Painonnostaja

Koukut kiinni ja rautaa ilmaan, sananen salilta

Tag: milko tokola

EM-kisat 2017

Pari päivää kevään pääkilpailuni jälkeen voi varmaan summata valmistautumista ja kisareissua.

Tulos 147 + 190 alkaa olla jo harmittavan tavanomainen tulos. Tieto siitä että rekyyliä olisi enemmänkin ei tee tällaisten tulosten tekemisestä yhtään sen mukavampaa. Onneksi tässä sen verran on päässyt kokemusta kertymään, että se rasvattu naru saa pysyä komerossa vielä tämänkin reissun jälkeen.

SM-kisoihin valmistautumisessa oli omat haasteensa, mutta voi vanha vihtahousu vieköhön kun olisi silloin tiennyt kuinka paljon haasteellisempi EM-kisavalmistautuminen tulee olemaan. Pieniä vaivoja pääsi kertymään sen verran että SM- ja EM-kisojen välinen treenijakso meni enemmän ja vähemmän luovimiseksi. Kova hinku kisailemaan kuitenkin oli ja voimatasojen ollessa kuitenkin kohtalaisen hyvällä tasolla uskoin vakaasti 350 kilon yhteistuloksen olevan hyvinkin haarukassa. No tuloshan oli 337 kiloa millä lohkaistiin 20. sija.

Sen sijaan oli ilo nähdä joukkueessa myös monta onnistujaa. Sonja, Anni, Saara, Meri ja Mamppa hoiti naisissa todella hyvin sarkansa. Miehissä taas Milko näytti kaapin paikan 150+180 tuloksella, Jesse työnsi ennätyksensä ja Eerokin kohenteli ennätyksiään. Sarjassa 105 kiloa C-ryhmän kingi taas oli hienolla tuloksella Kimmo. Pari tuloksetta jäämistä tuli, mutta näin isolla joukkueella kun ollaan liikkeellä ja lähes kaikkien ollessa amatööriurheilijoita, se onkin enemmän kuin todennäköistä että näin käy. Itse annankin joukkueelle hyvän arvosanan suoriutumisestaan tästä reissusta. Olympiakarsintakilpailuihin on hyvin aikaa, meillä on pääosin nuori ja nälkäinen joukkue koossa jolla on mahdollisuudet vielä vaikka mihin.

Itsellä homma jatkuu nyt pienellä tauolla, mutta viimeistään Rönnillä koitetaan olla taas paremmassa vireessä. Loppuvuonna on vielä MM-kilpailut jenkeissä, mihin tekisi mieli lähteä kisaamaan, mikäli kisakunto saadaan kohdalleen, kuin myö matkan budjetti puoli. Mutta halpaahan se vielä on jos siitä rahalla selviää.

Käykäähän ihmeessä lukaisemassa Laten ja naisten maajoukkueen kapteenin Saaran blogit kisoista:
https://saaraleskinen.com/
http://lauraliukkonen.com/

Mainokset

SM-kisat 2017

Sitä oli taas yksi vuoden kohokohdista eli painonnoston SM-kisat viikonloppuna Rovaniemellä. Reippaan porukka oli pistänyt paikat jiiriin, ja mikäs siellä oli nostellessa kun homma järjestelyiden ym. puolesta toimi taas kerran mallikkaasti.

Kisat olivat tänä vuonna poikkeuksellisesti kolmepäiväiset, pikkusarjojen alkaessa nostamaan jo perjantaina illasta. Itse saavuin Rovaniemen ilmatilaan myös jo perjantaina, mutta sen verran myöhään että en päässyt seuraamaan kilvoittelua. Varsin tiukkaa kamppailua kuitenkin oli ollut, ja sarjavoitot menivätkin ihan muutaman kilon marginaaleilla.
Perjantaina myös valittiin painonnostoliitolle uusi päävalmentaja seuraavan vuoden ajaksi. Onnittelut Antti Everille valinnasta!

