SM-kisat 2017

Sitä oli taas yksi vuoden kohokohdista eli painonnoston SM-kisat viikonloppuna Rovaniemellä. Reippaan porukka oli pistänyt paikat jiiriin, ja mikäs siellä oli nostellessa kun homma järjestelyiden ym. puolesta toimi taas kerran mallikkaasti.

Kisat olivat tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmepäiväiset, pikkusarjojen alkaessa nostamaan jo perjantaina illasta. Itse saavuin Rovaniemen ilmatilaan myös jo perjantaina, mutta sen verran myöhään että en päässyt seuraamaan kilvoittelua. Varsin tiukkaa kamppailua kuitenkin oli ollut, ja sarjavoitot menivätkin ihan muutaman kilon marginaaleilla.
Perjantaina myös valittiin painonnostoliitolle uusi päävalmentaja seuraavan vuoden ajaksi. Onnittelut Antti Everille valinnasta!

Toisena päivänä pääsi sitten jo itsekin seurailemaan kisoja ihan paikan päällä. Eikä ihan huonosti alkanut lauantaikaan, heti naisten sarjassa 58 kiloa paukuteltiin Suomen ennätyksiä rikki, niin että kilinä kävi. Heraklesin Laura Liukkonen tempasi 83 kiloa ja työnsi uusiksi SE-lukemiksi 104 kiloa. Yhteistulos 187 kiloa oli myös uusi SE. Tulosparannus edellisistä SM-kisoista oli lipo 40 kiloa, eli ihan perus OK. Samanlainen tulosparannus seuraaviin SM-kisoihin niin alkaa olla kiinalaisetkin ihmeissään. Valitettavasti kisasta joutui jättäytymään pois tampereen Pyrinnön Jenni Puputti, olisi ollut kiva nähdä tässäkin sarjassa hirmuista kammoittelua, mutta josko sitten ensi vuonna.

Naisten 63 kilon sarjan vei TAK:n Saara Leskinen, joka luojan kiitos on siirtynyt paksumpiin riisikakkuihin ja löytänyt itselleen sopivamman sarjan 58 kiloisten tilalle. Täytyy vielä yllyttää laittamaan jotain sen riisikakun päälle niin saadaan Saara kuusysiin tekemään uusia SE:ä.
Kuusysissä taasen nosti meidän Rion naisedustaja Vuohijoen Anni. Fiksusti hän ei lähtenyt suotta vetelemään painoaan näihin kisoihin vaan jätti sen sitten isompaan kisaan. Annihan nosti niin että ensin mä olin ihan että WTF, mutta sitte mä olinkin että OMG. Tuloksena 91 kilon tempaus ja SE-työntö 117 kiloa, mistä likka näytti yllättyvän itsekin. Myös yhteistulos 208 kiloa oli uusi SE-tulos. Todella hieno kisa Annilta, jolla IMO yleinen tekemisen taso on noussut hienosti. LeKi-peukku siitä sinne.

Lauantai jatkui miesten sarjoilla, mutta itse olin jo sen verran norkoillut yhdelle päivälle että lähdin heittämään itseni seslonkille selälleen ja katselemaan kisaa viiden tuuman ruudulta. Mainittakoon että tällä kertaa kisoista oli oikein laadukas nettilähetys Reippaan Youtube tilillä, mistä yhä edelleen pääsee katsomaan kisat läpi. Suosittelen! Varsinkin Benjamin Pirkkiön selkeä ja asiantunteva kuulutus oli ilo.

Sarjassa 77 kiloa voitosta väänsivät TAK:n Klaus Eloranta sekä kolmikymppisiään juhliva TP:n Jere Johansson. Kisa kääntyi lopulta Jerelle, ja huomionarvoista on sarjan pronssisijalle tullut PaPun Mikko Kuusisto jolle SM-mitalit olivat jotain kolmannet sadannet.

Kasivitonen oli yksi viikonlopun odotetuimmista sarjoista 94 kiloisten kanssa. Polvioperaation jälkeen kisalavoille paluun tehneen Milko Tokolan kisakunto oli arvoitus, kun taas Lahden Atomin nuoren haastajan Jesse Nykäsen kunto oli sosiaalisen median perusteella kuin kiviaitaa. Lopulta mestari oli taas mestari Milkon temmatessa 145 kiloa ja työntäessä 171 kiloa. Jesse kuitenkin nosti mahtavan kisan ja paukutti omia ennätyksiään tuloksella 137+167. Molemmat nousivat EM-kisakoneeseen ja onkin kiva nähdä millaisia rautoja Splitissä sitten liikkuukaan.

