka hyvää ja kaikki oli edullista. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Kisapaikka

Omaa kilpailua edeltävinä päivinä käytiin muun muassa katsomassa muiden suomalaisten kilpailuja. Näistä suorituksista päällimäisenä jäi mieleen Miika Antti-Roikon viimeinen työntöyritys 201 kilosta, joka onnistuessaan olisi ollut uusi SE-tulos. Mainittakoon vielä, että sarjassa työnnön pronssi vietiin loppujen lopuksi 200 kilolla. Ettei veitsi kääntyisi haavassa liikaa, niin todettakoon sekin, että olisi ollut hyvin mahdollista, että Miikan onnistuessa A-ryhmän korotukset/alkupainot olisivat olleet erilaisia. Silti erittäin hienosti työnnön viides sija! Hyvä Miika!

Tokihan kävimme myös maistelemassa paikallisten muonittajien antimia kisapaikan läheisyydessä. Täytyy sanoa, että kyllä Albanian poika vaan osaa kanan grillata! Kana oli meinaan ihan sikahyvää! Ja sikakin oli hyvää!  Ilmankos aamupainoni kipusi siihen, missä iltapaino normaalisti on viime aikoina ollut.

Sikahyvää kanaa

Itse kävin joka päivä harjoitussalilla vähän jumppailemassa, ja perjantaina nousin vielä tempauksessa ja työnnössä 80% asti.

Sunnuntaina olikin sitten totuuden hetket hollilla. Kilpailu alkoi paikallista aikaa kello 10.30, joten itsensä sai pätkissä nukutun yön jälkeen kiskoa ylös puoli kuudelta. Kailajärven Jaska on joskus sanonut, että jos kilpailua edeltävänä yönä saa hyvin nukuttua, niin on ihan sama meneekö sitten nostamaan ollenkaan. No tämä puoli tuli ainakin hoidettua Jaskan ohjeiden mukaan niin, että lavalle tohti mennä.
Lämmittelyssä kaikki sujui hyvin, ja lavalle sai mennä hyvällä itseluottamuksella. Alkupaino 145 kilosta oli hyvä ja varma nosto. Siitä korotus 150 kiloon, mikä tuli hieman hosuttua, ja tuloksena epäonnistuminen. Viimeisellä yrityksellä sama 150 kiloa, joka oli taas hyvä nosto. Itsestä tuntui, että varaakin vielä jäi, mutta silti ihan kelpo tulos.
Työntöön oli alkupainoksi ilmoitettu 185 kiloa. Varmaan oli pientä jännitystä, kun rinnalleveto kääntyi hieman kantapäille, mutta helppo aloitushan se sitten kuitenkin oli. Toiseen yritykseen kahdeksan kiloa lisää ja vieläkin parempi nosto. Viimeiseen yritykseen päätettiin laittaa tasaraha 200 kiloa. Nosto meni vähän hosumiseksi ja hyppäsin vähän tangon alta pois. Painopiste jäi niin eteen, ettei enää ollut mitään mahdollisuutta yrittää kyykystä ylös.
Yhteistulosta kertyi 343 kiloa ja lopullinen sijoitus oli 12.
Parempaankin olisi ollut ruutia ropassa, mutta sen ei tarvitse olla iso vika, kun se on päässä. Silti voin antaa itselleni ihan hyvän arvosanan, mutta ihan kiitettävään asti ei nyt päästy.

Tähän loppuun täytyy vielä kiittää kaikkia matkakumppaneita. Näillä reissuilla on aina mukava käydä, kun on hyvä porukka. Iso kiitos myös valmennusportaalle, joka hoiti hommansa jälleen kerran täysin moitteetta. Täytyy tässä vielä antaa julkisesti kiitosta henkilökohtaiselle valmentajalleni Tapio Kinnuselle. Viime vuoden EM-kisojen tulokseen tuli +15 kiloa, eli suunta on oikea.

 

Tässä vielä linkit

Tuloksiin  ja  kuviin