Toisena päivänä pääsi sitten jo itsekin seurailemaan kisoja ihan paikan päällä. Eikä ihan huonosti alkanut lauantaikaan, heti naisten sarjassa 58 kiloa paukuteltiin Suomen ennätyksiä rikki, niin että kilinä kävi. Heraklesin Laura Liukkonen tempasi 83 kiloa ja työnsi uusiksi SE-lukemiksi 104 kiloa. Yhteistulos 187 kiloa oli myös uusi SE. Tulosparannus edellisistä SM-kisoista oli lipo 40 kiloa, eli ihan perus OK. Samanlainen tulosparannus seuraaviin SM-kisoihin niin alkaa olla kiinalaisetkin ihmeissään. Valitettavasti kisasta joutui jättäytymään pois tampereen Pyrinnön Jenni Puputti, olisi ollut kiva nähdä tässäkin sarjassa hirmuista kammoittelua, mutta josko sitten ensi vuonna.

Naisten 63 kilon sarjan vei TAK:n Saara Leskinen, joka luojan kiitos on siirtynyt paksumpiin riisikakkuihin ja löytänyt itselleen sopivamman sarjan 58 kiloisten tilalle. Täytyy vielä yllyttää laittamaan jotain sen riisikakun päälle niin saadaan Saara kuusysiin tekemään uusia SE:ä.
Kuusysissä taasen nosti meidän Rion naisedustaja Vuohijoen Anni. Fiksusti hän ei lähtenyt suotta vetelemään painoaan näihin kisoihin vaan jätti sen sitten isompaan kisaan. Annihan nosti niin että ensin mä olin ihan että WTF, mutta sitte mä olinkin että OMG. Tuloksena 91 kilon tempaus ja SE-työntö 117 kiloa, mistä likka näytti yllättyvän itsekin. Myös yhteistulos 208 kiloa oli uusi SE-tulos. Todella hieno kisa Annilta, jolla IMO yleinen tekemisen taso on noussut hienosti. LeKi-peukku siitä sinne.

Lauantai jatkui miesten sarjoilla, mutta itse olin jo sen verran norkoillut yhdelle päivälle että lähdin heittämään itseni seslonkille selälleen ja katselemaan kisaa viiden tuuman ruudulta. Mainittakoon että tällä kertaa kisoista oli oikein laadukas nettilähetys Reippaan Youtube tilillä, mistä yhä edelleen pääsee katsomaan kisat läpi. Suosittelen! Varsinkin Benjamin Pirkkiön selkeä ja asiantunteva kuulutus oli ilo.

Sarjassa 77 kiloa voitosta väänsivät TAK:n Klaus Eloranta sekä kolmikymppisiään juhliva TP:n Jere Johansson. Kisa kääntyi lopulta Jerelle, ja huomionarvoista on sarjan pronssisijalle tullut PaPun Mikko Kuusisto jolle SM-mitalit olivat jotain kolmannet sadannet.

Kasivitonen oli yksi viikonlopun odotetuimmista sarjoista 94 kiloisten kanssa. Polvioperaation jälkeen kisalavoille paluun tehneen Milko Tokolan kisakunto oli arvoitus, kun taas Lahden Atomin nuoren haastajan Jesse Nykäsen kunto oli sosiaalisen median perusteella kuin kiviaitaa. Lopulta mestari oli taas mestari Milkon temmatessa 145 kiloa ja työntäessä 171 kiloa. Jesse kuitenkin nosti mahtavan kisan ja paukutti omia ennätyksiään tuloksella 137+167. Molemmat nousivat EM-kisakoneeseen ja onkin kiva nähdä millaisia rautoja Splitissä sitten liikkuukaan.

Seuraavassa sarjassa olikin sitten odotettavissa titaanien taistoa Retulaisen, Antti-Roikon ja Lehtikankaan välillä. Jälleen kerran me somekyttääjät olimme saaneet mannaa ennen kisoja mm. Retulaisen 205 kilon ylöstyönnöstä ja Lehtikankaan 150 tempauksesta. Miikanhan nyt tiedettiin pystyvän mihin vaan, joten odotukset kisalta olivat korkealla. Tempauksessa Kimmo olikin vahvin temmatessaan 147 kiloa, Eero alkupainollaan toinen 146 kilolla ja Miika kolmas 143 kilon tempauksella. Työnnössä järjestys muuttui muotoon 1. Antti-Roiko 185 kg, 2. Retulainen 184 kg ja 3. Lehtikangas 177 kg. Työnnössähän ne mitalit aina ratkaistaan joten yhteistuloskisassa järjestys oli 1. Retulainen, 2. Antti-Roiko ja 3. Lehtikangas. Oikein viihdyttävä kisa katsella ja erittäin hieno nähdä että Kimmo on saanut uutta virtaa treeneihin ja pistää oman lusikkansa tähän soppaan ja syvälle.