Seuraavassa sarjassa olikin sitten odotettavissa titaanien taistoa Retulaisen, Antti-Roikon ja Lehtikankaan välillä. Jälleen kerran me somekyttääjät olimme saaneet mannaa ennen kisoja mm. Retulaisen 205 kilon ylöstyönnöstä ja Lehtikankaan 150 tempauksesta. Miikanhan nyt tiedettiin pystyvän mihin vaan, joten odotukset kisalta olivat korkealla. Tempauksessa Kimmo olikin vahvin temmatessaan 147 kiloa, Eero alkupainollaan toinen 146 kilolla ja Miika kolmas 143 kilon tempauksella. Työnnössä järjestys muuttui muotoon 1. Antti-Roiko 185 kg, 2. Retulainen 184 kg ja 3. Lehtikangas 177 kg. Työnnössähän ne mitalit aina ratkaistaan joten yhteistuloskisassa järjestys oli 1. Retulainen, 2. Antti-Roiko ja 3. Lehtikangas. Oikein viihdyttävä kisa katsella ja erittäin hieno nähdä että Kimmo on saanut uutta virtaa treeneihin ja pistää oman lusikkansa tähän soppaan ja syvälle.

Sunnuntaille jäikin sitten isoimmat sarjat. Naisten 75-, 90- ja +90 kiloa. Kaksi viimeisintä olivat uusia sarjoja, joissa jaettiin nyt ensimmäistä kertaa mestaruudet. Sarjan 75 kiloa vei odotetusti Heraklesin Marianne Saarhelo 94 kilon tempauksella ja 113 kilon työnnöllä. Tämäkin tyttö on nostellut vasta pari vuotta, tekee jo tällaisia tuloksia ja silti kehityskäyrä näyttää vahvasti ylös. Tempaukset olivatkin varsin kevyen näköisiä. Hienoa miten meillä on nyt naisten puolella tällaista kovaa nostetta ja ennen kaikkea hyvää kilpailua, joka varmasti ajaa kaikkia eteen päin.

Ysikymppiin oli ilmotautunut vain Ilmarisen Meri joka vei helpohkolla 90+115 tuloksella prenikat kotiin. Merin olkapäävaivakin alkaa toivon mukaan olla takana päin ja toivottavasti valmistautuminen EM-kisoihin sujuisi ilman ongelmia sen suhteen. Tosin EM-kisoissa Meri on tutummassa sarjassa eli 75 kiloisissa.
Naisten superissa taasen TP:n Suvi Helin näytti kaapin paikan tekemällä 84 + 110 kiloa. Oli kuulemma niin hyvä kisa, että vielä paluumatkallakin oli kivaa olla Suvi.

Lopulta oli tukevien poikien vuoro astella estradille, eli sarjat 105 ja +105 kiloa. Raskaan sarjan vei selkeästi Jani Heikkinen, joka mittansa puolesta voisi olla superinkin möhkäle. Tuohon varteen 30 kiloa lihasta lisää niin eihän sitä pidättele mikhän.

Sitten se minun sarja eli +105 kiloa. Oma valmistautuminen kisoihin ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, mutta aika harvoinhan se 100% niin meneekään. Kuitenkin sain tehtyä oikein hyvän treenijakson ennen kisoja ja vaikka alkupainotreenissä raudan ominaispaino olikin tuplaantunut, niin tiesi, että kun treeniä keventää kisaviikolle niin kyllä se kunto sieltä tulee esiin. Sen aikaa tässä on jo nostanut että jotain on tullut opittua. Jos on treenannut kovaa ja sitten rauta ei liikukkaan niin on aika levätä. Turhan monesti näkee että kun rauta alkaa painaa kovan treenin seurauksena niin koitetaan treenata vielä kovempaa, että saataisiin kunto nousemaan, ja silloin mennään metsään että rytinä käy. Alipalautuminen on hyvä tiedostaa ja ennen kaikkea uskallettava levätä silloin kun on sen aika. Ei se kunto sieltä mihinkään katoa. Ja jos itseluottamus ei riitä lepäämiseen niin onko silloin treenattu oikein? Mutta asiaan.

Tosiaan kisassa oli mukana KaVon nuori superlupaus Roni Peltonen. Ronin piti aluksi mennä alempaan sarjaan mutta hänestä riippumattomista syistä ei sarjavaihtoa saatukaan tehtyä. Tempauksessa Ronin tulokseksi jäi 146 kiloa, minun temmatessa 149 kiloa. Tempaus tuntui kulkevan mukavasti, mutta olisiko ollut sitten tuntuman puute isompaan rautaan kun söhläsin 151 kilon tempauksen. No lajivoitto joka tapauksessa. Työnnössä Roni jäi valitettavasti 180 kiloon. Jotain vatsapöpöä taisi olla liikenteessä siitä päätellen että Roni vietti huomattavan kauan aikaa pää roskiksessa ennen työntöjään. Harmillinen juttu, sillä 189 kilon onnistuessa olisi Roni rikkonut tulosrajan nuorten MM-kisoihin. Sarjaan ilmottautunut Jani Lindberg joutui vallan jäämään kisasta pois oksentelun takia.
Oma työntölämmittelyni tuntui kulkevan mukavasti ja viimeinen lämppänosto 180 kilolla tuntui niin kevyeltä että olin lähestulkoon varma yli 200 kilon työnnöstä. Jotain kuitenkin meni pieleen sitten kisalavalla. Ensimmäinen työntö 190 kilolla ei painanut käteen paljoa, vaikka olikin hiukan hutera nosto. Tällä sinetöitiin työnnön ja yhteistuloksen kullat. Toiseen nostoon lastautettiin 194 kiloa joka ei meinannutkaan kääntyä rinnalle. Hosuminen noston alussa vei painopisteen mihin sattuu. Kolmannen työnnön päätin jättää käyttämättä viisaampien neuvosta. Kisasta oli jo saatu se mitä arvokisalta haetaan, eli kultamitalit, eikä viimeinen nosto olisi enää mitään lisää voitettavaa tuonut. Siispä peli poikki ja palkintojenjakoa odottelemaan.

