Painonnostaja

Koukut kiinni ja rautaa ilmaan, sananen salilta

Tag: Anni Vuohijoki

EM-kisat 2017

Pari päivää kevään pääkilpailuni jälkeen voi varmaan summata valmistautumista ja kisareissua.

Tulos 147 + 190 alkaa olla jo harmittavan tavanomainen tulos. Tieto siitä että rekyyliä olisi enemmänkin ei tee tällaisten tulosten tekemisestä yhtään sen mukavampaa. Onneksi tässä sen verran on päässyt kokemusta kertymään, että se rasvattu naru saa pysyä komerossa vielä tämänkin reissun jälkeen.

SM-kisoihin valmistautumisessa oli omat haasteensa, mutta voi vanha vihtahousu vieköhön kun olisi silloin tiennyt kuinka paljon haasteellisempi EM-kisavalmistautuminen tulee olemaan. Pieniä vaivoja pääsi kertymään sen verran että SM- ja EM-kisojen välinen treenijakso meni enemmän ja vähemmän luovimiseksi. Kova hinku kisailemaan kuitenkin oli ja voimatasojen ollessa kuitenkin kohtalaisen hyvällä tasolla uskoin vakaasti 350 kilon yhteistuloksen olevan hyvinkin haarukassa. No tuloshan oli 337 kiloa millä lohkaistiin 20. sija.

Sen sijaan oli ilo nähdä joukkueessa myös monta onnistujaa. Sonja, Anni, Saara, Meri ja Mamppa hoiti naisissa todella hyvin sarkansa. Miehissä taas Milko näytti kaapin paikan 150+180 tuloksella, Jesse työnsi ennätyksensä ja Eerokin kohenteli ennätyksiään. Sarjassa 105 kiloa C-ryhmän kingi taas oli hienolla tuloksella Kimmo. Pari tuloksetta jäämistä tuli, mutta näin isolla joukkueella kun ollaan liikkeellä ja lähes kaikkien ollessa amatööriurheilijoita, se onkin enemmän kuin todennäköistä että näin käy. Itse annankin joukkueelle hyvän arvosanan suoriutumisestaan tästä reissusta. Olympiakarsintakilpailuihin on hyvin aikaa, meillä on pääosin nuori ja nälkäinen joukkue koossa jolla on mahdollisuudet vielä vaikka mihin.

Itsellä homma jatkuu nyt pienellä tauolla, mutta viimeistään Rönnillä koitetaan olla taas paremmassa vireessä. Loppuvuonna on vielä MM-kilpailut jenkeissä, mihin tekisi mieli lähteä kisaamaan, mikäli kisakunto saadaan kohdalleen, kuin myö matkan budjetti puoli. Mutta halpaahan se vielä on jos siitä rahalla selviää.

Käykäähän ihmeessä lukaisemassa Laten ja naisten maajoukkueen kapteenin Saaran blogit kisoista:
https://saaraleskinen.com/
http://lauraliukkonen.com/

SM-kisat 2017

Sitä oli taas yksi vuoden kohokohdista eli painonnoston SM-kisat viikonloppuna Rovaniemellä. Reippaan porukka oli pistänyt paikat jiiriin, ja mikäs siellä oli nostellessa kun homma järjestelyiden ym. puolesta toimi taas kerran mallikkaasti.

Kisat olivat tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmepäiväiset, pikkusarjojen alkaessa nostamaan jo perjantaina illasta. Itse saavuin Rovaniemen ilmatilaan myös jo perjantaina, mutta sen verran myöhään että en päässyt seuraamaan kilvoittelua. Varsin tiukkaa kamppailua kuitenkin oli ollut, ja sarjavoitot menivätkin ihan muutaman kilon marginaaleilla.
Perjantaina myös valittiin painonnostoliitolle uusi päävalmentaja seuraavan vuoden ajaksi. Onnittelut Antti Everille valinnasta!

Toisena päivänä pääsi sitten jo itsekin seurailemaan kisoja ihan paikan päällä. Eikä ihan huonosti alkanut lauantaikaan, heti naisten sarjassa 58 kiloa paukuteltiin Suomen ennätyksiä rikki, niin että kilinä kävi. Heraklesin Laura Liukkonen tempasi 83 kiloa ja työnsi uusiksi SE-lukemiksi 104 kiloa. Yhteistulos 187 kiloa oli myös uusi SE. Tulosparannus edellisistä SM-kisoista oli lipo 40 kiloa, eli ihan perus OK. Samanlainen tulosparannus seuraaviin SM-kisoihin niin alkaa olla kiinalaisetkin ihmeissään. Valitettavasti kisasta joutui jättäytymään pois tampereen Pyrinnön Jenni Puputti, olisi ollut kiva nähdä tässäkin sarjassa hirmuista kammoittelua, mutta josko sitten ensi vuonna.

Naisten 63 kilon sarjan vei TAK:n Saara Leskinen, joka luojan kiitos on siirtynyt paksumpiin riisikakkuihin ja löytänyt itselleen sopivamman sarjan 58 kiloisten tilalle. Täytyy vielä yllyttää laittamaan jotain sen riisikakun päälle niin saadaan Saara kuusysiin tekemään uusia SE:ä.
Kuusysissä taasen nosti meidän Rion naisedustaja Vuohijoen Anni. Fiksusti hän ei lähtenyt suotta vetelemään painoaan näihin kisoihin vaan jätti sen sitten isompaan kisaan. Annihan nosti niin että ensin mä olin ihan että WTF, mutta sitte mä olinkin että OMG. Tuloksena 91 kilon tempaus ja SE-työntö 117 kiloa, mistä likka näytti yllättyvän itsekin. Myös yhteistulos 208 kiloa oli uusi SE-tulos. Todella hieno kisa Annilta, jolla IMO yleinen tekemisen taso on noussut hienosti. LeKi-peukku siitä sinne.

