Painonnostaja

Koukut kiinni ja rautaa ilmaan, sananen salilta

Avainsana: fitness

EM-kisoihin

Nyt on vajaa viikko aikaa vuoden ensimmäiseen pääkilpailuun, Israelin EM-kilpailuihin.  Treenit on sujunut taas kerran vallan hyvin, eikä ennätyksien tekemisen pitäisi olla mikään mahdoton tehtävä. Isoimmat treeninostot ovat pyörineet siinä 150 ja 200 kilon nurkilla. Kun vielä tämä loppu aika saadaan koneesta kisuteltua kaikki irti niin eiköhän lopputulos tule olemaan ihan hyvä.

 

Matkaan lähdemme Ojan Eron kanssa keskiviikkona iltapäivällä, ja mestoilla ollaan ennen puoltayötä. Kilpailu on lauantaina kello 9 aamulla. Sehän tarkoittaa sitä, että herätyskello soi viimeistään neljän aikoihin. Aikainen herätys ei sinänsä haittaa. Onhan vanha totuus, että ennen isoa kisaa nukkuu muutenkin huonosti. Kailajärven Jaska joskus totesi, että jos kisaa edeltävän yön nukkuu hyvin niin on sama vaikka lähtisi heti kotiin.

Ensimmäinen suomalainen nostaja on jo urakkansa saanut päätökseen. Sini Kukkonen työnsi hienosti uuden SE-tuloksen naisten 48-kilon sarjaan. Hyvä Sini!
Joukkue muutenkin tuntuu olevan vallan hyvässä iskussa. Kaikki ovat parantaneet treeneissä tuloksiaan, ja Ilmarisen Meri pääsi jopa nostamaan A-ryhmään. Se ei ole mitenkään tavanomaista tai itsestään selvää missään sarjassa. Everin Anna on pysynyt treenikauden terveenä tehnyt treeniennätyksiä. Vuohijoen Anni on myös tehnyt hyviä tuloksia treeneissä ja nyt nostaa toisia aikuisten arvokilpailuja painononnostossa. Voimanostossahan niitä on Annille useampia kertynytkin ja jotain prenikoitakin.

Miesten puolella Milko oli jo SM-kisoissa SE-kunnossa, vaikka tähtäin olikin EM-kisoissa. Jääkarhu Retulaisen Eero rikkoi jo treeneissä 150 kilon tempauksen rajan ja veti 190 kiloa rinnalle. Saman sarjan Miika Antti-Roiko on ollut kovassa iskussa koko kevään ja lähtee kiusaamaan ihan tosissaan Euroopan parhaita työntäjiä. Sanotaanko niin, että mikä vain on mahdollista. Superissa taas Eero teki vakuuttavasti EM-kisaleirillä 150+200.

Huomionarvoista on, että valtaosa joukkueen nostajista on sellaisia joilla on vielä vuosia aikaa kehittyä. Nyt ei siis vielä olla lähelläkään tämän joukkueen mahdollista potentiaalia. Ja otetaan sekin vielä huomioon, että maajoukkueen kärkinostajien takana on useita hyviä nuoria nostajia joilla on mahdollisuudet vaikka mihin ja varmasti muutaman vuoden päästä laittavat nykyiset maajoukkuenostajat ahtaalle.

Mielestäni ei voi muuta kuin todeta, että monilla paikkakunnilla on tehty hyvää työtä verrattuna käytössä oleviin resursseihin. Nämä resurssitkin tuntuvat vain pienenevän vuosi vuodelta. Esimerkiksi tuleviin MM-kilpailuihin ei näillä näkymin liitto pysty kustantamaan yhtäkään nostajaa, vaan kaikkien kilpailuihin lähtevien matkat tulevat olemaan vähintään osittain omakustanteisia. On jollain asteella hauska huomata kuinka Suomi, joka on yksi maailman rikkaimmista maista, onkin urheilupuolella yksi köyhimmistä.
Nyt urheilijalla on siis puoli vuotta aikaa kerätä sponsoreita tai tehdä töitä, että pääsee edustustehtäviin. Kyllä tässä jonkinlaista urheilumesenaattia kaivattaisiin kovasti.
Vaan ei auta valittaa. Sama tilanne on monilla muillakin urheilulajeilla. Onneksi monella urheilijalla on kotipuolessa hyviä tukijoukkoja, jotka koittavat tasata tilannetta kilpatovereihin nähden.