Kisan jälkeen julkistettiin EM-kisajoukkue huhtikuussa Kroatian Splitissä käytäviin kisoihin. Oma kisapäiväni tullee olemaan 7.4. ja sinne tässä onkin ollut treenitähtäimet jo jonkin aikaa. Toivottavasti siellä saadaan taas ukosta kaikki irti. Nyt pitää vain saada hyvä ehjä treenijakso sinne asti.

Päällimmäisenä kisaviikonlopusta jäi kuitenkin mieleen kaikki hienot ihmiset joita tämän lajin parissa pyörii. Oikein mukava päästä tapaamaan tällaista porukkaa näissä tapahtumissa.
Kiitos Reippan porukka hyvin järjestetyistä kilpailuista. On ilo olla nostamassa kun homma pelaa. Kiitos Petri Tanniselle majoituksesta, Kari Saloselle huoltamisesta, Tapio Kinnuselle valmennusavusta, Lempäälän OmaSP:lle tuesta, sekä kaikille muille jotka olette olleet mukana tukemassa rautojen kanssa vehtaamista!

Suomen Cupin finaali

Kyllä se vaan on mukava herätä neljältä aamulla niin ehtii tekemään kaikennäköistä pikku puuhaa jo ennen kuin muut ovat ehtineet silmää lotkauttaa. Vaikka sitten kirjoittelemaan blogia. Kai tämä nyt on sitten sitä jetläkkiä. Eilen sentään sai koisittua puoli kuuteen mikä oli rekordi sitten Jenkkilän matkan. Onneksi sitä on yrittäjä niin voi päivisin torkahtaa jos niikseen tulee. Ei onnistuisi oikeissa töissä.

Mutta tosiaan eilen nostettiin Lohjalla Suomen Cupin finaali. Cupissahan nostetaan vuoden mittaan useita osakilpailuja joista neljän parhaan kilpailun sinclairpisteiden keskiarvo toimii lähtöpisteinä finaaliin. Lähtöpisteet ja finaalin tulos lasketaan yhteen ja sillä tavalla saadaan voittaja. Kilpailu on siitä harvinaislaatuinen että nostajille on jaossa ihan rahaakin, eli tässä mielessä yksi kansallisesti merkittävimmistä kilpailuista.

Lähtöasetelmat olivat osaltani varsin hyvät vaikka mielelläni olisin nähnyt kisassa pari muutakin nostajaa. MM-kisoissa itseään hieman loukanneet Miika Antti-Roiko sekä Eero Retulainen olivat lähtöpisteissä itseni edellä, mutta joutuivat jättäytymään kisasta pois. Erittäin ikävä juttu, mutta toivon mukaan vaivat eivät ole kovin pahoja ja sällit saavat itsensä kovaan lyöntiin EM-kisoja ajatellen.

Kauden päätavoitteesta eli MM-kisoista oli siis tasan kaksi viikkoa aikaa ja sen kyllä huomasi. Kaikki paukut oli ladattu niihin kisoihin eikä paukut enää riittäneet henkisesti eivätkä fyysisesti huippusuoritukseen tässä kisassa. Viimeiset kaksi viikkoa treenissä on lähinnä koitettu sinnitellä niin että saisi nämä kisat vietyä läpi että pääsisi taas rauhassa keskittymään tulevaan pääkilpailuun joka on keväät EM-kilpailu.

Itse kilpailussa avaustempaus 145 kilosta oli itseasiassa yllättävän kevyen tuntuinen ja siihen laitettiin viisi kiloa lisää. Se oli kuitenkin selvästi liikaa ja kahdella seuraavalla yrityksellä rauta ei hyväksytysti noussut. Tämä oli varmasti päivän maksimisuoritus.
Työnnössä lähtörauta laskettiin tasolle jonka oletettiin riittävän Cupin finaalin voittoon. Lopulta viimeinen nosto 185 kilosta toi myös hiuksen hienosti kilpailun parhaan tuloksen ennen Tampereen Pyrinnön Jere Johanssonia. Työnnöt tuntuivatkin melko kevyiltä ja varaakin hieman jäi, mutta suotta ei haluttu riskeerata mitään ottamalla isonmpia painoja joten 185 kiloa jäi työnnön tulokseksi. Nämä raudat muuten olivat viimeiset lämmittelypainot kaksi viikkoa sitten.

