MM-kisaraportti

Viime yönä päästiin reissusta kotiin ja jonkinlaista yhteenvetoa MM-kisoista voisi vähän koittaa koota.

Aivan ensinnä haluan kiittää sitä harvalukuista porukkaa, jotka ovat minua tukeneet, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Arvostan tukeanne hyvin paljon!

Ja asiaan.
Superin miehet aloittivat matkansa keskiviikkona. Heti kärkeen meinasi tulla kiire bussipysäkille, kun joku oli jäädyttänyt mutkan, minkä viereisestä ojasta sitten itsemme löysimme. Ja heti meidän perässämme sieltä löysi itsensä myös toinen kanssaeläjä. Loppujen lopuksi kuitenkin sain toisen kyydin. Saimme ajettua bussin kiinni seuraavalle pysäkille, ja matka pääsi alkamaan.  Kiitos Alelle ja Hukille!
Perillä Wroclawissa oltiin siinä vähän ennen kolmea päivällä. Välilaskun aikana koitettiin katsoa kännykästä Suomen joukkuueen ainoan naisnostajan nostoja, mutta vähän myöhästyttiin. Meidän kannustamattomuudestamme huolimatta Anni sai arvokisadebyyttinsä painonnoston puolella suoritettua. Näissä karkeloissa nostaminen on urheilijalle henkisesti niin erilainen paikka kuin perus kellarikisat, että Anni voi olla täysin tyytyväinen suoritukseensa. Painonnoston parissahan Anni on ollut vasta pari vuotta, ja nyt siis jo arvokilpailuissa!

Satavuotias hervoton halli toimitti kisapaikan virkaa

Hotellilla päästiinkin melkein heti ruokapöytään, ja sitä samaa ruokaa syötiin sitten joka päivä. Menu olisi voinut olla monipuolisempi, mutta eihän sinne toisaalta syömään oltu lähdettykään. Tämä olikin reissun ainoa negatiivinen asia. Muuten oli Polski-poika hoitanut asiansa asiallisesti ja homma toimi kuin junan vessa.
Keskiviikkona käytiin vielä tutustumassa kisapaikkaan, ja myös treenisalilla jumppaamassa vähän paikkoja auki matkan jäljiltä.

Torstaiaamuna mentiin taas salille, ja tehtiin vielä viimeiset treenit. Itse tempailin 130 kiloon, työnsin 170 kiloon ja kyykkäsin 200 kiloon asti. Ei siis mitään kovin isoa, mutta kuitenkin pari sellaista nostoa joissa sai vähän nostaa.
Illalla käytiin katselemassa kisoja ja maailmanennätyksiä. Niitä näissä kisoissa syntyikin ihan mukavasti, vaikka olympiavuoden jälkeisiä kisoja yleisesti pidetäänkin hieman heikkotasoisempina. Tunnelma kisahallissa oli A-ryhmissä todellakin katossa, varsinkin kun oli Puolan omia nostajia mukana. Painonnostolla on Puolassa pitkät perinteet, ja yleisö eli hienosti kaikkien nostajien mukana. Nostojen ja ryhmien välissä oli kunnon showta, ja vähän väliä ukrainalainen kannattajajoukko painoi letkajenkkaa pitkin katsomoita. Ainoastaan arviolta kolmikymmenpäinen Pohjois-Korealainen kannattajajoukko oli hieman pidättyväisempi, mutta sekin yltyi hurjiin suosionosoituksiin aina maanmiehen tullessa lavalle.

Hallissa riitti tunnelmaa

Torstai-perjantai-välisenä yönä saimme nauttia hotellilla palohälytyksestä, ja jopa itse Iranin Hercules oli joutunut nöyrtymään yöpuvussaan ulos. No mitään tulipaloa ei sitten ollutkaan, ja tovin pihalla norkoilun jälkeen päästiin takaisin nukkumaan. Perjantaina lepäiltiin seuraavan päivän kisaa silmällä pitäen, vaikka itse kävinkin kevyesti jumppailemassa.

Tunnelmia palohälytyksen keskellä. Ihan tuli armeija-ajat mieleen.