Maaliskuun alussa aloitin työskentelyn yrittäjänä. Moni onkin kysellyt miten on homma lähtenyt luistamaan. Onhan se lähtenyt. Treenaamiseen pystyy nyt keskittymään työn puolesta paljon paremmin kuin aikaisemmin. Työmäärä saisi tosin vielä tuplaantua, että sillä eläisi. Tosin nyt on vasta ensimmäinen kuukausi takana. Toivon mukaan sana alkaa kiiriä, että tällaista palvelua on tarjolla ja joskus puolen vuoden päästä pystyisi tällä jo elantonsa tienaamaan.
Ensimmäisen kuukauden perusteella oli kyllä täysin oikea veto urheilun kannalta alkaa yrittäjäksi.
Vielä näin lähellä kilpailua en uskaltanut alkaa treenaamaan uusilla kovemmilla systeemeillä , joihin nyt siis olisi paremmin aikaa, vaan pitäydyttiin vanhoissa hyväksi havaituissa. EM-kisojen jälkeen aletaankin sitten laittamaan isompaa vaihdetta sisään.

Sanoista teoiksi

Jossain aiemmassa blogikirjoituksessani taisin mainita, että mikäli meinaan nostajana päästä uudelle tasolle, niin on minun tehtävä jotain isoja muutoksia optimoidakseni harjoitteluani. Vihdoista viimein olen panemassa sanoja teoiksi ja noin viikko sitten kävin irtisanomassa itseni tehdastöistä. Katsotaan nyt ihan oikeasti, että mihin ne rahkeet riittää. Ihan tarpeeksi Suomen kuppiloissa istuu väkeä, jotka jos eivät itse ole, niin vähintäänkin tuntevat jonkun joka OLISI OLLUT kova jätkä JOS… ja niin edespäin. Eipähän tarvitse liittyä sitten tuohon jossittelijoiden porukkaan.

Pakko tässä silti jotain on tehdä. Lotosta ei ole tullut mitään vuosiin eikä sponsoreilta kerjääminenkään kovasti lyö leiville, niin päätinpä sitten perustaa yrityksen. Toimialana tulee olemaan urheilu- ja liikuntakoulutus. Toisin sanoen alan julistamaan kyykkäämisen ja tempaamisen ilosanomaa koko kansalle. Kursseja, harjoitusohjelmia, henkilökohtaista valmennusta, ihan mitä vaan. Toivottavasti tällä irtoaisi leivän päälle sen verran voita, että hengissä pysyy.
Painonnoston valmentajatutkinnot ja yrittäjäkurssit tuli suoritettua ja maaliskuun ensimmäinen päivä alkaa virallisesti toiminta. Kaikkein tärkein tutkintohan tätä tulevaa tointani varten on vielä kesken. Se alkoi vuonna 1995 Hakkarin liikuntahallin alasalilta. Kun tämä tutkinto päättyy niin se loppu onkin sitten todella lopullinen.

Helmikuun aikana pitäisi aueta nettisivut mistä kiinnostuneet löytävät lisäinfoa. Jos alkoi muuten kiinostaa niin yhteystiedot löytyvät kyllä täältä blogista.