Pytty kainalossa

Kaikenkaikkiaan siis kisassa tehtiin se mitä tarvittiin kokonaiskilapilun voittoon. Nyt on hyvä pitää pieni tauko tempaamisesta ja antaa korvien välille pikku breikki. Edessä on taas pitkä talvi ja kevät sekä ensi vuoden pääkilpailu, EM-kisat Norjassa. Siellä on jaossa niitä olympiapaikkoja.

Naisten kilpailun vei Puntti Karhujen Anna Everi olosuhteisiin nähden hyvällä tuloksella 83+105. Annalla oli takanaan vielä raskaampi rupeama kuin itselläni koska Anna nosti myös Seurajoukkueiden SM-loppuottelussa viikko sitten. Kolme kilpailua kolmeen viikkoon on kova rupeama, varsinkin kun ensimmäiseen niistä olet ladannut kaikki henkiset voimavarat mitä kontista löytyy. Annan kanssa kun juteltiin niin kyllä Annakin jo kovasti odotti että pääsisi hetkeksi lepäämään ennen uutta harjoitusrääkkiä. Onnittelut Annalle!

Kiitos Lohja Liftingin porukalle hyvistä kilpailuista. On mukava huomata että kansallisella tasolla kilpailujen järjestäminen hoituu nykyään varsin mallikaasti mistä nämä kilpailut olivat hyvä esimerkki. Onnittelut myös kilpailujen jälkeen syysliittokokouksessa painonnostoliiton johtokuntaan valituille Antti Everille, Santeri Siltalalle sekä Petri Tanniselle!

Hyvää joulun aikaa ja kevyitä rautoja uudelle vuodelle!!

Kuulumisia

Lahdessa 24.1. nostettiin Hämeen piirinmestaruuskilpailut, mistä kotiin tuomisina oli sarjavoitto, sekä parhaan miesnostajan titteli. Tosin kisa parhaan nostajan pystistä meni melko tiukalle, kolmen kärjen sijoituttua parin pisteen sisään. Hyvä homma että tuli käytyä vessassa ennen puntaria.

Tulos kisassa oli ihan tyydyttävä 345 kiloa, joka koostui 150 kilon tempauksesta ja 195 kilon työnnöstä. Siihen nähden ihan mukavasti, että isompia nostoja ei alkuvuoden aikana ollut käytännössä tullut ollenkaan. Lajinostojakin sen verran että muistaa kummassa nostomuodossa on leveä ote. Nyt on alettu treeneissäkin liikutella isompiakin rautoja, ja SM-kisoissa nuo raudat ovatkin varmaan alkurautoina. Ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä.

Vieläkään ei ole treeneissä otettu isoja lajinostoja, vaan koitettu keskittyä pääsemään heikkoudesta eroon, eli tulemaan vahvaksi. EM-kisoja lähestyttäessä voidaankin sitten alkaa piikkaamaan sitä kuntoa oikein tosissaan esiin. Niin kuin MM-nelosen, Mart Seimin valmentaja ja isä Alair sanoi: ”Pitää olla fundamenti kunnossa”

Ohessa yhden kovan treenipäivän jumppailua:

Kyllähän se niin on että meillä täällä Suomessa painonnostajilla kaikkein suurin heikkous on heikkous. Ei olla tarpeeksi vahvoja. Se on yksi sadastatuhannesta joka työntää 205 etukyykyllä tai 90 kilon pystypunnerruksella 200 kiloa.Voimaa vaan pitää olla. Kyllä siellä maailman huipulla olevat kaverit ovat pääsääntöisesti sarjojensa vahvimpia, eikä niillä pelkästään ole lyhyet kädet ja hyvä tekniikka.
Moni voi olla vielä tästä kanssani samaa mieltä, mutta sitten alkaa jo rintama rakoilla kun sanon että ei ne voimat sieltä kasva hinkkaamalla joka treenissä tempausta ja työntöä.
Perusteeksi ei riitä että tekniikka hajoaa jos sitä ei hiero ihan koko ajan. Kai se nyt hajoaa kun ei ole ropassa voimaa millä suorittaa nosto teknisesti hyvin. No joo, jatketaan tästä aiheesta sitten myöhemmin.

On kyllä ollut mahtava treenata kun on saanut melko rauhassa keskittyä urheilemiseen. Maaliskuun ensimmäinen päivä tulee tasan vuosi kun aloitin valmennushommat omalla toiminimellä. Jos tätä touhua miettisi rahan kautta, niin eihän tässä olisi pienintäkään tolkkua, mutta kun sitä miettii urheilun näkökulmasta niin tämä on lottotermein kuusi plus lisänumero. On ollut erittäin mukavaa opastaa ihmisiä tämän hienon lajin pariin. Kiva on ollut myös huomata joidenkin urheilijoidenkin arvostavansa omaa aikaansa niin että ovat halunneet oppia treenaamaan tehokkaasti.

