Painonnostaja

Koukut kiinni ja rautaa ilmaan, sananen salilta

Avainsana: maastaveto

Sanoista teoiksi

Jossain aiemmassa blogikirjoituksessani taisin mainita, että mikäli meinaan nostajana päästä uudelle tasolle, niin on minun tehtävä jotain isoja muutoksia optimoidakseni harjoitteluani. Vihdoista viimein olen panemassa sanoja teoiksi ja noin viikko sitten kävin irtisanomassa itseni tehdastöistä. Katsotaan nyt ihan oikeasti, että mihin ne rahkeet riittää. Ihan tarpeeksi Suomen kuppiloissa istuu väkeä, jotka jos eivät itse ole, niin vähintäänkin tuntevat jonkun joka OLISI OLLUT kova jätkä JOS… ja niin edespäin. Eipähän tarvitse liittyä sitten tuohon jossittelijoiden porukkaan.

Pakko tässä silti jotain on tehdä. Lotosta ei ole tullut mitään vuosiin eikä sponsoreilta kerjääminenkään kovasti lyö leiville, niin päätinpä sitten perustaa yrityksen. Toimialana tulee olemaan urheilu- ja liikuntakoulutus. Toisin sanoen alan julistamaan kyykkäämisen ja tempaamisen ilosanomaa koko kansalle. Kursseja, harjoitusohjelmia, henkilökohtaista valmennusta, ihan mitä vaan. Toivottavasti tällä irtoaisi leivän päälle sen verran voita, että hengissä pysyy.
Painonnoston valmentajatutkinnot ja yrittäjäkurssit tuli suoritettua ja maaliskuun ensimmäinen päivä alkaa virallisesti toiminta. Kaikkein tärkein tutkintohan tätä tulevaa tointani varten on vielä kesken. Se alkoi vuonna 1995 Hakkarin liikuntahallin alasalilta. Kun tämä tutkinto päättyy niin se loppu onkin sitten todella lopullinen.

Helmikuun aikana pitäisi aueta nettisivut mistä kiinnostuneet löytävät lisäinfoa. Jos alkoi muuten kiinostaa niin yhteystiedot löytyvät kyllä täältä blogista.

 

Mutta onhan tässä kisatkin tuloillaan. Parkanossa nostetaan SM-kisat ja sinnehän oli aika mukava määrä nostajia ilmottautunut. Alkuasetelmat ovat oikein herkulliset ja monessa sarjassa tullaankin näkemään kovaa kilvoittelua mitaleista. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä paikan päälle katsomaan kisoja. Pitkästä aikaa on mahdollista nähdä samassa kilpailussa kolme suomalaista miestä työntävän 200 kiloa. Kaikki siis paikalle kannustamaan.

Sekalaisia mietteitä

Koitetaas taas pitkästä aikaa saada vähän jotain blogin täytettä aikaan.

Ensinnä tulee mieleen viikko sitten Lempäälässä nostettu seurajoukkueiden SM-kilpailu. Siellähän kävi niin, että Rovaniemen Reipas otti kultaa, Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue hopeaa ja Puntti-Karhut pronssia. Itse olin olin mukana talkooporukoissa. Meillä kun ei ole joukkuetta niin ei pääse nostamaankaan. Joskus on leikitelty ajatuksella, että olisi mahdollista ilmoittaa ns. ”Muu Suomi”-joukkue mukaan kisaan ihan näytösmielessä. Tarkoittaa siis sitä, että ne nostajat joiden omat seurat eivät saa joukkuetta loppuotteluun kisaisivat virallisen kisan ulkopuolella. Saattaisi sillä saada lisää mielenkiintoa kisaan.
Nostoista jäi mieleen Kirsi-Marja Mukkalan ja Suvi Talasterän SE-tulokset alle 15 vuotiaiden sarjoihin, sekä tietysti Ojan Eeron hieno yritys työntää 200 kiloa. Eiköhän se jo viikon päästä Suomen Cupin finaalissa ole paperia.
Vielä tätäkin kautta haluan kiittää kaikkia nostajia, huoltajia, valmentajia, tuomareita, sihteeristöä, kuuluttajaa sekä muuta talkooporukkaa onnistuneista kisoista.