Lauantai jatkui miesten sarjoilla, mutta itse olin jo sen verran norkoillut yhdelle päivälle että lähdin heittämään itseni seslonkille selälleen ja katselemaan kisaa viiden tuuman ruudulta. Mainittakoon että tällä kertaa kisoista oli oikein laadukas nettilähetys Reippaan Youtube tilillä, mistä yhä edelleen pääsee katsomaan kisat läpi. Suosittelen! Varsinkin Benjamin Pirkkiön selkeä ja asiantunteva kuulutus oli ilo.

Sarjassa 77 kiloa voitosta väänsivät TAK:n Klaus Eloranta sekä kolmikymppisiään juhliva TP:n Jere Johansson. Kisa kääntyi lopulta Jerelle, ja huomionarvoista on sarjan pronssisijalle tullut PaPun Mikko Kuusisto jolle SM-mitalit olivat jotain kolmannet sadannet.

Kasivitonen oli yksi viikonlopun odotetuimmista sarjoista 94 kiloisten kanssa. Polvioperaation jälkeen kisalavoille paluun tehneen Milko Tokolan kisakunto oli arvoitus, kun taas Lahden Atomin nuoren haastajan Jesse Nykäsen kunto oli sosiaalisen median perusteella kuin kiviaitaa. Lopulta mestari oli taas mestari Milkon temmatessa 145 kiloa ja työntäessä 171 kiloa. Jesse kuitenkin nosti mahtavan kisan ja paukutti omia ennätyksiään tuloksella 137+167. Molemmat nousivat EM-kisakoneeseen ja onkin kiva nähdä millaisia rautoja Splitissä sitten liikkuukaan.

Seuraavassa sarjassa olikin sitten odotettavissa titaanien taistoa Retulaisen, Antti-Roikon ja Lehtikankaan välillä. Jälleen kerran me somekyttääjät olimme saaneet mannaa ennen kisoja mm. Retulaisen 205 kilon ylöstyönnöstä ja Lehtikankaan 150 tempauksesta. Miikanhan nyt tiedettiin pystyvän mihin vaan, joten odotukset kisalta olivat korkealla. Tempauksessa Kimmo olikin vahvin temmatessaan 147 kiloa, Eero alkupainollaan toinen 146 kilolla ja Miika kolmas 143 kilon tempauksella. Työnnössä järjestys muuttui muotoon 1. Antti-Roiko 185 kg, 2. Retulainen 184 kg ja 3. Lehtikangas 177 kg. Työnnössähän ne mitalit aina ratkaistaan joten yhteistuloskisassa järjestys oli 1. Retulainen, 2. Antti-Roiko ja 3. Lehtikangas. Oikein viihdyttävä kisa katsella ja erittäin hieno nähdä että Kimmo on saanut uutta virtaa treeneihin ja pistää oman lusikkansa tähän soppaan ja syvälle.

Sunnuntaille jäikin sitten isoimmat sarjat. Naisten 75-, 90- ja +90 kiloa. Kaksi viimeisintä olivat uusia sarjoja, joissa jaettiin nyt ensimmäistä kertaa mestaruudet. Sarjan 75 kiloa vei odotetusti Heraklesin Marianne Saarhelo 94 kilon tempauksella ja 113 kilon työnnöllä. Tämäkin tyttö on nostellut vasta pari vuotta, tekee jo tällaisia tuloksia ja silti kehityskäyrä näyttää vahvasti ylös. Tempaukset olivatkin varsin kevyen näköisiä. Hienoa miten meillä on nyt naisten puolella tällaista kovaa nostetta ja ennen kaikkea hyvää kilpailua, joka varmasti ajaa kaikkia eteen päin.

Ysikymppiin oli ilmotautunut vain Ilmarisen Meri joka vei helpohkolla 90+115 tuloksella prenikat kotiin. Merin olkapäävaivakin alkaa toivon mukaan olla takana päin ja toivottavasti valmistautuminen EM-kisoihin sujuisi ilman ongelmia sen suhteen. Tosin EM-kisoissa Meri on tutummassa sarjassa eli 75 kiloisissa.
Naisten superissa taasen TP:n Suvi Helin näytti kaapin paikan tekemällä 84 + 110 kiloa. Oli kuulemma niin hyvä kisa, että vielä paluumatkallakin oli kivaa olla Suvi.

Lopulta oli tukevien poikien vuoro astella estradille, eli sarjat 105 ja +105 kiloa. Raskaan sarjan vei selkeästi Jani Heikkinen, joka mittansa puolesta voisi olla superinkin möhkäle. Tuohon varteen 30 kiloa lihasta lisää niin eihän sitä pidättele mikhän.

Sitten se minun sarja eli +105 kiloa. Oma valmistautuminen kisoihin ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, mutta aika harvoinhan se 100% niin meneekään. Kuitenkin sain tehtyä oikein hyvän treenijakson ennen kisoja ja vaikka alkupainotreenissä raudan ominaispaino olikin tuplaantunut, niin tiesi, että kun treeniä keventää kisaviikolle niin kyllä se kunto sieltä tulee esiin. Sen aikaa tässä on jo nostanut että jotain on tullut opittua. Jos on treenannut kovaa ja sitten rauta ei liikukkaan niin on aika levätä. Turhan monesti näkee että kun rauta alkaa painaa kovan treenin seurauksena niin koitetaan treenata vielä kovempaa, että saataisiin kunto nousemaan, ja silloin mennään metsään että rytinä käy. Alipalautuminen on hyvä tiedostaa ja ennen kaikkea uskallettava levätä silloin kun on sen aika. Ei se kunto sieltä mihinkään katoa. Ja jos itseluottamus ei riitä lepäämiseen niin onko silloin treenattu oikein? Mutta asiaan.