Maaliskuun 1. päivä järjestän Lempäälässä painonnostoleirin minne on vielä muutamia vapaita paikkoja jäljellä. Jos kellä on hinkua parantaa tekniikkaansa ja oppia treenaamaan tehokkaammin niin tervetuloa vaan. Lisätietoja löytyy osoitteesta tr-valmennus.com. Leiri on tarkoitettu kaikille joille tempaus ja työntö ovat tuttuja liikkeitä. Kyseessä ei siis ole mikään ”ammattilaisleiri”.

Adjö vaan seuraavaan kertaan!

Kehitys kehittyy

SM-kilpailujen jälkeen käsiini kulkeutui nivaska Tempaus-lehtiä vuodesta 1997 eteen päin. Yhdessä lehdessä huomioni kiinnitti vuoden 1998 SM-kilpailujen tulokset, ja suoritin pientä vertailua vuosimallien 1998 ja 2014 voittajien kesken.

Naisten sarjoissa kehitys on ollut mukavan positiivista. Ainoastaan yhdessä sarjassa tehtiin -98 parempi tulos kuin nyt, ja siinäkin sarjassa vain yhdellä kilolla.  Naisten puolella on siis tehty jotain oikein, kun kehitystä on nähtävästi tapahtunut. Varmasti isoimpana syynä on Karoliina Lundahlin MM-kulta ja naispainonnoston esillä olo mediassa. Painonnostoa alettiin yleiselläkin tasolla pitää myös naisten juttuna, mikä toi tyttöjä salille entistä enemmän. Isommasta harrastajamäärästä kun tuppaa löytymään enemmän myös niitä lahjakkaita tapauksia.

Miesten puolella kehitys ei olekaan ollut yhtä iloista, vaan jos tarkkoja ollaan niin mentiin aivan päin vastoin. Vain yhdessä sarjassa tehtiin tänä vuonna parempi tulos kuin 1998. Mistä ihmeestä tämä sitten kertoo? Treenaako nykyinen pullamössösukupolvi vain liian vähän ja kevyesti?

Tähän voisi hakea näkökulmaa niistä vanhoista Tempaus-lehdistä. Aika useassa niistä todetaan, että tarttis tehdä jotain päästäksemme taas podiumille isoissa kisoissa.  Oltiin aidosti huolissaan lajimme kehityksestä ja siitä ettei hukattaisi uutta nostajasukupolvea. Peräänkuulutettiin lajin pariin lisää tekijöitä ja kehittäjiä.
Tunkua niihin hommiin ei ole liiaksi ollut. Tosissaan valmennus- ja seuratöitä tekeviä ihmisiä on luvattoman vähän. Miten ihmeessä painonnostotaivaltansa aloittava nuori voi oppia treenaamaan niin, että joku päivä voi kilpailla niistä kirkkaimmista mitaleista, jos häntä ei tähän asiaankuuluvasti opasteta? Tuolla maakunnissa olisi vaikka minkä verran poikia ja tyttöjä joiden saaminen lajin pariin on vain ohjaajien puutteesta kiinni. Jos historiaa katsotaan niin suurin osa huippunostajista on tullut juurikin pieniltä paikkakunnilta.

Suurin puute suomalaisessa painonnostossa ja urheilussa ylipäätään ei ole raha, eikä lahjattomat ja laiskat urheilijat, vaan talkoohengen katoaminen. Onhan tämä tietty hieman ristiriitaista sanoa, kun itse on juuri alkanut tekemään valmennushommia rahasta, mutta sanonpa sen silti.
Tämä on se ratkaiseva tekijä, mikä meiltä puuttuu nykyään verrattuna niihin ”kultaisiin vuosiin”. Meidän pitää saada laji-ihmiset sitoutumaan enemmän kaikkeen toimintaan. Ei vain valmentajiksi ja ohjaajiksi, vaan myös tuomareiksi, huoltajiksi, hierojiksi, lääkäreiksi tai muuksi tukijoukoksi. Vain pistämällä itsensä likoon lajin vuoksi voidaan odottaa harrastajamäärien kasvua, lisää rahaa lajille tai menestystä. Ei ne asiat tipu taivaalta syliin että hops vaan, eikä voida valittaa, kun liitto ei tee mitään. Mehän olemme se liitto jumaliste!! Meidän pitää tehdä!

Kaikki te jotka tätä kirjoitusta luette. Ottakaa yhteys johonkin entiseen nostajaan, tai muuten laji-ihmiseen, ja houkutelkaa se kaiffari salille. Mastersnostajaksi, tuomariksi, mehupojaksi, ihan miksi vaan, mutta aktivoikaa sitä porukkaa joilla on annettavaa lajille. Älkää antako niiden työpäivän jälkeen vaan maata sohvalla syömässä makkaraa (pari kertaa viikossa saa kyllä maata sohvalla syömässä makkaraa). Nämä on kuitenkin sellaisia hommia, mistä hyvin tehdyn työn jälkeen saa itse enemmän kuin on antanut.