 

Mutta onhan tässä kisatkin tuloillaan. Parkanossa nostetaan SM-kisat ja sinnehän oli aika mukava määrä nostajia ilmottautunut. Alkuasetelmat ovat oikein herkulliset ja monessa sarjassa tullaankin näkemään kovaa kilvoittelua mitaleista. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä paikan päälle katsomaan kisoja. Pitkästä aikaa on mahdollista nähdä samassa kilpailussa kolme suomalaista miestä työntävän 200 kiloa. Kaikki siis paikalle kannustamaan.

Sekalaisia mietteitä

Koitetaas taas pitkästä aikaa saada vähän jotain blogin täytettä aikaan.

Ensinnä tulee mieleen viikko sitten Lempäälässä nostettu seurajoukkueiden SM-kilpailu. Siellähän kävi niin, että Rovaniemen Reipas otti kultaa, Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue hopeaa ja Puntti-Karhut pronssia. Itse olin olin mukana talkooporukoissa. Meillä kun ei ole joukkuetta niin ei pääse nostamaankaan. Joskus on leikitelty ajatuksella, että olisi mahdollista ilmoittaa ns. ”Muu Suomi”-joukkue mukaan kisaan ihan näytösmielessä. Tarkoittaa siis sitä, että ne nostajat joiden omat seurat eivät saa joukkuetta loppuotteluun kisaisivat virallisen kisan ulkopuolella. Saattaisi sillä saada lisää mielenkiintoa kisaan.
Nostoista jäi mieleen Kirsi-Marja Mukkalan ja Suvi Talasterän SE-tulokset alle 15 vuotiaiden sarjoihin, sekä tietysti Ojan Eeron hieno yritys työntää 200 kiloa. Eiköhän se jo viikon päästä Suomen Cupin finaalissa ole paperia.
Vielä tätäkin kautta haluan kiittää kaikkia nostajia, huoltajia, valmentajia, tuomareita, sihteeristöä, kuuluttajaa sekä muuta talkooporukkaa onnistuneista kisoista.

Toisena tulee mieleen Huippu-urheiluyksikön valmennustuet alkavalle vuodelle. Nyt saatiin siis neljälle urheilijalle 8100 euroa yhdelle vuodelle. Näin ammattikoulupohjalta laskettuna se tekee 2025 euroa perlärvi. Tietysti kaikki on aina kotiin päin, mutta tuolla rahalla ei urheilija osta itselleen vuodeksi edes perunoita.
Kyllä tällainen saa aina miettimään sitä, miten joissain ei niin hyvinvointivaltioissa urheilijat ovat ammattilaisia mukuloista lähtien ja täällä ei edes porukan lahjakkaimpia ja parhaimpia tueta lähellekään tarpeeksi odotuksiin nähden. Veikkauskin syytää ison osan alkujaan urheiluun tarkoitetuista rahoista kaiken maailman liimanhaistelijoiden kekkalointiin ja kiekumiseen. Onhan kulttuuri kiva juttu, mutta itte pitäis kaikesta näköjään päättää että tulis hyvä. Ja jos jotain pitäisi tukea niin se olisi kyllä valmennus. Se on meinaan valmentajilla sama homma kuin urheilijoilla. Mitä ammattimaisemmin hommaansa tekee, sitä parempi siinä on. Nythän suurimmaksi osaksi valmentajat tekevät arvokasta hommaansa aivan harrastuksena. Se on kuitenkin sitä työtä mikä mahdollistaa urheilijoiden hyvät tulokset.

Kolmantena voisi laitella vähän omistakin treeneistä juttuja.
Nyt olen päässyt treenaamaan jo vähän terveempänä ja se tuntuu näkyvän treeneissä heti. Laskeskelin tuossa jo aiemmin, että MM-kisoihin pääsin kohtalaiseen kuntoon niin, että kesän jälkeen sain vain kolme ehjää kovaa treeniviikkoa tehtyä. Silti sain työnnettyä 200 kiloa (vaikka ne perkeleet sen hylkäs). Tällä hetkellä tuntuisikin siltä, että treenit menevät oikeaan suuntaan ja tulokset ovat nousussa. Todisteena tästä alla muutama filmi:

Tähän kun saa ehjän treenijakson tehtyä niin tarkoitus olisi alkuvuodesta käydä kokeilemassa jossain kisassa vähän kuntoa. Päätavoitteet ensivuodelle ovat kuitenkin taas arvokilpailuissa.