Tosiaan kisassa oli mukana KaVon nuori superlupaus Roni Peltonen. Ronin piti aluksi mennä alempaan sarjaan mutta hänestä riippumattomista syistä ei sarjavaihtoa saatukaan tehtyä. Tempauksessa Ronin tulokseksi jäi 146 kiloa, minun temmatessa 149 kiloa. Tempaus tuntui kulkevan mukavasti, mutta olisiko ollut sitten tuntuman puute isompaan rautaan kun söhläsin 151 kilon tempauksen. No lajivoitto joka tapauksessa. Työnnössä Roni jäi valitettavasti 180 kiloon. Jotain vatsapöpöä taisi olla liikenteessä siitä päätellen että Roni vietti huomattavan kauan aikaa pää roskiksessa ennen työntöjään. Harmillinen juttu, sillä 189 kilon onnistuessa olisi Roni rikkonut tulosrajan nuorten MM-kisoihin. Sarjaan ilmottautunut Jani Lindberg joutui vallan jäämään kisasta pois oksentelun takia.
Oma työntölämmittelyni tuntui kulkevan mukavasti ja viimeinen lämppänosto 180 kilolla tuntui niin kevyeltä että olin lähestulkoon varma yli 200 kilon työnnöstä. Jotain kuitenkin meni pieleen sitten kisalavalla. Ensimmäinen työntö 190 kilolla ei painanut käteen paljoa, vaikka olikin hiukan hutera nosto. Tällä sinetöitiin työnnön ja yhteistuloksen kullat. Toiseen nostoon lastautettiin 194 kiloa joka ei meinannutkaan kääntyä rinnalle. Hosuminen noston alussa vei painopisteen mihin sattuu. Kolmannen työnnön päätin jättää käyttämättä viisaampien neuvosta. Kisasta oli jo saatu se mitä arvokisalta haetaan, eli kultamitalit, eikä viimeinen nosto olisi enää mitään lisää voitettavaa tuonut. Siispä peli poikki ja palkintojenjakoa odottelemaan.

Kisan jälkeen julkistettiin EM-kisajoukkue huhtikuussa Kroatian Splitissä käytäviin kisoihin. Oma kisapäiväni tullee olemaan 7.4. ja sinne tässä onkin ollut treenitähtäimet jo jonkin aikaa. Toivottavasti siellä saadaan taas ukosta kaikki irti. Nyt pitää vain saada hyvä ehjä treenijakso sinne asti.

Päällimmäisenä kisaviikonlopusta jäi kuitenkin mieleen kaikki hienot ihmiset joita tämän lajin parissa pyörii. Oikein mukava päästä tapaamaan tällaista porukkaa näissä tapahtumissa.
Kiitos Reippan porukka hyvin järjestetyistä kilpailuista. On ilo olla nostamassa kun homma pelaa. Kiitos Petri Tanniselle majoituksesta, Kari Saloselle huoltamisesta, Tapio Kinnuselle valmennusavusta, Lempäälän OmaSP:lle tuesta, sekä kaikille muille jotka olette olleet mukana tukemassa rautojen kanssa vehtaamista!

Seurajoukkuefinaali

On taas se aika vuodesta kun ei ulos mennessä tiedä että onko aamu vai ilta. Vettä sataa ja saa olla kovin tyytyväinen että on valinnut harrasteekseen lajin jota saa harrastaa sisätiloissa. Yksi valonpilkahdus on kuitenkin voimailusta kiinnostuneille luvassa kun tulevana viikonloppuna Tampereella nostetaan seurajoukkueiden SM-kisat.
Vaikka muutamia valitettavia loukkaantumisista johtuvia poisjääntejä on tullut, niin siitä huolimatta tullaan lauantaina näkemään kovatasoinen kilpailu. Anna Tokola (ent. Everi) nostaa SM-kisojen jälkeen ensimmäisen kisansa kotimaassa, ja mikäli Annan edellisen kisavideon perusteella voi jotain päätellä niin siellähän ollaan kunnossa. Naisnostajissa myös Anni Vuohijoki Reippaan joukkueesta väläytti tuloskuntoaan Tatu Lundin muistokisoissa missä teki mm. ennätystempauksensa, joten siellä ollaan myös terässä. Ei sovi myöskään unohtaa Puputin Jenniä joka on aina iskussa ja varmasti pääsee ennätystensä tuntumaan jos ei jopa vallan uusille luvuille.

Nuorista nostajista Porin Joonas Kankaanpää on sosiaalisen median perusteella ollut kovassa iskussa ja tullee nostamaan Porilaisten mahdollisuuksia kisassa oleellisesti. Porilaisista myös Lehtikankaan Kimmo on paukutellut treeneissä hurjia rautoja ja 310+ yhteistulos helposti on haarukassa.

Muutama vanha sotaratsukin on kaivettu esiin. Tampereen Pyrinnöllä Hernesniemen Jussi tekee varmat 140+145, Porin Pasi Hirttiö 125+130 ja sitten ehkä mustin hevonen, kisalavoille paluun tekevä Reippaan Benjamin Pirkkiö. Benkun tempaus asettunee jonnekin 120 ja 150 kilon välimaastoon ja työntö sitten 150 ja 200 väliin. Toinen toistaan kovempia Pirkkiöitä Reippaan joukkueessa on taas niin että piisaa, jostain syystä Janttua ei ole laitettu nyt edes varamieheksi, mutta täytyyhän se jonkun toki joukkuetta johtaa. Reippaalla onkin Tokolan ja Raappanan poissaoloista huolimatta kova ryhmä koossa jälleen.

