Vuoden 2014 tilastoja

by Teemu Roininen

Tätä vuotta on elelty jo muutama viikko niin voisikin olla aika purkaa hieman viime vuoden touhuja. Kuka on jaksanut seurailla tätä blogia, jota olen tosin aika laiskasti päivitellyt, on varmaan saanut jonkinlaisen käsityksen ainakin siitä miten vuoden 2014 pääkilpailut sujuivat. Nehän menivät niin että SM- ja EM- kisoissa jäätiin ilman tulosta, kun taas loppuvuodesta MM-kisoissa täräytettiin uudet ennätykset tauluun.

Nyt voitaisiinkin purkaa hieman viime vuoden treenejä ja tiirata hieman numeroita, joita on tullut raapustettua harjoituspäiväkirjaan.

Yhteensä salilla tehtyjä harjoituksia kertyi viime vuonna 376 kpl. Näistä toki pieni osa oli maksimaalisia harjoituksia ja ehkä noin neljäsosa huoltavia harjoituksia. Muistetaan pitää kovat treenit kovina ja kevyet kevyinä. Muuten koko hommasta tulee sekavaa huttua. Tämän lisäksi tietysti palauttavia lenkkejä ja kesällä yleisurheilukentällä heilumista.

Nostettuja kiloja tuli noin 2 200 000 ja toistoja 17 335. Tästä tulee noston keskipainoksi noin 127 kiloa.
Raskain keskipaino tuli viikolla 31, jolloin kuormaa kertyi 32 650kg ja toistoja 185, keskipainon ollessa n. 176,5 kg.

Raskain viikko oli vk 20, jolloin kuormaa kertyi 162 337,5kg ja toistoja tuli mukavat 1 308 kpl. Keskipainon ollessa 124 kg.  Raskain päivä taas löytyi tuolta samalta viikolta ja silloin kahteen harjoitukseen kertyi kuormaa 58 710 kg ja toistoja 276 kpl, mainittakoon että tähän päivään sopi isoja osanostoja jotka nostivat tonnimäärää ja keskipainonkin yli 200 kilon. Ilman osanostoja kuorma olisi jäänyt pyörimään noin 45 t paikkeille.

Kilpailuja kertyi 12 kappaletta joista tilastot löytyvät painonnostotietokannasta.

Kaikenkaikkiaan kun harjoituspäiväkirjaa katselee niin voi vetää joitain johtopäätelmiä. Alkuvuodesta sairasteltiin liikaa ja treenaamisessa olisi pitänyt siirtyä nopeammin volyymitreeneihin eikä vain koittaa kaivella kuntoa esiin kun se oli jo hiipunut. Kesällä tuli kovia treenimääriä ja kuorma oli raskas. Tämä näkyikin sitten loppuvuoden onnistumisina, vaikkakin se täysi onnistuminen jäi vielä tulematta. Ruutia jäi siis vielä hieman varastoon.

Tänä vuonna ei sitten enää sairastellakaan ja askel askeleelta pyritään kohti maagista 400 kilon yhteistulosta. Joka sanoo että se on mahdotonta niin ei varmaan ole huomannut että maailmassa on useampi sata ihmistä sen tehnyt. Minä ajattelin liittyä porukkaan joku päivä.

Mutta nyt lähden salille jumppailemaan, että viikonloppuna Lahdessa piirinmestaruuskisoissa oltaisiin hereillä.