Toisena tulee mieleen Huippu-urheiluyksikön valmennustuet alkavalle vuodelle. Nyt saatiin siis neljälle urheilijalle 8100 euroa yhdelle vuodelle. Näin ammattikoulupohjalta laskettuna se tekee 2025 euroa perlärvi. Tietysti kaikki on aina kotiin päin, mutta tuolla rahalla ei urheilija osta itselleen vuodeksi edes perunoita.
Kyllä tällainen saa aina miettimään sitä, miten joissain ei niin hyvinvointivaltioissa urheilijat ovat ammattilaisia mukuloista lähtien ja täällä ei edes porukan lahjakkaimpia ja parhaimpia tueta lähellekään tarpeeksi odotuksiin nähden. Veikkauskin syytää ison osan alkujaan urheiluun tarkoitetuista rahoista kaiken maailman liimanhaistelijoiden kekkalointiin ja kiekumiseen. Onhan kulttuuri kiva juttu, mutta itte pitäis kaikesta näköjään päättää että tulis hyvä. Ja jos jotain pitäisi tukea niin se olisi kyllä valmennus. Se on meinaan valmentajilla sama homma kuin urheilijoilla. Mitä ammattimaisemmin hommaansa tekee, sitä parempi siinä on. Nythän suurimmaksi osaksi valmentajat tekevät arvokasta hommaansa aivan harrastuksena. Se on kuitenkin sitä työtä mikä mahdollistaa urheilijoiden hyvät tulokset.

Kolmantena voisi laitella vähän omistakin treeneistä juttuja.
Nyt olen päässyt treenaamaan jo vähän terveempänä ja se tuntuu näkyvän treeneissä heti. Laskeskelin tuossa jo aiemmin, että MM-kisoihin pääsin kohtalaiseen kuntoon niin, että kesän jälkeen sain vain kolme ehjää kovaa treeniviikkoa tehtyä. Silti sain työnnettyä 200 kiloa (vaikka ne perkeleet sen hylkäs). Tällä hetkellä tuntuisikin siltä, että treenit menevät oikeaan suuntaan ja tulokset ovat nousussa. Todisteena tästä alla muutama filmi:

Tähän kun saa ehjän treenijakson tehtyä niin tarkoitus olisi alkuvuodesta käydä kokeilemassa jossain kisassa vähän kuntoa. Päätavoitteet ensivuodelle ovat kuitenkin taas arvokilpailuissa.

Viikonlopun treenit ja loraus tsygologiaa

Tasan kolmen viikon päästä on oma osuus suoritettu painonnoston MM-kilpailuissa tältä vuodelta, ja taputtelen itseäni selkään uusien ennätysten ansiosta. Näin se on ajateltava. Jonkun mielestä täällä ollaan taas ihan sekasin, kun ääneen kehdataan kirjoittaa tuollaista. Minä ajattelen asian niin, että vaikka positiivinen asennoituminen tuleviin koitoksiin ei aina tarkottaisikaan sitä, että niihin tavotteisiin päästäisiin niin negatiivinen ajattelu tai paremminkin se ”perinteinen” koitetaan nyt -ajattelumalli tarkoittaa väistämättä sitä, että todellakin vain koitetaan ja annetaan itselle lupa epäonnistua.
Lyömätön logiikka!!

Nyt kun lähdettiin tälle psykologiselle linjalle niin sellaiset lauseet kuin, ”Minä en pysty” tai ”en osaa” pitäisi kieltää kokonaan, ja vaikka lievää väkivaltaa käyttäen pakottaa näitä fraaseja käyttävät ihmiset sanomaan, että ”Kohta minä pystyn siihen/osaan”. Sellaista valmentaja-Moosesta ei meinaan olekaan, joka saisi sellaisen urheilijan oppimaan jotain, kuka ei edes itse usko siihen, että pystyy johonkin.

Tässä viikonlopulta vähän kovempi treeni. Vähän oli kroppa tyhjän oloinen mikä videolta näkyykin. Ensi viikonloppuna mennäänkin oikein Helsinkiin treenaamaan niin josko siellä olisi kevyempää rautaa.