Lauantaina kisa alkoi paikallista aikaa kymmeneltä, joten herätys siinä viiden korvilla ja pihalle kävelemään silmät auki. Siitä sitten aamupalan jälkeen kisahallille ja puntariin. Vihdosta viimein kisa alkoi ja päästiin tekemään sitä, mitä varten tänne oltiin tultu. Oma kisanihan ei mitenkään erioikoinen ollut. Tai no oli siinä jotain erikoista.
Tempauksen lähtö 147 kilosta epäonnistui ensimmäisellä yrittämällä, mutta onneksi sain paikattua virheeni toisella nostolla. Viimeiseen tempaukseen laitettiin 151 kiloa, mikä oli liikaa ja meni yli että heilahti. Tempaus tuntui kaikenkaikkiaan pehmeältä, ja tuo 147 kiloa olikin varmasti parasta mihin tuona päivänä olisin pystynyt.

Työnnössä täytyi vain koittaa päästä Eeron edelle ja lähtöpainoa pudotettiinkin tätä silmälläpitäen kilolla. Yritys 189 kilosta onnistuikin kevyesti. Eero korotti työnnön 192 kiloon, joten itse piti laittaa 196 kiloa. Eero onnistui jälleen, mutta tuomarit hylkäsivät noston. Tästä huolimatta Eero lastautti viimeiseen nostoon 195 kiloa, missä taaskin onnistui, ja jopa tuomaritkin sen hyväksyivät 2-1. Kilpailun kaikkitietävä jury kuitenkin muutti päätöksen ja nosto merkattiin hylätyksi.
Nyt olikin sitten minun vuoroni 196 kilosta. Ensimmäisen ja toisen noston välille tuli todella pitkä tauko arviolta kymmenisen minuuttia, mutta onnistuin kuitenkin työntämään raudat ylös. Taas kerran tuomarit hylkäsivät noston. Ilmeisesti kädet elivät ylöstyönnössä turhan paljon. Enää kun ei ollut pakottavaa tarvetta sijoituksen puolesta työntää tuota 196 kiloa, niin tankoon lastautettiin tasaraha 200 kiloa. Työnsinhän minä perkele senkin, mutta edellisien nostojen juonta seuraten tuomarit hylkäsivät noston. Kädet elivät taas liikaa.

Kisanostot

Yhteistulosta kertyi 336 kiloa, C-ryhmän voitto ja lopullinen sijoitus 20.
Tavotteista jäätiin melkoisen kauas, eikä siinä selittelyt auta. Säännöt on samat kaikille, ja ne tumput pitää saada lukkoon niin, että valkoiset valot syttyy. Työtä siis riittää edelleen.

Yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista matkalla oli huikea työnnön maailmanennätys naisten +75 kilon sarjaan. 190 kiloa!!! Aivan järjettömän kova!
Nyt tarkkasilmäisimmät siellä jo huomaavatkin, että sehän jumaliste työnsi enemmän kuin minä. No niinhän se teki.
Useammassa lähteessä olenkin huomannut voivoteltavan tätä surkeuttani.
Tahdonkin nyt julkisesti pyytää anteeksi kaikilta teiltä jotka olen häpäissyt koko maailman edessä. Toivon, että tästä huolimatta pystytte jatkamaan elämäänne, ja mikäli traumanne käyvät ylitsevuotaviksi, niin olette aina tervetulleita saamaan henkistä tukea kärsimyksissänne.

Kilpailuihin valmistautuminen

Se olisi noin viikko aikaa ja pitäisi olla MM-lavalla ryskäämässä rautaa ilmaan. Valmistautuminen on sujunut kaikilla muilla kuin alun perin suunnitelluilla tavoin, mutta olosuhteisiin nähden on tehty kaikki voitava. Nyt ei tarvitse enää paljon muuta kuin pistää iso mies pieniin trikoisiin, ja mennä ihmisten eteen hikoilemaan.

Tänään otettiin viimeisiä isoja rautoja ennen kilpailua.

 

Eilen otettiin vielä isoja kyykkyjä ja vetoja, eli tässä ei ihan herkimillään tai vahvimillaan olla. Mikä on hyvä uutinen! Nyt kun oiva ystävämme superkompensaatio astuu kuvioihin mukaan, niin eiköhän siitä hyvä tule.