Sunnuntaille jäikin sitten isoimmat sarjat. Naisten 75-, 90- ja +90 kiloa. Kaksi viimeisintä olivat uusia sarjoja, joissa jaettiin nyt ensimmäistä kertaa mestaruudet. Sarjan 75 kiloa vei odotetusti Heraklesin Marianne Saarhelo 94 kilon tempauksella ja 113 kilon työnnöllä. Tämäkin tyttö on nostellut vasta pari vuotta, tekee jo tällaisia tuloksia ja silti kehityskäyrä näyttää vahvasti ylös. Tempaukset olivatkin varsin kevyen näköisiä. Hienoa miten meillä on nyt naisten puolella tällaista kovaa nostetta ja ennen kaikkea hyvää kilpailua, joka varmasti ajaa kaikkia eteen päin.

Ysikymppiin oli ilmotautunut vain Ilmarisen Meri joka vei helpohkolla 90+115 tuloksella prenikat kotiin. Merin olkapäävaivakin alkaa toivon mukaan olla takana päin ja toivottavasti valmistautuminen EM-kisoihin sujuisi ilman ongelmia sen suhteen. Tosin EM-kisoissa Meri on tutummassa sarjassa eli 75 kiloisissa.
Naisten superissa taasen TP:n Suvi Helin näytti kaapin paikan tekemällä 84 + 110 kiloa. Oli kuulemma niin hyvä kisa, että vielä paluumatkallakin oli kivaa olla Suvi.

Lopulta oli tukevien poikien vuoro astella estradille, eli sarjat 105 ja +105 kiloa. Raskaan sarjan vei selkeästi Jani Heikkinen, joka mittansa puolesta voisi olla superinkin möhkäle. Tuohon varteen 30 kiloa lihasta lisää niin eihän sitä pidättele mikhän.

Sitten se minun sarja eli +105 kiloa. Oma valmistautuminen kisoihin ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, mutta aika harvoinhan se 100% niin meneekään. Kuitenkin sain tehtyä oikein hyvän treenijakson ennen kisoja ja vaikka alkupainotreenissä raudan ominaispaino olikin tuplaantunut, niin tiesi, että kun treeniä keventää kisaviikolle niin kyllä se kunto sieltä tulee esiin. Sen aikaa tässä on jo nostanut että jotain on tullut opittua. Jos on treenannut kovaa ja sitten rauta ei liikukkaan niin on aika levätä. Turhan monesti näkee että kun rauta alkaa painaa kovan treenin seurauksena niin koitetaan treenata vielä kovempaa, että saataisiin kunto nousemaan, ja silloin mennään metsään että rytinä käy. Alipalautuminen on hyvä tiedostaa ja ennen kaikkea uskallettava levätä silloin kun on sen aika. Ei se kunto sieltä mihinkään katoa. Ja jos itseluottamus ei riitä lepäämiseen niin onko silloin treenattu oikein? Mutta asiaan.

Tosiaan kisassa oli mukana KaVon nuori superlupaus Roni Peltonen. Ronin piti aluksi mennä alempaan sarjaan mutta hänestä riippumattomista syistä ei sarjavaihtoa saatukaan tehtyä. Tempauksessa Ronin tulokseksi jäi 146 kiloa, minun temmatessa 149 kiloa. Tempaus tuntui kulkevan mukavasti, mutta olisiko ollut sitten tuntuman puute isompaan rautaan kun söhläsin 151 kilon tempauksen. No lajivoitto joka tapauksessa. Työnnössä Roni jäi valitettavasti 180 kiloon. Jotain vatsapöpöä taisi olla liikenteessä siitä päätellen että Roni vietti huomattavan kauan aikaa pää roskiksessa ennen työntöjään. Harmillinen juttu, sillä 189 kilon onnistuessa olisi Roni rikkonut tulosrajan nuorten MM-kisoihin. Sarjaan ilmottautunut Jani Lindberg joutui vallan jäämään kisasta pois oksentelun takia.
Oma työntölämmittelyni tuntui kulkevan mukavasti ja viimeinen lämppänosto 180 kilolla tuntui niin kevyeltä että olin lähestulkoon varma yli 200 kilon työnnöstä. Jotain kuitenkin meni pieleen sitten kisalavalla. Ensimmäinen työntö 190 kilolla ei painanut käteen paljoa, vaikka olikin hiukan hutera nosto. Tällä sinetöitiin työnnön ja yhteistuloksen kullat. Toiseen nostoon lastautettiin 194 kiloa joka ei meinannutkaan kääntyä rinnalle. Hosuminen noston alussa vei painopisteen mihin sattuu. Kolmannen työnnön päätin jättää käyttämättä viisaampien neuvosta. Kisasta oli jo saatu se mitä arvokisalta haetaan, eli kultamitalit, eikä viimeinen nosto olisi enää mitään lisää voitettavaa tuonut. Siispä peli poikki ja palkintojenjakoa odottelemaan.