Pyrinnöltä löytyy myös tasainen ryhmä, kärkenään Jere Johansson. Pyrintö saattaakin tasaisuudellaan yllättää. Sitten on tietysti vielä Turun Atleettiklubi ja ensimmäistä kertaa finaalissa nostava Kalajoen Junkkarit. Näistä joukkueista löytyykin ehkä mielenkiintoisin kaksikko kun TAK:n Eero Retulainen ja Junkkareiden Miika Antti-Roiko iskevät yhteen. Vaikka tämä on joukkuekilpailu niin onhan tämä näkemisen arvoinen kaksinkamppailu jota ei kannata missata.

Siispä paljon on lauantaina nähtävää Nääshallilla. Nyt kaikilla on perusteltu syy olla kotoa pois ja lähteä katsomaan Atleettien hirmuista kammoittelua. Kilpailu alkaa klo 11. Ehkä parin vuoden päästä saadaan myös Lempäälän Kisan joukkue mukaan.

Lopuksi vielä pientä mainoksen tynkää. Joulu kun tulla jolkottelee niin nyt kannattaa tilata pukinkonttiin täytettä ja samalla tukea Suomalaista painonnostoa.
SPNL – FINLAND T-paidan  tuotosta 80% tilitetään tukemaan Suomen painonnostomaajoukkueen toimintaa.

 

Nähdään lauantaina!

 

P.S. Se olikin TAK joka on ensimmäistä kertaa finaalissa mukana eikä Junkkarit! Kiitos ojennuksesta haman huomanneille.

 

Kesämeiningit

Siitähän alkaa taas olla kuukauden päivät kun tänne on tullut jotakin raapusteltua, niin eiköhän tässä tarttis taas kynä teroittaa ja jotakin juttuja humeetivellistä tänne heitellä.

Ihan ensinnä tulee mieleen juurikin nostetut alle 17-vuotiaden SM-kisat Porissa. Paikalle oli tullut 46 innokasta nuorta nostamaan mestaruuksista. Itse en paikalla ollut, mutta tuloslistan perusteella siellä nähtiinkin varsin hyviä suorituksia. Muutama uusi SE-tuloskin näki päivänvalon.
Mikä tässä hieman huolestuttaa on nostajien pieni määrä. Kovasti enemmän saisi olla porukkaa nuorten kisoissa. Porissa on tehty esimerkillistä työtä nuorten saamiseksi lajin pariin ja peräti 18 nostajaa edusti Puntti Karhuja näissä kisoissa. Siinä jää lopulle Suomelle vähän kehno osallistumisprosentti.

Toisaalta taas masters SM-kisoissa (tai veteraaneissa niin kuin ennen vanhaan sanottiin) oli porukkaa niin että päät yhteen kolisi. Mahtavaa että laji on noussut paremmin yleiseen tietoisuuteen, mutta en oikein ole taipuvainen uskomaan mastersnostajien slogania ”mastersseissa on tulevaisuus”.

Meillä seisoo tämä harrastajapyramidi nyt vähän päälaellaan ja se olisi syytä saada käännettyä. Ei niin että veteraaneja ei saisi olla noin paljon, vaan niin että nuoria pitäisi olla enemmän kuin veteraaneja.
Avainasemassa tässä pyramidin käännössä on virkeä seuratoiminta. Ei ne mukulat sinne tule jos kukaan ei ole jumppaa vetämässä. Olisiko meidän syytä pohtia keinoja millä saataisiin ne sadat veteraaninostajat saleille jakamaan tietouttaan? Toki heitä siellä jo paljon onkin, mutta liikaa se valmennuspuolen homma tuntuu aina kaatuvan niiden harvojen niskaan.

Olisiko syytä asettaa masters SM-ksoihin ehto, että vain niistä seuroista saa vetskut osallistua, mistä on osallistujia nuorten SM-kisoihin tai jotain muuta vastaavaa?

Piakkoin alkaa nuorten alle 20-vuotiaiden MM-kisat Puolassa. Hieno nähdä että Suomestakin on kolme nostajaa mukana.  Toivotetaan heille kevyitä rautoja! Arvokisat on aina hieno paikka, ja mitä nuorempana pääsee oppimaan isojen kisojen meininkejä, sitä vähemmän tulee hölmöiltyä sitten aikuisten kisoissa. Kovia kansainvälisen tason kilpailuja kun me Suomalaiset pääsemme kovin harvoin nostamaan ja harjoittelemaan näin arvokilpailuja varten.

Mainostetaanpas nyt sitten vielä tulevana viikonloppuna Helsingissä järjestettävää voimavalmennusseminaaria. Paikalla on alan asiantuntijoita luennoimassa eri aiheista ja sunnuntaina käydään enemmän käytäntöä läpi. Mikäli aihe vähääkään kiinnostaa ja sattuu olemaan vapaa viikonloppu, niin ei muuta kuin paikalle. Tapahtumasta kertynyt tuotto käytetään kilpailumatka-avustuksiin.

EM-kisat 2015 Tbilisi

Eilen pääsin kotiin reissusta, joka ei mennyt ihan suunnitelman mukaan vaikka yksi ennätys tulikin tehtyä. Jos tekstissä tulee paljon kirjoitusvirheitä niin laitetaan sen piikkiin että pe-la yönä heräsin Suomen aikaa klo 2.30 ja valvominen loppui eilen illalla vähän seitsemän jälkeen kun pääsi k0tio köllölleen.