Kiitokset kaikille talkoissa mukana oleville. Eiköhän hoideta hommat niin, että jo muutaman vuoden päästä voi vertailla miestenkin kisojen tuloksia positiivisemmissa merkeissä.

SM-kisapohdintaa

Viikonloppuna nostettiin Parkanossa SM-kilpailut, minne lähdinkin kovien tavotteiden saattelemana paikalle. Vähimmäistavoite oli tehdä 365 sinclairpistettä millä olisi lohjennut B-raja EM-kilpailuihin. Valmistautumisjaksolla oli pieniä ongelmia, mutta viimeinen viimeistelytreeni ennen kisaa meni todella hyvin. Siinä tehtiin nopeat nousut tempauksessa, työnnössä ja kyykyssä. Tunnelma oli korkealla ja itseluottamus pilvissä. Ei ollut pienintäkään epäilystä etteikö ennätykset paukkuisi.

Kuva kertokoon miten sitten menikään.

Ei se tullut edes niskaan vaan ihan päähän.

Yleisesti ottaen SM-kisoissa ilahduttavaa oli suuri osanottajamäärä. Muutamissa sarjoissa nähtiin hyvää kilpailuakin, mutta erityisesti lämmittää suuri katsojien määrä. Varmasti katsojista paljon oli nostajien läheisiä, mutta sitä kauttahan lajia tehdäänkin suurelle yleisölle tutummaksi. Varmasti joku kertoo työpaikallaan tai naapurilleen käyneensä kisoissa ja laji saa mainosta. Kyllä siellä niin hienoja suorituksia nähtiin, että varmasti on puheenaiheita.

 

Muutamia puheenaiheita nousi kilpailujen aikana ja jälkeen esiin. Yksi ehkäpä jopa ikuinen aihe on tuomarilinja. Tämä on aihe saa monella tunteet pintaan puolin ja toisin. Milloin ”nimimiehillä” (ketä he sitten ovatkaan) menee kaikki pumput läpi ja milloin taas ”tietyn” seuran (mikä sekin sitten on) nostajilla ei mene umpitäydelliset nostot läpi. Harvemmin kuitenkaan kuulee, että hienosti tuomittu.

Painonnosto on vuosien saatossa muuttunut. Uskokaa pois. Perusasiat ovat pysyneet samoina, mutta laji on kehittynyt kyllä. Välineet ovat parempia kuin ennen, ei ole enää pelkkiä rautalevyjä ja tangotkin pyörii melko mukavasti. Punnitus suoritetaan nykyään vain kerran, eikä punnerrustakaan ole ollut lajina enää yli 40 vuoteen. Ihan vain muutamana esimerkkinä. Säännöt ovat vuosien saatossa muokkautuneet ja muuttuneet.
Eikä painonnosto ole ainoa laji missä näin on käynyt. Viimeisimpiä isoja muutoksia mitä joku saattaa muistaa muista lajeista on painin sääntömuutokset. Painihan tippui olympialaisten ohjelmasta, mutta sääntömuutosten ja kovan mainostuksen avulla se siellä onnistuttiin pitämään.

Vielä 90-luvulla moni nosto joka nyt SM-kisoissa hylättiin olisi mennyt kirkkaasti läpi kaikin tuomariäänin. Säännöt ovat muuttuneet kansainvälisellä tasolla erittäin tiukoiksi ja kansallisten tuomioiden tulee luonnollisesti seurata kansainvälistä linjaa. Muutoin käy, niin kuin Niemen Pekka sosiaalisessa mediassa totesi, kuin Rudolf Ekströmille 1920 Antwerpenin olympialaisissa, missä hän nosti isoimmat raudat, mutta nostot hylättiin. Rudolf vaan ei tiennyt miksi kun ei ollut kielimiehiä ja kaikki nostot oli kotimaassa aina hyväksytty.

Joku vuosi sitten kävin Ruotsissa nostamassa kansallisen kilpailun ja voin sanoa siellä alkuun herättäneen hieman ihmetystä, että tuomitaanko täällä oikeasti noin tarkkaan vaikka onkin vain kansalliset kisat. Jos Suomessa olisi ollut vastaavat tuomarit kansallisissa niin ne olisi kieritelty tervassa ja höyhenissä.
Tiukka tuomarilinja on ennen kaikkea nostajan etu. Jos pystyt nostamaan niin, että sanomista ei tule niin todennäköisesti tekniikkasi on paljon tehokkaampi ja turvallisempi verrattuna suoritukseen minkä tuomiossa on tulkinnan varaa. Ja muistetaan nyt sekin, että tuomarit ovat myös ihmisiä ja hekin tekevät virheitä, olisi näin ollen vähintäänkin kohtuullista käyttäytyä heitä kohtaan myös niin kuin ihmisten kanssa tulee käyttäytyä. Muuten on aika hiljaista kilpailujen tuomaripallilla.