MM-kisaraportti

Viime yönä päästiin reissusta kotiin ja jonkinlaista yhteenvetoa MM-kisoista voisi vähän koittaa koota.

Aivan ensinnä haluan kiittää sitä harvalukuista porukkaa, jotka ovat minua tukeneet, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Arvostan tukeanne hyvin paljon!

Ja asiaan.
Superin miehet aloittivat matkansa keskiviikkona. Heti kärkeen meinasi tulla kiire bussipysäkille, kun joku oli jäädyttänyt mutkan, minkä viereisestä ojasta sitten itsemme löysimme. Ja heti meidän perässämme sieltä löysi itsensä myös toinen kanssaeläjä. Loppujen lopuksi kuitenkin sain toisen kyydin. Saimme ajettua bussin kiinni seuraavalle pysäkille, ja matka pääsi alkamaan.  Kiitos Alelle ja Hukille!
Perillä Wroclawissa oltiin siinä vähän ennen kolmea päivällä. Välilaskun aikana koitettiin katsoa kännykästä Suomen joukkuueen ainoan naisnostajan nostoja, mutta vähän myöhästyttiin. Meidän kannustamattomuudestamme huolimatta Anni sai arvokisadebyyttinsä painonnoston puolella suoritettua. Näissä karkeloissa nostaminen on urheilijalle henkisesti niin erilainen paikka kuin perus kellarikisat, että Anni voi olla täysin tyytyväinen suoritukseensa. Painonnoston parissahan Anni on ollut vasta pari vuotta, ja nyt siis jo arvokilpailuissa!

Satavuotias hervoton halli toimitti kisapaikan virkaa

Satavuotias hervoton halli toimitti kisapaikan virkaa

Hotellilla päästiinkin melkein heti ruokapöytään, ja sitä samaa ruokaa syötiin sitten joka päivä. Menu olisi voinut olla monipuolisempi, mutta eihän sinne toisaalta syömään oltu lähdettykään. Tämä olikin reissun ainoa negatiivinen asia. Muuten oli Polski-poika hoitanut asiansa asiallisesti ja homma toimi kuin junan vessa.
Keskiviikkona käytiin vielä tutustumassa kisapaikkaan, ja myös treenisalilla jumppaamassa vähän paikkoja auki matkan jäljiltä.

Torstaiaamuna mentiin taas salille, ja tehtiin vielä viimeiset treenit. Itse tempailin 130 kiloon, työnsin 170 kiloon ja kyykkäsin 200 kiloon asti. Ei siis mitään kovin isoa, mutta kuitenkin pari sellaista nostoa joissa sai vähän nostaa.
Illalla käytiin katselemassa kisoja ja maailmanennätyksiä. Niitä näissä kisoissa syntyikin ihan mukavasti, vaikka olympiavuoden jälkeisiä kisoja yleisesti pidetäänkin hieman heikkotasoisempina. Tunnelma kisahallissa oli A-ryhmissä todellakin katossa, varsinkin kun oli Puolan omia nostajia mukana. Painonnostolla on Puolassa pitkät perinteet, ja yleisö eli hienosti kaikkien nostajien mukana. Nostojen ja ryhmien välissä oli kunnon showta, ja vähän väliä ukrainalainen kannattajajoukko painoi letkajenkkaa pitkin katsomoita. Ainoastaan arviolta kolmikymmenpäinen Pohjois-Korealainen kannattajajoukko oli hieman pidättyväisempi, mutta sekin yltyi hurjiin suosionosoituksiin aina maanmiehen tullessa lavalle.