Kisan jälkeen julkistettiin EM-kisajoukkue huhtikuussa Kroatian Splitissä käytäviin kisoihin. Oma kisapäiväni tullee olemaan 7.4. ja sinne tässä onkin ollut treenitähtäimet jo jonkin aikaa. Toivottavasti siellä saadaan taas ukosta kaikki irti. Nyt pitää vain saada hyvä ehjä treenijakso sinne asti.

Päällimmäisenä kisaviikonlopusta jäi kuitenkin mieleen kaikki hienot ihmiset joita tämän lajin parissa pyörii. Oikein mukava päästä tapaamaan tällaista porukkaa näissä tapahtumissa.
Kiitos Reippan porukka hyvin järjestetyistä kilpailuista. On ilo olla nostamassa kun homma pelaa. Kiitos Petri Tanniselle majoituksesta, Kari Saloselle huoltamisesta, Tapio Kinnuselle valmennusavusta, Lempäälän OmaSP:lle tuesta, sekä kaikille muille jotka olette olleet mukana tukemassa rautojen kanssa vehtaamista!

EM-kisat ja olympiapaikka

Mistähän tämänkin jutun alottaisi. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että 20 vuoden tauon jälkeen suomalainen miesnostaja on saatu karsintojen kautta nostamaan olympialaisiin. Viimeksi -96 kisoissa edustamassa oli yksi kaikkien aikojen suomalaisnostaja Jouni Grönman sijoittuen sarjassa 70 kg, tuloksella 312,5kg (142,5+170) 17. sijalle. Toisena edustajana oli Janne Kanerva, joka sarjassa 108 kg tempasi 160 ja työnsi 200 kiloa sijoittuen 14. tilalle. Yksi nostajapaikka oli silloin vielä varaa jättää käyttämättäkin! Mikä silloin ja nyt tietysti tuntuu täysin käsittämättömaltä.

EM-kisat kisailtiin Norjan Fördessä. Pikkukylässä keskellä vuonoja ja vuoria. Maisemia piisasi vaikka eihän se tietty mikään Lempäälä ollut. Itse tulin kisapaikalle keskiviikkona kun jo osa porukasta oli hommansa hoitanut. Torstaina kävin tekemässä kevyen harjoituksen jotta matkan rasitukset saatiin kropasta pois ja perjantaina aamulla oltaisiin mahdollisimman kovassa lyönnissä.

Perjantaina kilpailu alkoi klo 9:00 paikallista aikaa ja ennen sitä oli jo hotellilla sekä ennen punnitusta jumpattu kroppaa hereille. Lämmittelyssä olo olikin hyvä, herännyt ja luottavainen. Tempauslämmittely sujui mukavasti ja viimeinen lämmittelynosto 145 kilosta tuntui parhaalta lämmittelynostolta, paljon paremmalta kuin edellisissä isoissa kisoissa eli viime vuoden MM-kilpailuissa. Lavalla kuitenkin 150 kilon alkupainon sain hosuttua pummiksi, mutta toisella yrityksellä se tulikin vaivatta. Kolmannessa tempauksessa oli rautaa 155 kiloa joka tulikin mutta hylättiin tuomariäänin 2-1 punnerruksesta. Taas huolimattomuusvirhe.

Työnnössä aloitukseksi oli merkattu 195 kiloa, mutta se laskettiin 193 kiloon taktisista syistä. Nostohan ei tuntunut painavalta laisinkaan joten annoin valmennusjohdolle vapaat kädet tehdä korotuksia sen mukaan mitä sijoituksen korottaminen vaatisi. Seuraavaan nostoon ladattiin 202 kiloa joka hirmuisen kammoittelun jälkeen tuli ennen aikojaa alas lavaan. Kaksi minuuttia palautusta seuraavaan nostoon, mutta edellinen nosto oli jo kostuttanut ruudin eikä voida oikein puhua edes yrityksestä viimeisen noston kohdalla. Tulokseksi jäi säälittävä 343 kiloa ja 20. sija. Normaalilla suorituksella olisi 18. sija ollut mahdollinen, mutta onneksi olympiapaikka ei jäänyt siitä kiinni.