Matkustus Georgiaan alkoi tiistaina kun menin jo valmiiksi Helsinkiin, että saisi pari tuntia enemmän unta lentoa edeltävänä yönä. Lento kun lähti keskiviikkoaamuna kuuden aikaan. Näin ennen kisaa on hyvä miettiä täälaisetkin asiat valmiiksi, että ei suotta kuluta energiaa tyrhaan höntyilyyn. Siinä hotellihuoneessa laskeskelin että evästä matkalle otin noin 6,5 kiloa + lisäravinteet. Tämäkin taas sitä ennakkoon valmistautumista. Monesti kisareissuun mentäessä sitä on vain luottanut että kyllä sieltä jostain kiskalta jonkun pannarin tai nakkipiilon löytää, mutta kun mietitään taas parasta mahdollista valmistautumista kisaan niin nälkä ja pikaruoka ei oikein ole sitä mitä ennen kisaa haluaa hamuta.
Kyllä siinä vieruskaveri lentokoneessa vähän katseli kun kaivoin saavillisen riisiä ja kanaa kassista ja aloin aterioida.

Mestoille päästyäni lähdin heti tankojumpalle ja karistelin matkan istumiset jaloista.
Seuraavana päivänä kevyt nostoharjoitus ja perjantaina katseltiin vähän kisoja ja lepäiltiin.

Sitten koitti kisapäivä. Herätys viisi tuntia ennen kisaa klo 3.30 että saa kropan toimimaan kisassa kunnolla. Vatillinen puuroa naamariin ja jumppailua niin kyllähän se kroppa alkoi toimia. Kisassa ei huomannut ollenkaan että olisi ollut aikainen aamu.

Lämmittelyt sujui aivan hyvin ja aloituspainoksi ilmoitettu 155 kiloa nousi ihan mukavasti. Korotus 160 kiloon olikin sitten kahdesti liikaa ja kyllähän se jonkun verran hermon päälle otti. Jälkiviisaasti olisi pitänyt laittaa pienempi korotus ja sitten viimeisellä ottaa se 160+, mutta tätikin olis setä jos sillä olis jne. jne.

Työnnön lähtö nostettiin 200 kilosta 201 kiloon, jotta päästiin norjalaisnostajan edelle. Ja päästiinkin. Nosto ei turhan paljoa hanskassa painanut, mutta korotus 205 kiloon tuottikin sitten vaikeuksia.
Ensimmäinen rinnalleveto kääntyi aivan liikaa eteen ja toinen sitten meni kantapäille. Kun ei kerran enempää yrityksiä ole niin siihen sitten jäätiin, alkurautoihin. Yhteistulos oli silti kilolla uusi ennätys.

Sijoituksekseni tuli 13. ja olin pohjoismaisista nostajista parhaiten sijoittunut. Tavoitteena oli parantaa edellisten vuosien sijoitusta (11.)  ja 10. sijaan olisi tarvittu 373 kilon tulos. Täydellisellä onnistumisella en olisi pitänyt sitä mitenkään mahdottomana, mutta edelleen ne tätit ja setät eli lopetetaas jossittelut tähän.

Täytyypä vielä mainita Suomen naisten joukkuuen hyvät suoritukset. Tällä menolla naisilla olympiapaikan saavuttaminen näyttää entistä realistisemmalta. Meillä miehillä ei kenelläkään tullut suurta onnistumista, jos nyt jääkarhu Eero Retulaisen huikeaa työntöä ei lasketa.

Kiitokset valmennusportaalle ja kaikille jotka ovat minua auttaneet.

Timo Jutilan sanoin, eteen päin mennään.

Testamentti Suomen kansalle EM-kisoista

Muutama tunti takaperin pääsin kotiin EM-kisareissusta, ja jo nyt pukkaa kisaraporttia. Olisikohan tämäkin energia pitänyt käyttää paikan päällä?

 

Lähdetään nyt liikkeelle ihan ensin omasta suorituksesta, ja miten kisassa kävi miten kävi.
Ojan Eeron kanssa lähdimme Helsingistä kohti Tel-Avivia ja Israelia siinä neljän nurkilla iltapäivästä. Matkustus sujui normaaliin tapaan. Tosin pientä kyrsimistä aiheutti toistemme vieressä istuminen. Ei siksi ettemmekö tulisi toimeen, vaan siksi ettei noita lentokonepenkkejä ole suuniteltu parin superin nostajan vierekkäin istuttaviksi.
Hotellilla oltiin siinä yhden aikaan yöllä. Haettiin kaupasta vähän iltapalaa ja painuttiin pehkuihin.

Seuraavana päivänä käytiin harjoitussalilla karistelemassa matkustuspölyt pois ropasta, ja iltapäivällä mentiin katsomaan kisoja. Perjantai meni lepäillessä, ja kisoja katsellessa.

Sitten koitti lauantaiaamu ja kello neljä. Herätys, pieni aamupala ja aamukävelylle. Kamoja kasaan, itsensä herättelyä, lisää muonitusta, ja kisapaikalle puntariin. Puntarissa alkupainoiksi ilmoitettiin 147 ja 200 kiloa. Viimeistelytreenien perusteella näiden piti olla varmoja rautoja.