Hallissa riitti tunnelmaa

Hallissa riitti tunnelmaa

Torstai-perjantai-välisenä yönä saimme nauttia hotellilla palohälytyksestä, ja jopa itse Iranin Hercules oli joutunut nöyrtymään yöpuvussaan ulos. No mitään tulipaloa ei sitten ollutkaan, ja tovin pihalla norkoilun jälkeen päästiin takaisin nukkumaan. Perjantaina lepäiltiin seuraavan päivän kisaa silmällä pitäen, vaikka itse kävinkin kevyesti jumppailemassa.

Tunnelmia palohälytyksen keskellä. Ihan tuli armeija-ajat mieleen.

Tunnelmia palohälytyksen keskellä. Ihan tuli armeija-ajat mieleen.

Lauantaina kisa alkoi paikallista aikaa kymmeneltä, joten herätys siinä viiden korvilla ja pihalle kävelemään silmät auki. Siitä sitten aamupalan jälkeen kisahallille ja puntariin. Vihdosta viimein kisa alkoi ja päästiin tekemään sitä, mitä varten tänne oltiin tultu. Oma kisanihan ei mitenkään erioikoinen ollut. Tai no oli siinä jotain erikoista.
Tempauksen lähtö 147 kilosta epäonnistui ensimmäisellä yrittämällä, mutta onneksi sain paikattua virheeni toisella nostolla. Viimeiseen tempaukseen laitettiin 151 kiloa, mikä oli liikaa ja meni yli että heilahti. Tempaus tuntui kaikenkaikkiaan pehmeältä, ja tuo 147 kiloa olikin varmasti parasta mihin tuona päivänä olisin pystynyt.

Työnnössä täytyi vain koittaa päästä Eeron edelle ja lähtöpainoa pudotettiinkin tätä silmälläpitäen kilolla. Yritys 189 kilosta onnistuikin kevyesti. Eero korotti työnnön 192 kiloon, joten itse piti laittaa 196 kiloa. Eero onnistui jälleen, mutta tuomarit hylkäsivät noston. Tästä huolimatta Eero lastautti viimeiseen nostoon 195 kiloa, missä taaskin onnistui, ja jopa tuomaritkin sen hyväksyivät 2-1. Kilpailun kaikkitietävä jury kuitenkin muutti päätöksen ja nosto merkattiin hylätyksi.
Nyt olikin sitten minun vuoroni 196 kilosta. Ensimmäisen ja toisen noston välille tuli todella pitkä tauko arviolta kymmenisen minuuttia, mutta onnistuin kuitenkin työntämään raudat ylös. Taas kerran tuomarit hylkäsivät noston. Ilmeisesti kädet elivät ylöstyönnössä turhan paljon. Enää kun ei ollut pakottavaa tarvetta sijoituksen puolesta työntää tuota 196 kiloa, niin tankoon lastautettiin tasaraha 200 kiloa. Työnsinhän minä perkele senkin, mutta edellisien nostojen juonta seuraten tuomarit hylkäsivät noston. Kädet elivät taas liikaa.

Kisanostot

Yhteistulosta kertyi 336 kiloa, C-ryhmän voitto ja lopullinen sijoitus 20.
Tavotteista jäätiin melkoisen kauas, eikä siinä selittelyt auta. Säännöt on samat kaikille, ja ne tumput pitää saada lukkoon niin, että valkoiset valot syttyy. Työtä siis riittää edelleen.

Yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista matkalla oli huikea työnnön maailmanennätys naisten +75 kilon sarjaan. 190 kiloa!!! Aivan järjettömän kova!
Nyt tarkkasilmäisimmät siellä jo huomaavatkin, että sehän jumaliste työnsi enemmän kuin minä. No niinhän se teki.
Useammassa lähteessä olenkin huomannut voivoteltavan tätä surkeuttani.
Tahdonkin nyt julkisesti pyytää anteeksi kaikilta teiltä jotka olen häpäissyt koko maailman edessä. Toivon, että tästä huolimatta pystytte jatkamaan elämäänne, ja mikäli traumanne käyvät ylitsevuotaviksi, niin olette aina tervetulleita saamaan henkistä tukea kärsimyksissänne.