Jos Suomen joukkueesta pitäisi nostaa esiin suorituksia ja suorittajia niin luonnollisesti Milko Tokola, joka murskasi 400 pisteen rajan on yksi joka tulee mainita. Samalla hän teki SE- ja PE-tuloksia ja otti miesten parhaan sijoituksen ennakolta jopa kovimmassa sarjassa. Hienoa nähdä miten määrätietoinen ja periksiantamaton työ tuottaa tulosta, eikä vaikeudet ole heikentäneet taistelumoraalia. Päinvastoin. Milko onkin mitä todennäköisin Suomen edustaja Riossa. Tsemppiä valmistautumiseen!
Samassa sarjassa Sami Raappana toi joukkueelle todella tärkeitä pisteitä varsin hyvällä 300 kilon yhteistuloksella.
Sarjassa 77 kiloa tärkeitä pisteitä toivat molemmat nostajat Jere ja Jesse. Ikävää oli Jessen loukkaantuminen viimeisessä nostossa, mutta kuulemma vamma ei ole hirveän vakava ja eiköhän Jesse nähdä viimeistään loppuvuodesta taas ennätysten kimpussa.
Myös Eero Retulaiselle on nostettava hattua. Hän pystyi kilpailemaan omalla tasollaan vaikka tilanne henkisesti oli äärettömän raskas.

Naisten puolella valitettavasti jäätiin 6 pisteen päähän olympiapaikasta, mutta it ain’t over till the fat lady sings niinkun sanotaan. Houstonin MM-kisoissa tulleet kilpailukiellot saattavat vielä vaikuttaa meidän kannaltamme positiivisesti olympiapaikkaan. Huhujen mukaan iwf tekisi jotain päätöksiä asiasta 24. huhtikuuta, mutta saas nähdä. Niin kuin viime kerrasta opimme niin se kutsu saattaa sieltä tulla vaikka viikko ennen kisapäivää.

 

Nyt vietän omalta osaltani ylimenokautta ja palailen treenin pariin pikkuhiljaa muutaman viikon sisään. Sitten tähtäin siirtyykin jo ensivuoden puolelle.

Kiitos kaikille tukijoukoilleni saamastani tuesta!

Testamentti Suomen kansalle EM-kisoista

Muutama tunti takaperin pääsin kotiin EM-kisareissusta, ja jo nyt pukkaa kisaraporttia. Olisikohan tämäkin energia pitänyt käyttää paikan päällä?

 

Lähdetään nyt liikkeelle ihan ensin omasta suorituksesta, ja miten kisassa kävi miten kävi.
Ojan Eeron kanssa lähdimme Helsingistä kohti Tel-Avivia ja Israelia siinä neljän nurkilla iltapäivästä. Matkustus sujui normaaliin tapaan. Tosin pientä kyrsimistä aiheutti toistemme vieressä istuminen. Ei siksi ettemmekö tulisi toimeen, vaan siksi ettei noita lentokonepenkkejä ole suuniteltu parin superin nostajan vierekkäin istuttaviksi.
Hotellilla oltiin siinä yhden aikaan yöllä. Haettiin kaupasta vähän iltapalaa ja painuttiin pehkuihin.

Seuraavana päivänä käytiin harjoitussalilla karistelemassa matkustuspölyt pois ropasta, ja iltapäivällä mentiin katsomaan kisoja. Perjantai meni lepäillessä, ja kisoja katsellessa.

Sitten koitti lauantaiaamu ja kello neljä. Herätys, pieni aamupala ja aamukävelylle. Kamoja kasaan, itsensä herättelyä, lisää muonitusta, ja kisapaikalle puntariin. Puntarissa alkupainoiksi ilmoitettiin 147 ja 200 kiloa. Viimeistelytreenien perusteella näiden piti olla varmoja rautoja.