Lämmittelemään alettiin hyvissä ajoin. Lämmittely olikin mukavan vaivatonta lämpimien olosuhteiden ansiosta. Tempauksen lämmittely sujui vallan mallikkaasti, ja viimeisen lämmittelypainon 140 kilon jälkeen ei ollut mielessä pienintäkään epäilystä etteikö alkupaino 147 kiloa tulisi.
Kun pääsin lavalle asti, niin ensimmäinen yritys 147 kilosta olikin aivan torso. Rauta jäi eteen ja kolisi alas.
Toisessa yrityksessä sama rauta, ja edelleen olin varma onnistumisesta. Tällä kertaa kuitenkin oikea käsi punnersi, ja tuomareilla oli helppo tehtävä hylätä nosto. Kolmas nosto oli melkeinpä kopio edellisestä. Ainoastaan muutama etuaskel piti ottaa, että painot eivät tulleet edestä alas. Taas punnerrus ja tempauksessa ilman tulosta.
Voin kertoa, että ei ollut mikään mahtifiilis. Siinä sitä ei itseään turhan fiksuksi tunne, kun on ensin kotona koittanut tehdä kaikki asiat nostamisen kannalta mahdollisimman hyvin, panostaa kaiken aikansa ja varantonsa, että olisi parempi painonnostaja, matkustaa päivän ja ties kuinka monta kilometriä ihan vaan munataksensa itsensä. Kyllä teki mieli juosta pää edellä seinään.

Kuitenkin oli vielä työntö jäljellä. Ihan lämmittelyn loppuvaiheessa pyysin laskemaan lähtöpainoa lopulta 196 kiloon. Lämmittely sujui ihan ok, mutta kyllä sen tunsi, että nyt saa ihan tosissan nostaa.
Lavalla ei homma ottanut vieläkään sujuakseen ja alkuraudasta ylöstyöntöpummi. Taisi siinä pari perkelettä lipsahtaa lavalta poistuessa. Sen verran pani hengästyttämään, ettei pahemmin kiinnostanut ottaa peräkkäistä nostoa joten tankoon laitettiin 200 kiloa. Itse en pahemmin nostosta mitään muista, mutta tulihan se sitten kuitenkin, ja tulos työnnössä. Ei siinä silti paljon hurraata huudettu. Viimeiseen yritykseen laitettiin 206 kiloa jo ihan siksi, että olisin saanut enemmän lepoaikaa. Tämä rauta oli kuitenkin liikaa, enkä aivan ehtinyt rinnallevedossa tangon alle vaan se sujahti läpi.

Syitä tähän epäonnistumiseen täytyy nyt rauhassa pohtia ja ottaa oppia tulevaisuuteen. Kisoja kuulemma tulee vielä uusiakin sanoivat.

 

Koko muu Suomen joukkue esiintyikin sitten todella mallikkaasti! Yhteensä kuusi nostajaa yhdeksästä teki SE-tuloksia. Se on erittäin kova suoritus arvokilpailuissa. Joukkueessa on vielä valtavasti potentiaalia, ja sitä myöten olympiapaikan metsästämisestä tulee koko ajan enemmän realistista.
Jalustalle nostettakoon Miika Antti-Roikon mahtava työntö 201 kiloa, mikä oikeutti sarjassa 94 kiloa neljänteen sijaan. Juurikaan lähempänä ei olisi enää voinut suomalaisen painonnostajan arvokilpailumitali olla. Edellinen tuli Suomeen Reijo Kiiskelän toimesta vuonna 1987. Yhteistuloksessa Miika sijoittui joukkueesta parhaiten sijalle 6.

Kaikki joukkueen nostajat ansaitsisivat tässä erityismaininnan, mutta kun en nyt millään jaksa kirjoittaa. Sanottakoon vain, että mahtava joukkue ja tulevaisuus lupaa hyvää. Isot kiitokset myös koutsaamisesta vastanneille Mika Tiaiselle sekä Tenho Tokolalle.
Toivottavasti tällainen hyvä onnistuminen toisi joukkueelle, ja sen jäsenille entistä enemmän mahdollisuuksia pyrkiä vieläkin parempiin tuloksiin!

EM-kisoihin

Nyt on vajaa viikko aikaa vuoden ensimmäiseen pääkilpailuun, Israelin EM-kilpailuihin.  Treenit on sujunut taas kerran vallan hyvin, eikä ennätyksien tekemisen pitäisi olla mikään mahdoton tehtävä. Isoimmat treeninostot ovat pyörineet siinä 150 ja 200 kilon nurkilla. Kun vielä tämä loppu aika saadaan koneesta kisuteltua kaikki irti niin eiköhän lopputulos tule olemaan ihan hyvä.

 

Matkaan lähdemme Ojan Eron kanssa keskiviikkona iltapäivällä, ja mestoilla ollaan ennen puoltayötä. Kilpailu on lauantaina kello 9 aamulla. Sehän tarkoittaa sitä, että herätyskello soi viimeistään neljän aikoihin. Aikainen herätys ei sinänsä haittaa. Onhan vanha totuus, että ennen isoa kisaa nukkuu muutenkin huonosti. Kailajärven Jaska joskus totesi, että jos kisaa edeltävän yön nukkuu hyvin niin on sama vaikka lähtisi heti kotiin.

Ensimmäinen suomalainen nostaja on jo urakkansa saanut päätökseen. Sini Kukkonen työnsi hienosti uuden SE-tuloksen naisten 48-kilon sarjaan. Hyvä Sini!
Joukkue muutenkin tuntuu olevan vallan hyvässä iskussa. Kaikki ovat parantaneet treeneissä tuloksiaan, ja Ilmarisen Meri pääsi jopa nostamaan A-ryhmään. Se ei ole mitenkään tavanomaista tai itsestään selvää missään sarjassa. Everin Anna on pysynyt treenikauden terveenä tehnyt treeniennätyksiä. Vuohijoen Anni on myös tehnyt hyviä tuloksia treeneissä ja nyt nostaa toisia aikuisten arvokilpailuja painononnostossa. Voimanostossahan niitä on Annille useampia kertynytkin ja jotain prenikoitakin.