Kilpailuihin valmistautuminen

Se olisi noin viikko aikaa ja pitäisi olla MM-lavalla ryskäämässä rautaa ilmaan. Valmistautuminen on sujunut kaikilla muilla kuin alun perin suunnitelluilla tavoin, mutta olosuhteisiin nähden on tehty kaikki voitava. Nyt ei tarvitse enää paljon muuta kuin pistää iso mies pieniin trikoisiin, ja mennä ihmisten eteen hikoilemaan.

Tänään otettiin viimeisiä isoja rautoja ennen kilpailua.

 

Eilen otettiin vielä isoja kyykkyjä ja vetoja, eli tässä ei ihan herkimillään tai vahvimillaan olla. Mikä on hyvä uutinen! Nyt kun oiva ystävämme superkompensaatio astuu kuvioihin mukaan, niin eiköhän siitä hyvä tule.

Oma kilpailuun valmistautumiseni riippuu paljon siitä, miten olen treenannut kilpailuviikkoa edeltävät viikot. Yleisin valmistautumissysteemi minulla toimii niin, että pari kilpailuviikkoa edeltävää viikkoa pyritään treenaamaan kovaa. Noin 8-9 päivää ennen kisaa otetaan viimeiset isot nostot. Yleensä tempaus ja työntö maksimit, tai lähelle maksimia. On myös hyvin mahdollista etten tee tempausta tai työntöä ollenkaan vaan pelkästään kovia voimaliikkeitä. Riippuen vähän kulloisestakin tilanteesta. Pääasia kuitenkin on että treeni on kova.

Kilpailun kannalta on oikeastaan ihan sama onko tämä viimeinen kova treeni onnistunut vai ei. Nyt pitää kuitenkin muistaa, että alla on jo pari viikkoa kovaa treeniä ja saattaa olla jo takki tyhjä. Esimerkiksi ennen tämän vuoden EM-kilpailuja en päässyt viimeisessä kovassa treenissä edes kymmenen kilon päähän alkuraudoista. Kummassakaan lajissa. Silti kisassa kunto oli kohdillaan. Tällaisessa tilanteessa täytyy vain olla kova luotto siihen, että asioita on tehty oikein ja treeni on mennyt perille.

Viimeinen viikko sitten treenaillaan kevyesti ja kuunnellaan kroppaa. Annetaan kropan palautua.
Tämä on vähän sama kuin ajaisi mopolla missä on vähän liian iso suutin. Jos väännät kaasun heti pohjaan niin moottori tukehtuu ja sammuu. Mutta kun osaat sopivasti härnätä sitä kaasua niin kohta vehkeet kiertää kuin sirkkeli!

Lopun viimein kyseessä on kovin yksinkertainen asia. Ensin treenataan, sitten levätään, ja kun on levätty niin ollaan vahvempia kuin ennen treenausta. Ja kun treenataan kovaa niin ollaan väsyneitä. Pirun yksinkertaista.

Noh, tämä nyt ei ole ainoa tapa valmistautua kilpailuihin, eikä todellakaan ainoa miten olen itse valmistautunut, mutta tällaiselle amatööriurheilijalle se tuntuu sopivan ihan hyvin.

Korjattakoon tähän loppuun vielä pieni asiavirhe, mikä ilmeni edellisessä kirjoituksessani. Sain aiheesta suoraa palautetta mieheltä, joka ei ole tottunut virheisiin painonnostolavoilla, eikä elämässä. Toki virhe on korjattava.
Ihmistä ei kuulemma saa tehtyä ihmisen sisään muutamassa kuukaudessa. Se on silloin vasta alkio.
Kiitos ja anteeksi.