Todettakoon vielä vanha totuus minkä Kitusen Matti totesi kun suoritin ensimmäistä tuomarikorttiani. Parhaat tuomarit ovat aina katsomossa.

Ai niin, enää tämä viikko ”oikeita” töitä ja sitten alkaa yrittäminen ja treenaaminen. Mahtava homma.
www.tr-valmennus.com

Sanoista teoiksi

Jossain aiemmassa blogikirjoituksessani taisin mainita, että mikäli meinaan nostajana päästä uudelle tasolle, niin on minun tehtävä jotain isoja muutoksia optimoidakseni harjoitteluani. Vihdoista viimein olen panemassa sanoja teoiksi ja noin viikko sitten kävin irtisanomassa itseni tehdastöistä. Katsotaan nyt ihan oikeasti, että mihin ne rahkeet riittää. Ihan tarpeeksi Suomen kuppiloissa istuu väkeä, jotka jos eivät itse ole, niin vähintäänkin tuntevat jonkun joka OLISI OLLUT kova jätkä JOS… ja niin edespäin. Eipähän tarvitse liittyä sitten tuohon jossittelijoiden porukkaan.

Pakko tässä silti jotain on tehdä. Lotosta ei ole tullut mitään vuosiin eikä sponsoreilta kerjääminenkään kovasti lyö leiville, niin päätinpä sitten perustaa yrityksen. Toimialana tulee olemaan urheilu- ja liikuntakoulutus. Toisin sanoen alan julistamaan kyykkäämisen ja tempaamisen ilosanomaa koko kansalle. Kursseja, harjoitusohjelmia, henkilökohtaista valmennusta, ihan mitä vaan. Toivottavasti tällä irtoaisi leivän päälle sen verran voita, että hengissä pysyy.
Painonnoston valmentajatutkinnot ja yrittäjäkurssit tuli suoritettua ja maaliskuun ensimmäinen päivä alkaa virallisesti toiminta. Kaikkein tärkein tutkintohan tätä tulevaa tointani varten on vielä kesken. Se alkoi vuonna 1995 Hakkarin liikuntahallin alasalilta. Kun tämä tutkinto päättyy niin se loppu onkin sitten todella lopullinen.

Helmikuun aikana pitäisi aueta nettisivut mistä kiinnostuneet löytävät lisäinfoa. Jos alkoi muuten kiinostaa niin yhteystiedot löytyvät kyllä täältä blogista.

 

Mutta onhan tässä kisatkin tuloillaan. Parkanossa nostetaan SM-kisat ja sinnehän oli aika mukava määrä nostajia ilmottautunut. Alkuasetelmat ovat oikein herkulliset ja monessa sarjassa tullaankin näkemään kovaa kilvoittelua mitaleista. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä paikan päälle katsomaan kisoja. Pitkästä aikaa on mahdollista nähdä samassa kilpailussa kolme suomalaista miestä työntävän 200 kiloa. Kaikki siis paikalle kannustamaan.

Kisaraportti

Viikonloppuna rymisteltiin Kalajoella painonnoston SM-kilpailut. Aivan alkuun iso kiitos kilpailun järjestäjille. Homma toimi hyvin, ja paikan päälle oli vaivautunut kisoja katsomaan mukavasti yleisöä. Mutta ennen kaikkea ruoka oli hyvää! Ja kotikalja!

Ja sitten purkamaan omaa kilpailua. Sehän ei tosiaan ihan putkeen mennyt. Kaikki alkoi mennä pieleen jo kisaviikon alussa, kun oli ensimmäisen kevyen treenin vuoro. Kevyellä painolla ensimmäsiä sarjoja tehdessäni päätti joku nikama hakea uusia  ulottuvuuksia olemiseensa. Loppuviikon treenit olivatkin sitten vähän niin ja näin. Ennen kisaa ehti käymään kolmesti käsittelyssä ja syömään purkillisen buranaa. Kiitos Marko Panulle ja Ylisen Antille runnomisesta.
Vielä torstaina ja perjantaina kirves oli aika syvällä kaivossa, mutta lauantai-iltana alkoi jo olla sellainen tunne, että kyllä tästä vielä lavalle pästään. Ja päästiinkin.
Tempaus sujuikin oikein mallikkaasti ja kaikki nostot onnistuivat. Tuloksena 145 kiloa ja lajihopea tasatuloksella, Ojan Eeron viedessä kultaa. Työnnössä alkoikin sitten vaikeudet. Kahdesti olivat kultaraudat siimojen nokassa, mutta tuomareita ei viehättänyt lievästi runnova suorite. Ja ihan oikeita päätöksiä he tekivätkin. Jo lämmittelyraudoista lähtien tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa saada ylöstyöntö kunnolla lavoille.
Oma tulostavoite ennen kisaviikkoa oli 340 kiloa, jota pidin hyvinkin mahdollisena. Siitähän jäätiinkin nyt vaivaiset 195 kiloa.