Miesten puolella Milko oli jo SM-kisoissa SE-kunnossa, vaikka tähtäin olikin EM-kisoissa. Jääkarhu Retulaisen Eero rikkoi jo treeneissä 150 kilon tempauksen rajan ja veti 190 kiloa rinnalle. Saman sarjan Miika Antti-Roiko on ollut kovassa iskussa koko kevään ja lähtee kiusaamaan ihan tosissaan Euroopan parhaita työntäjiä. Sanotaanko niin, että mikä vain on mahdollista. Superissa taas Eero teki vakuuttavasti EM-kisaleirillä 150+200.

Huomionarvoista on, että valtaosa joukkueen nostajista on sellaisia joilla on vielä vuosia aikaa kehittyä. Nyt ei siis vielä olla lähelläkään tämän joukkueen mahdollista potentiaalia. Ja otetaan sekin vielä huomioon, että maajoukkueen kärkinostajien takana on useita hyviä nuoria nostajia joilla on mahdollisuudet vaikka mihin ja varmasti muutaman vuoden päästä laittavat nykyiset maajoukkuenostajat ahtaalle.

Mielestäni ei voi muuta kuin todeta, että monilla paikkakunnilla on tehty hyvää työtä verrattuna käytössä oleviin resursseihin. Nämä resurssitkin tuntuvat vain pienenevän vuosi vuodelta. Esimerkiksi tuleviin MM-kilpailuihin ei näillä näkymin liitto pysty kustantamaan yhtäkään nostajaa, vaan kaikkien kilpailuihin lähtevien matkat tulevat olemaan vähintään osittain omakustanteisia. On jollain asteella hauska huomata kuinka Suomi, joka on yksi maailman rikkaimmista maista, onkin urheilupuolella yksi köyhimmistä.
Nyt urheilijalla on siis puoli vuotta aikaa kerätä sponsoreita tai tehdä töitä, että pääsee edustustehtäviin. Kyllä tässä jonkinlaista urheilumesenaattia kaivattaisiin kovasti.
Vaan ei auta valittaa. Sama tilanne on monilla muillakin urheilulajeilla. Onneksi monella urheilijalla on kotipuolessa hyviä tukijoukkoja, jotka koittavat tasata tilannetta kilpatovereihin nähden.

Maaliskuun alussa aloitin työskentelyn yrittäjänä. Moni onkin kysellyt miten on homma lähtenyt luistamaan. Onhan se lähtenyt. Treenaamiseen pystyy nyt keskittymään työn puolesta paljon paremmin kuin aikaisemmin. Työmäärä saisi tosin vielä tuplaantua, että sillä eläisi. Tosin nyt on vasta ensimmäinen kuukausi takana. Toivon mukaan sana alkaa kiiriä, että tällaista palvelua on tarjolla ja joskus puolen vuoden päästä pystyisi tällä jo elantonsa tienaamaan.
Ensimmäisen kuukauden perusteella oli kyllä täysin oikea veto urheilun kannalta alkaa yrittäjäksi.
Vielä näin lähellä kilpailua en uskaltanut alkaa treenaamaan uusilla kovemmilla systeemeillä , joihin nyt siis olisi paremmin aikaa, vaan pitäydyttiin vanhoissa hyväksi havaituissa. EM-kisojen jälkeen aletaankin sitten laittamaan isompaa vaihdetta sisään.

MM-kisaraportti

Viime yönä päästiin reissusta kotiin ja jonkinlaista yhteenvetoa MM-kisoista voisi vähän koittaa koota.

Aivan ensinnä haluan kiittää sitä harvalukuista porukkaa, jotka ovat minua tukeneet, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Arvostan tukeanne hyvin paljon!

Ja asiaan.
Superin miehet aloittivat matkansa keskiviikkona. Heti kärkeen meinasi tulla kiire bussipysäkille, kun joku oli jäädyttänyt mutkan, minkä viereisestä ojasta sitten itsemme löysimme. Ja heti meidän perässämme sieltä löysi itsensä myös toinen kanssaeläjä. Loppujen lopuksi kuitenkin sain toisen kyydin. Saimme ajettua bussin kiinni seuraavalle pysäkille, ja matka pääsi alkamaan.  Kiitos Alelle ja Hukille!
Perillä Wroclawissa oltiin siinä vähän ennen kolmea päivällä. Välilaskun aikana koitettiin katsoa kännykästä Suomen joukkuueen ainoan naisnostajan nostoja, mutta vähän myöhästyttiin. Meidän kannustamattomuudestamme huolimatta Anni sai arvokisadebyyttinsä painonnoston puolella suoritettua. Näissä karkeloissa nostaminen on urheilijalle henkisesti niin erilainen paikka kuin perus kellarikisat, että Anni voi olla täysin tyytyväinen suoritukseensa. Painonnoston parissahan Anni on ollut vasta pari vuotta, ja nyt siis jo arvokilpailuissa!

Satavuotias hervoton halli toimitti kisapaikan virkaa

Satavuotias hervoton halli toimitti kisapaikan virkaa

Hotellilla päästiinkin melkein heti ruokapöytään, ja sitä samaa ruokaa syötiin sitten joka päivä. Menu olisi voinut olla monipuolisempi, mutta eihän sinne toisaalta syömään oltu lähdettykään. Tämä olikin reissun ainoa negatiivinen asia. Muuten oli Polski-poika hoitanut asiansa asiallisesti ja homma toimi kuin junan vessa.
Keskiviikkona käytiin vielä tutustumassa kisapaikkaan, ja myös treenisalilla jumppaamassa vähän paikkoja auki matkan jäljiltä.