Oma kilpailuun valmistautumiseni riippuu paljon siitä, miten olen treenannut kilpailuviikkoa edeltävät viikot. Yleisin valmistautumissysteemi minulla toimii niin, että pari kilpailuviikkoa edeltävää viikkoa pyritään treenaamaan kovaa. Noin 8-9 päivää ennen kisaa otetaan viimeiset isot nostot. Yleensä tempaus ja työntö maksimit, tai lähelle maksimia. On myös hyvin mahdollista etten tee tempausta tai työntöä ollenkaan vaan pelkästään kovia voimaliikkeitä. Riippuen vähän kulloisestakin tilanteesta. Pääasia kuitenkin on että treeni on kova.

Kilpailun kannalta on oikeastaan ihan sama onko tämä viimeinen kova treeni onnistunut vai ei. Nyt pitää kuitenkin muistaa, että alla on jo pari viikkoa kovaa treeniä ja saattaa olla jo takki tyhjä. Esimerkiksi ennen tämän vuoden EM-kilpailuja en päässyt viimeisessä kovassa treenissä edes kymmenen kilon päähän alkuraudoista. Kummassakaan lajissa. Silti kisassa kunto oli kohdillaan. Tällaisessa tilanteessa täytyy vain olla kova luotto siihen, että asioita on tehty oikein ja treeni on mennyt perille.

Viimeinen viikko sitten treenaillaan kevyesti ja kuunnellaan kroppaa. Annetaan kropan palautua.
Tämä on vähän sama kuin ajaisi mopolla missä on vähän liian iso suutin. Jos väännät kaasun heti pohjaan niin moottori tukehtuu ja sammuu. Mutta kun osaat sopivasti härnätä sitä kaasua niin kohta vehkeet kiertää kuin sirkkeli!

Lopun viimein kyseessä on kovin yksinkertainen asia. Ensin treenataan, sitten levätään, ja kun on levätty niin ollaan vahvempia kuin ennen treenausta. Ja kun treenataan kovaa niin ollaan väsyneitä. Pirun yksinkertaista.

Noh, tämä nyt ei ole ainoa tapa valmistautua kilpailuihin, eikä todellakaan ainoa miten olen itse valmistautunut, mutta tällaiselle amatööriurheilijalle se tuntuu sopivan ihan hyvin.

Korjattakoon tähän loppuun vielä pieni asiavirhe, mikä ilmeni edellisessä kirjoituksessani. Sain aiheesta suoraa palautetta mieheltä, joka ei ole tottunut virheisiin painonnostolavoilla, eikä elämässä. Toki virhe on korjattava.
Ihmistä ei kuulemma saa tehtyä ihmisen sisään muutamassa kuukaudessa. Se on silloin vasta alkio.
Kiitos ja anteeksi.

Viikonlopun treenit ja loraus tsygologiaa

Tasan kolmen viikon päästä on oma osuus suoritettu painonnoston MM-kilpailuissa tältä vuodelta, ja taputtelen itseäni selkään uusien ennätysten ansiosta. Näin se on ajateltava. Jonkun mielestä täällä ollaan taas ihan sekasin, kun ääneen kehdataan kirjoittaa tuollaista. Minä ajattelen asian niin, että vaikka positiivinen asennoituminen tuleviin koitoksiin ei aina tarkottaisikaan sitä, että niihin tavotteisiin päästäisiin niin negatiivinen ajattelu tai paremminkin se ”perinteinen” koitetaan nyt -ajattelumalli tarkoittaa väistämättä sitä, että todellakin vain koitetaan ja annetaan itselle lupa epäonnistua.
Lyömätön logiikka!!

Nyt kun lähdettiin tälle psykologiselle linjalle niin sellaiset lauseet kuin, ”Minä en pysty” tai ”en osaa” pitäisi kieltää kokonaan, ja vaikka lievää väkivaltaa käyttäen pakottaa näitä fraaseja käyttävät ihmiset sanomaan, että ”Kohta minä pystyn siihen/osaan”. Sellaista valmentaja-Moosesta ei meinaan olekaan, joka saisi sellaisen urheilijan oppimaan jotain, kuka ei edes itse usko siihen, että pystyy johonkin.

Tässä viikonlopulta vähän kovempi treeni. Vähän oli kroppa tyhjän oloinen mikä videolta näkyykin. Ensi viikonloppuna mennäänkin oikein Helsinkiin treenaamaan niin josko siellä olisi kevyempää rautaa.