Lämmittelemään alettiin hyvissä ajoin. Lämmittely olikin mukavan vaivatonta lämpimien olosuhteiden ansiosta. Tempauksen lämmittely sujui vallan mallikkaasti, ja viimeisen lämmittelypainon 140 kilon jälkeen ei ollut mielessä pienintäkään epäilystä etteikö alkupaino 147 kiloa tulisi.
Kun pääsin lavalle asti, niin ensimmäinen yritys 147 kilosta olikin aivan torso. Rauta jäi eteen ja kolisi alas.
Toisessa yrityksessä sama rauta, ja edelleen olin varma onnistumisesta. Tällä kertaa kuitenkin oikea käsi punnersi, ja tuomareilla oli helppo tehtävä hylätä nosto. Kolmas nosto oli melkeinpä kopio edellisestä. Ainoastaan muutama etuaskel piti ottaa, että painot eivät tulleet edestä alas. Taas punnerrus ja tempauksessa ilman tulosta.
Voin kertoa, että ei ollut mikään mahtifiilis. Siinä sitä ei itseään turhan fiksuksi tunne, kun on ensin kotona koittanut tehdä kaikki asiat nostamisen kannalta mahdollisimman hyvin, panostaa kaiken aikansa ja varantonsa, että olisi parempi painonnostaja, matkustaa päivän ja ties kuinka monta kilometriä ihan vaan munataksensa itsensä. Kyllä teki mieli juosta pää edellä seinään.

Kuitenkin oli vielä työntö jäljellä. Ihan lämmittelyn loppuvaiheessa pyysin laskemaan lähtöpainoa lopulta 196 kiloon. Lämmittely sujui ihan ok, mutta kyllä sen tunsi, että nyt saa ihan tosissan nostaa.
Lavalla ei homma ottanut vieläkään sujuakseen ja alkuraudasta ylöstyöntöpummi. Taisi siinä pari perkelettä lipsahtaa lavalta poistuessa. Sen verran pani hengästyttämään, ettei pahemmin kiinnostanut ottaa peräkkäistä nostoa joten tankoon laitettiin 200 kiloa. Itse en pahemmin nostosta mitään muista, mutta tulihan se sitten kuitenkin, ja tulos työnnössä. Ei siinä silti paljon hurraata huudettu. Viimeiseen yritykseen laitettiin 206 kiloa jo ihan siksi, että olisin saanut enemmän lepoaikaa. Tämä rauta oli kuitenkin liikaa, enkä aivan ehtinyt rinnallevedossa tangon alle vaan se sujahti läpi.

Syitä tähän epäonnistumiseen täytyy nyt rauhassa pohtia ja ottaa oppia tulevaisuuteen. Kisoja kuulemma tulee vielä uusiakin sanoivat.

 

Koko muu Suomen joukkue esiintyikin sitten todella mallikkaasti! Yhteensä kuusi nostajaa yhdeksästä teki SE-tuloksia. Se on erittäin kova suoritus arvokilpailuissa. Joukkueessa on vielä valtavasti potentiaalia, ja sitä myöten olympiapaikan metsästämisestä tulee koko ajan enemmän realistista.
Jalustalle nostettakoon Miika Antti-Roikon mahtava työntö 201 kiloa, mikä oikeutti sarjassa 94 kiloa neljänteen sijaan. Juurikaan lähempänä ei olisi enää voinut suomalaisen painonnostajan arvokilpailumitali olla. Edellinen tuli Suomeen Reijo Kiiskelän toimesta vuonna 1987. Yhteistuloksessa Miika sijoittui joukkueesta parhaiten sijalle 6.

Kaikki joukkueen nostajat ansaitsisivat tässä erityismaininnan, mutta kun en nyt millään jaksa kirjoittaa. Sanottakoon vain, että mahtava joukkue ja tulevaisuus lupaa hyvää. Isot kiitokset myös koutsaamisesta vastanneille Mika Tiaiselle sekä Tenho Tokolalle.
Toivottavasti tällainen hyvä onnistuminen toisi joukkueelle, ja sen jäsenille entistä enemmän mahdollisuuksia pyrkiä vieläkin parempiin tuloksiin!

EM-kisoihin

Nyt on vajaa viikko aikaa vuoden ensimmäiseen pääkilpailuun, Israelin EM-kilpailuihin.  Treenit on sujunut taas kerran vallan hyvin, eikä ennätyksien tekemisen pitäisi olla mikään mahdoton tehtävä. Isoimmat treeninostot ovat pyörineet siinä 150 ja 200 kilon nurkilla. Kun vielä tämä loppu aika saadaan koneesta kisuteltua kaikki irti niin eiköhän lopputulos tule olemaan ihan hyvä.

