Urheiluvammoista ja niiden hoidosta

by Teemu Roininen

Niin kuin varmaan tarkkasilmäisimmät huomasivat, niin minulta jäi Rönnin kisat nostamatta. Syy on yhtä yksinkertainen kuin mies itse. Noin puolitoista viikkoa ennen kisaa aamulenkin tiimellyksessä onnistuin rymistelemään nilkan nivelsiteet sellaiseen kuntoon, että vieläkään ei pysty nostoja ottamaan. Hiukan tietty harmittaa kun tuntui siltä, että kunto oli kohillaan, mutta eipä se harmittelu tässä mitään auta. Nyt vaan pitää saada paikat kuntoon, että pystyy taas jatkamaan treeniä täysillä.

Siinä se sinistelee

 

Siitäpä sitten tulikin mieleeni kirjoittaa vähän urheiluvammoista. Itse olen mielestäni aika hyvin suuremmilta vammoilta välttynyt. Tosin tavoitteellista treenaamista ajatellen pienetkin vammat ovat liikaa. Aina menee hyvää treeniaikaa hukkaan.

Minä väitän, että hyvällä ja yksilöllisellä lihashuollolla suurin osa urheiluvammoista on ehkäistävissä. Omista vammoistani en keksi yhtään sellaista, mistä en olisi voinut ajatella, että jos olisin tehnyt asioita ennen vammaa paremmin, niin sitä vammaa ei olisi. Tuo nilkkakin olisi ihan  kunnossa, jos olisi pitänyt silmät auki ja katsonut mihin astuu. Ja jos koordinaatio olisi edes himpun verran parempi kuin keskustorin katkokävelijöillä.

No millä sitten ehkäistään näitä vammoja?
Hyvä lämmittely on tietysti tärkeää, ja ehkäisee revähtymiä. Säännöllinen lihashuolto kuten venyttelyt ja hieronnat ovat tärkeitä. Kuten myös on tärkeää liikkeen oikea suoritustapa. Jos nostat väärin, niin todennäköisesti joku paikka rasittuu liikaa ja räpsähtää rikki. Lihasepätasapaino aiheuttaa vammoja, ja jos tukilihaksisto on huonossa kunnossa niin taas riski vammautua kasvaa. Keskikropan on siis syytä olla rautaa. Liikkuvuus on kanssa kova juttu. Jos nivelet ei liiku niin kuin niiden pitäisi, niin rikkihän ne menee. Sanoohan sen nyt järki.
Nämä asiat kun on kunnossa niin päästään jo aika pitkälle.
Nämä on taas sellaisia asioita, että suurin osa nämäkin jutut tietää, mutta jotenkin ne vaan ovat niitä hommia joista ensin tingitään. Nostan käden pystyyn virheen merkiksi. Itse olen syyllistynyt samaan.

Jos nyt kuitenkin käy niin, että alkaa paikat  renaamaan, niin paikalleen ei saa jäädä. Tietysti aina on mentävä kivun sallimissa rajoissa, mutta pahinta myrkkyä on jäädä paikoilleen makaamaan. Silloin on sitten aivan varma, että mikään ei parane ikinä koskaan kuunaan missään tapauksessa milloinkaan eikä lainkaan. Pumppaava ja puuduttava liike pienellä vastuksella on hyvästä. Esimerkiksi erilaiset kuminauhajumpat tekee oikein eetua. Näin laitetaan aineenvaihduntaa toimimaan.
Vammojen kanssa tärkeää on myös muistaa, että kylmä on kaveri. Kipeään paikkaan monta kertaa päivässä jääpussia tarjoamalla nopeutetaan paranemista huomattavasti. Ja tähän ei riitä se että pitää iltaisin vartin sitä kylmää vaan sitä täytyy pitää monta kertaa päivässä, jopa kahden-kolmen tunnin välein!

Siinä nyt pari nyrkkisääntöä vammoista, minkä te tietty tiesittekin kun ootte niin viksuja.
Se pitää muistaa, että vammojen kuntoutus ja ehkäisy vaatii paljon työtä, jos sen haluaa tehdä hyvin. Jos ei tiedä mitä pitäisi tehdä, niin ei ole väärin kysyä vieläkin fiksummilta kuin on itse (niitäkin on vaikka kaikki ei myönnä). Näihin hommiin on moni saanut oikein koulutusta! Ja suhtautukaa jo pieniinkin vammoihin aina mahdollisimman vakavasti. Jos suhtautuminen on sellaista, että näitähän nyt tulee ja menee, niin varmasti paraneminen kestää kauemmin kuin, että heti alkaa tekemään kaikkensa sen eteen, että vamma paranee.

Tämän blogikirjoitukseni lopetan Yölinja- radio-ohjelmasta tuttuun paljon sanovaan lausahdukseen, minkä toivon kirvoittavan tarmoa kaikille vammautuneille, eli: ”Ei muuta kun lisää paskaa housuun”