Lievähkön pettymyksen jälkeen alkoikin sitten maanantai kahdella harjoituksella. Aivan kaikkea ei vieläkään pysty tekemään, mutta suunta on oikea. Tuota kisaa onkin turha jäädä surkuttelemaan, kun edessä on kevään pääkilpailu. EM-kisat Albaniassa. Siellä ollaan sitten kunnossa.

Kun tässä on miettinyt näitä kaikenlaisia vaivoja mitä minullakin on ajan saatossa ollut, niin tulee mieleen, että suurin osa, ellei jopa kaikki olisi ollut estettävissä. Hyvin usein vaivat ovat johtuneet liian laiskasta lihashuollosta. Ei ole jaksettu venytellä, käydä hierojalla, tehdä apuliikkeitä ja ennen kaikkea levätä. Siinä onkin aika juuttaan monta harjoitusviikkoa menetetty ihan turhan takia, kun ei ole jaksanut tai osannut panostaa oikealla tavalla lihashuoltoon. Ja aina kun joku vaiva iskee, niin silloin kyllä vemputetaan ja vatkataan, mutta kun vaiva on ohi niin viimeistään viikonpäästä palataan taas tekemään asiat niin kuin ennenkin. Eikö tässä ikinä opi? Kysyn vaan. Mutta ei kai se auta muuta kuin yrittää vaan kovasti.

Nytpä menenkin siis lepäämään, että jaksaa taas illalla riehua.

Kotio tultiin

Täällä sitä nyt sitten ollaan taas pakkasen ja tuiskun keskellä. Kyllä se aika vaan menee nopeasti, paitsi lentokoneessa se ei kulu ollenkaan. Sehän on meille kaikille tuttua suhteellisuusteoriasta.
Kivaa oli ja lämmintä riitti, mutta nyt on aika alkaa taas leikkimään urheilijaa täällä tundralla. Lento oli perillä Helsingissä keskiviikkona, ja torstaina treenattiinkin jo pari kertaa. Matkustusta kertyi yhteensä vähän yli vuorokauden verran, mutta yllättävän hyvin se treeni kulki vaikka matka vähän painoikin kintereissä. Meinasi vaan tulla kylmä salilla, kun oli tullut totuttua vähän makoisampiin läpötiloihin. Sai siinä silti vähän hikikarpaloita otsalle.

Reilun viikon päästä SM-kisat, ja sitten alkaakin kunnon rynnistys kohti EM-kisoja. Fyysisesti ollaan terveessä kunnossa, ja motivaatio treenaamiseen on kohillaan. Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti.

Kisoja kohti

Täällä sitä vaan vielä ollaan päiväntasaajan tuntumassa köllöttelemässä, ja SM-kisoihin on vain noin kaksi ja puoli viikkoa aikaa. Nehän nostetaan tällä kertaa Kalajoella, ja osallistujiakin näytti olevan mukava määrä.

Valmistautuminen on mennyt ihan ok, tosin myönnettävä se on, että vähän on lämmin ilma syönyt treenistä tehoja. Vaan eipä anneta sen häiritä. Lauantaina alkaa viimeinen kova treenirutistus ennen kisoja, ja luotto siihen on kova, että kun taas sinne sohjon keskelle pääsee, niin rauta alkaa kevenemään. SM-kilpailut kuitenkaan eivät ole itselleni kevään pääkilpailu, vaan tähtäin on Albaniassa pidettävissä EM-kilpailuissa, jotka ovat huhtikuun alkupuolella.

Tässä muutama otos siitä mitä on tullut puuhattua

Liika hehkutus mahtavista ruuista edellisessä kirjoituksessani kostautui, kuin myös taisi kostautua aamiaisella nautitut kohtalaisen löysät kananmunat, ja yllä olevaa treeniä edeltävänä yönä tulikin hotellihuoneen vessa suhteellisen tutuksi. Mutta nopeastihan siitä sitten onneksi tokeni. Vaan enhän toki ole lopettanut paikallisten herkkujen popsimista. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Muijaa vaan pakkaa hävettämään, kun joka paikassa pitää aina tilata useampi pääruoka. Minkäs teet kun on vielä kasvuiässä!

Niin ja sitten lisää todistusaineistoa siitä ettei täällä pelkästään ole palmun alla maattu ja neppailtu rypäleitä suuhun.

 

Huomenna pidetäänkin lepopäivä, ja niin kuin mainitsin, lauantaina pistetään taas kovat piippuun. Tiistai-keskiviikkoyö meneekin matkustaessa, ja keskiviikkona ollaankin sitten taas kotimaisemissa. Kotisalilla vielä kolme kovaa treeniä, joilla otetaan turhat luulot pois ja asetellaan jalat tukevasti maan pinnalle . Tämän jälkeen reilu viikko räitään kattoon ja pureksitaan kynsiä. Siinä suunnitelmat SM-kisoihin asti.

Niin ja vielä loppuhempeilyksi toivotan hyvää ystävänpäivää kaikille ystäville!