 

Matkaan lähdemme Ojan Eron kanssa keskiviikkona iltapäivällä, ja mestoilla ollaan ennen puoltayötä. Kilpailu on lauantaina kello 9 aamulla. Sehän tarkoittaa sitä, että herätyskello soi viimeistään neljän aikoihin. Aikainen herätys ei sinänsä haittaa. Onhan vanha totuus, että ennen isoa kisaa nukkuu muutenkin huonosti. Kailajärven Jaska joskus totesi, että jos kisaa edeltävän yön nukkuu hyvin niin on sama vaikka lähtisi heti kotiin.

Ensimmäinen suomalainen nostaja on jo urakkansa saanut päätökseen. Sini Kukkonen työnsi hienosti uuden SE-tuloksen naisten 48-kilon sarjaan. Hyvä Sini!
Joukkue muutenkin tuntuu olevan vallan hyvässä iskussa. Kaikki ovat parantaneet treeneissä tuloksiaan, ja Ilmarisen Meri pääsi jopa nostamaan A-ryhmään. Se ei ole mitenkään tavanomaista tai itsestään selvää missään sarjassa. Everin Anna on pysynyt treenikauden terveenä tehnyt treeniennätyksiä. Vuohijoen Anni on myös tehnyt hyviä tuloksia treeneissä ja nyt nostaa toisia aikuisten arvokilpailuja painononnostossa. Voimanostossahan niitä on Annille useampia kertynytkin ja jotain prenikoitakin.

Miesten puolella Milko oli jo SM-kisoissa SE-kunnossa, vaikka tähtäin olikin EM-kisoissa. Jääkarhu Retulaisen Eero rikkoi jo treeneissä 150 kilon tempauksen rajan ja veti 190 kiloa rinnalle. Saman sarjan Miika Antti-Roiko on ollut kovassa iskussa koko kevään ja lähtee kiusaamaan ihan tosissaan Euroopan parhaita työntäjiä. Sanotaanko niin, että mikä vain on mahdollista. Superissa taas Eero teki vakuuttavasti EM-kisaleirillä 150+200.

Huomionarvoista on, että valtaosa joukkueen nostajista on sellaisia joilla on vielä vuosia aikaa kehittyä. Nyt ei siis vielä olla lähelläkään tämän joukkueen mahdollista potentiaalia. Ja otetaan sekin vielä huomioon, että maajoukkueen kärkinostajien takana on useita hyviä nuoria nostajia joilla on mahdollisuudet vaikka mihin ja varmasti muutaman vuoden päästä laittavat nykyiset maajoukkuenostajat ahtaalle.

Mielestäni ei voi muuta kuin todeta, että monilla paikkakunnilla on tehty hyvää työtä verrattuna käytössä oleviin resursseihin. Nämä resurssitkin tuntuvat vain pienenevän vuosi vuodelta. Esimerkiksi tuleviin MM-kilpailuihin ei näillä näkymin liitto pysty kustantamaan yhtäkään nostajaa, vaan kaikkien kilpailuihin lähtevien matkat tulevat olemaan vähintään osittain omakustanteisia. On jollain asteella hauska huomata kuinka Suomi, joka on yksi maailman rikkaimmista maista, onkin urheilupuolella yksi köyhimmistä.
Nyt urheilijalla on siis puoli vuotta aikaa kerätä sponsoreita tai tehdä töitä, että pääsee edustustehtäviin. Kyllä tässä jonkinlaista urheilumesenaattia kaivattaisiin kovasti.
Vaan ei auta valittaa. Sama tilanne on monilla muillakin urheilulajeilla. Onneksi monella urheilijalla on kotipuolessa hyviä tukijoukkoja, jotka koittavat tasata tilannetta kilpatovereihin nähden.

Maaliskuun alussa aloitin työskentelyn yrittäjänä. Moni onkin kysellyt miten on homma lähtenyt luistamaan. Onhan se lähtenyt. Treenaamiseen pystyy nyt keskittymään työn puolesta paljon paremmin kuin aikaisemmin. Työmäärä saisi tosin vielä tuplaantua, että sillä eläisi. Tosin nyt on vasta ensimmäinen kuukausi takana. Toivon mukaan sana alkaa kiiriä, että tällaista palvelua on tarjolla ja joskus puolen vuoden päästä pystyisi tällä jo elantonsa tienaamaan.
Ensimmäisen kuukauden perusteella oli kyllä täysin oikea veto urheilun kannalta alkaa yrittäjäksi.
Vielä näin lähellä kilpailua en uskaltanut alkaa treenaamaan uusilla kovemmilla systeemeillä , joihin nyt siis olisi paremmin aikaa, vaan pitäydyttiin vanhoissa hyväksi havaituissa. EM-kisojen jälkeen aletaankin sitten laittamaan isompaa vaihdetta sisään.