Torstaiaamuna mentiin taas salille, ja tehtiin vielä viimeiset treenit. Itse tempailin 130 kiloon, työnsin 170 kiloon ja kyykkäsin 200 kiloon asti. Ei siis mitään kovin isoa, mutta kuitenkin pari sellaista nostoa joissa sai vähän nostaa.
Illalla käytiin katselemassa kisoja ja maailmanennätyksiä. Niitä näissä kisoissa syntyikin ihan mukavasti, vaikka olympiavuoden jälkeisiä kisoja yleisesti pidetäänkin hieman heikkotasoisempina. Tunnelma kisahallissa oli A-ryhmissä todellakin katossa, varsinkin kun oli Puolan omia nostajia mukana. Painonnostolla on Puolassa pitkät perinteet, ja yleisö eli hienosti kaikkien nostajien mukana. Nostojen ja ryhmien välissä oli kunnon showta, ja vähän väliä ukrainalainen kannattajajoukko painoi letkajenkkaa pitkin katsomoita. Ainoastaan arviolta kolmikymmenpäinen Pohjois-Korealainen kannattajajoukko oli hieman pidättyväisempi, mutta sekin yltyi hurjiin suosionosoituksiin aina maanmiehen tullessa lavalle.

Hallissa riitti tunnelmaa

Hallissa riitti tunnelmaa

Torstai-perjantai-välisenä yönä saimme nauttia hotellilla palohälytyksestä, ja jopa itse Iranin Hercules oli joutunut nöyrtymään yöpuvussaan ulos. No mitään tulipaloa ei sitten ollutkaan, ja tovin pihalla norkoilun jälkeen päästiin takaisin nukkumaan. Perjantaina lepäiltiin seuraavan päivän kisaa silmällä pitäen, vaikka itse kävinkin kevyesti jumppailemassa.

Tunnelmia palohälytyksen keskellä. Ihan tuli armeija-ajat mieleen.

Tunnelmia palohälytyksen keskellä. Ihan tuli armeija-ajat mieleen.

Lauantaina kisa alkoi paikallista aikaa kymmeneltä, joten herätys siinä viiden korvilla ja pihalle kävelemään silmät auki. Siitä sitten aamupalan jälkeen kisahallille ja puntariin. Vihdosta viimein kisa alkoi ja päästiin tekemään sitä, mitä varten tänne oltiin tultu. Oma kisanihan ei mitenkään erioikoinen ollut. Tai no oli siinä jotain erikoista.
Tempauksen lähtö 147 kilosta epäonnistui ensimmäisellä yrittämällä, mutta onneksi sain paikattua virheeni toisella nostolla. Viimeiseen tempaukseen laitettiin 151 kiloa, mikä oli liikaa ja meni yli että heilahti. Tempaus tuntui kaikenkaikkiaan pehmeältä, ja tuo 147 kiloa olikin varmasti parasta mihin tuona päivänä olisin pystynyt.

Työnnössä täytyi vain koittaa päästä Eeron edelle ja lähtöpainoa pudotettiinkin tätä silmälläpitäen kilolla. Yritys 189 kilosta onnistuikin kevyesti. Eero korotti työnnön 192 kiloon, joten itse piti laittaa 196 kiloa. Eero onnistui jälleen, mutta tuomarit hylkäsivät noston. Tästä huolimatta Eero lastautti viimeiseen nostoon 195 kiloa, missä taaskin onnistui, ja jopa tuomaritkin sen hyväksyivät 2-1. Kilpailun kaikkitietävä jury kuitenkin muutti päätöksen ja nosto merkattiin hylätyksi.
Nyt olikin sitten minun vuoroni 196 kilosta. Ensimmäisen ja toisen noston välille tuli todella pitkä tauko arviolta kymmenisen minuuttia, mutta onnistuin kuitenkin työntämään raudat ylös. Taas kerran tuomarit hylkäsivät noston. Ilmeisesti kädet elivät ylöstyönnössä turhan paljon. Enää kun ei ollut pakottavaa tarvetta sijoituksen puolesta työntää tuota 196 kiloa, niin tankoon lastautettiin tasaraha 200 kiloa. Työnsinhän minä perkele senkin, mutta edellisien nostojen juonta seuraten tuomarit hylkäsivät noston. Kädet elivät taas liikaa.

Kisanostot

Yhteistulosta kertyi 336 kiloa, C-ryhmän voitto ja lopullinen sijoitus 20.
Tavotteista jäätiin melkoisen kauas, eikä siinä selittelyt auta. Säännöt on samat kaikille, ja ne tumput pitää saada lukkoon niin, että valkoiset valot syttyy. Työtä siis riittää edelleen.

Yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista matkalla oli huikea työnnön maailmanennätys naisten +75 kilon sarjaan. 190 kiloa!!! Aivan järjettömän kova!
Nyt tarkkasilmäisimmät siellä jo huomaavatkin, että sehän jumaliste työnsi enemmän kuin minä. No niinhän se teki.
Useammassa lähteessä olenkin huomannut voivoteltavan tätä surkeuttani.
Tahdonkin nyt julkisesti pyytää anteeksi kaikilta teiltä jotka olen häpäissyt koko maailman edessä. Toivon, että tästä huolimatta pystytte jatkamaan elämäänne, ja mikäli traumanne käyvät ylitsevuotaviksi, niin olette aina tervetulleita saamaan henkistä tukea kärsimyksissänne.