Sekalaisia mietteitä

Koitetaas taas pitkästä aikaa saada vähän jotain blogin täytettä aikaan.

Ensinnä tulee mieleen viikko sitten Lempäälässä nostettu seurajoukkueiden SM-kilpailu. Siellähän kävi niin, että Rovaniemen Reipas otti kultaa, Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue hopeaa ja Puntti-Karhut pronssia. Itse olin olin mukana talkooporukoissa. Meillä kun ei ole joukkuetta niin ei pääse nostamaankaan. Joskus on leikitelty ajatuksella, että olisi mahdollista ilmoittaa ns. ”Muu Suomi”-joukkue mukaan kisaan ihan näytösmielessä. Tarkoittaa siis sitä, että ne nostajat joiden omat seurat eivät saa joukkuetta loppuotteluun kisaisivat virallisen kisan ulkopuolella. Saattaisi sillä saada lisää mielenkiintoa kisaan.
Nostoista jäi mieleen Kirsi-Marja Mukkalan ja Suvi Talasterän SE-tulokset alle 15 vuotiaiden sarjoihin, sekä tietysti Ojan Eeron hieno yritys työntää 200 kiloa. Eiköhän se jo viikon päästä Suomen Cupin finaalissa ole paperia.
Vielä tätäkin kautta haluan kiittää kaikkia nostajia, huoltajia, valmentajia, tuomareita, sihteeristöä, kuuluttajaa sekä muuta talkooporukkaa onnistuneista kisoista.

Toisena tulee mieleen Huippu-urheiluyksikön valmennustuet alkavalle vuodelle. Nyt saatiin siis neljälle urheilijalle 8100 euroa yhdelle vuodelle. Näin ammattikoulupohjalta laskettuna se tekee 2025 euroa perlärvi. Tietysti kaikki on aina kotiin päin, mutta tuolla rahalla ei urheilija osta itselleen vuodeksi edes perunoita.
Kyllä tällainen saa aina miettimään sitä, miten joissain ei niin hyvinvointivaltioissa urheilijat ovat ammattilaisia mukuloista lähtien ja täällä ei edes porukan lahjakkaimpia ja parhaimpia tueta lähellekään tarpeeksi odotuksiin nähden. Veikkauskin syytää ison osan alkujaan urheiluun tarkoitetuista rahoista kaiken maailman liimanhaistelijoiden kekkalointiin ja kiekumiseen. Onhan kulttuuri kiva juttu, mutta itte pitäis kaikesta näköjään päättää että tulis hyvä. Ja jos jotain pitäisi tukea niin se olisi kyllä valmennus. Se on meinaan valmentajilla sama homma kuin urheilijoilla. Mitä ammattimaisemmin hommaansa tekee, sitä parempi siinä on. Nythän suurimmaksi osaksi valmentajat tekevät arvokasta hommaansa aivan harrastuksena. Se on kuitenkin sitä työtä mikä mahdollistaa urheilijoiden hyvät tulokset.

Kolmantena voisi laitella vähän omistakin treeneistä juttuja.
Nyt olen päässyt treenaamaan jo vähän terveempänä ja se tuntuu näkyvän treeneissä heti. Laskeskelin tuossa jo aiemmin, että MM-kisoihin pääsin kohtalaiseen kuntoon niin, että kesän jälkeen sain vain kolme ehjää kovaa treeniviikkoa tehtyä. Silti sain työnnettyä 200 kiloa (vaikka ne perkeleet sen hylkäs). Tällä hetkellä tuntuisikin siltä, että treenit menevät oikeaan suuntaan ja tulokset ovat nousussa. Todisteena tästä alla muutama filmi:

Tähän kun saa ehjän treenijakson tehtyä niin tarkoitus olisi alkuvuodesta käydä kokeilemassa jossain kisassa vähän kuntoa. Päätavoitteet ensivuodelle ovat kuitenkin taas arvokilpailuissa.