Iso käsi Merille ja päivän omat pöljäilyt

Aivan kärkeen isot onnittelut Meri Ilmariselle, joka nosti itselleen värisuoran mitaleita nuorten EM-kilpailuista. Tempauksen pronssia, työnnön kultaa ja yhteistuloksen hopeaa. Eipä jäänyt yhteistuloksen kultakaan kauaksi, mutta hopea ei todellakaan ole häpeä. Ja työntöhän nyt muutenkin on se nostomuoto joka oikeasti mitään merkitsee.
Onnittelut myös Ojan Eerolle, joka joukkueen ankkurina työnsi viimeisellään uuden SE-tuloksen, 195 kiloa alle 23-vuotiaiden superiin. Hienoa työtä molemmilta!

Näin mieltä nostattavien tunnelmien jälkeen voisi luoda pienen katsauksen omiin toilailuihin.
Niin kuin joku saattaa muistaa, niin kesäkuun lopulla kissamainen ketteryyteni petti minut aamulenkillä, ja limpsautin nilkkani ympäri niin että heilahti. Mitään ei onneksi mennyt rikki, ja siitä on jo selvitty. Heinä- ja elokuu menikin melkein vain käsiä heilutellessa ja päätä pyöritellessä.
Tavoitteena ennen kesää oli olla kuukauden päästä MM-kilpailuissa kovassa iskussa. Munilleen menneen kesän jälkeen kunto oli sellainen että ilmoitinkin jo niiden kisojen jäävän minulta kisaamatta.

Onneksi treenaaminen alkoi kuin alkoikin viimein sujua ja nyt on takana jo kolme ehjää treeniviikkoa. Tänään oli toiset maksiminostot tämän kolmen viikon aikana. Ensimmäisissä maksimeissa tuli tulokseksi 140+180=320 kg ja tämä olikin tulos minkä jälkeen ilmoitin jättäväni kisat väliin. Kolme ehjää treeniviikkoa ja tänään tulikin jo 150+192,5=342,5 kg.  Nyt kun ihmisenä olen tällainen tuuliviiri, niin alkoi mietityttää josko sittenkin lähtisi sinne Puolaan repimään rautaa ilmaan. Aikaa kisoihin on kuukausi, siinä ajassahan tekee vaikka ihmisen ihmisen sisään! Ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan voisi siellä aloitusraudat olla samat kuin tänään nostetut kilot. Eipä siinä siis muuta kuin luuri kouraan, ja soittamaan maajoukkueen päävalmentajalle uusi päätös.
Kyllähän minä sinne kisoihin lähden mukaan!


Treenailua


Päivän töötsimiset

Nyt täytyykin maanantaina mennä työmaalla kyselemään dirikoilta, josko sopisi pitää vähän kesälomaa niin saisi rauhassa treenata muutaman viikon kisoihin.

Työelämään tutustumista

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja jälleen on ollut pakko palata treenivapailta tehtaalle kerryttämään lomapäiviä. Viikon töissä olemisen jälkeen ei voi muuta todeta, kuin että on siinä vaan ihan mieletön ero kun pääsee keskittymään pelkkään treeniin verrattuna tähän töissä käymiseen ja iltaisin treenaamiseen. Nyt täytyy kyllä alkaa juonimaan jotain järjestelyjä, että miten saisi keskityttyä pelkästään tuohon urheilupuoleen.

 

Kisojen jälkeen on tullut salillakin poikettua pari-kolme kertaa viikossa, mutta vielä on pidetty niin sanotusti ylimenokautta ja tehty mitä mieli mielii. Jospa sitä viikon päästä taas aletaan ottaa hommat tosissaan. Seuraava kisatähtäin laitetaan Rönnille, ja isommaksi tavoitteeksi pistetään loppuvuoden MM-kisat Puolassa.

Etukyykkyä ei ole pahemmin tehty viime aikoina ja sitähän tulikin nyt ihan piruuttaan vähän kokeiltua. Kakkonen 230 kilolla oli ihan mukava yllätys. Parin viikon höntsäilystä huolimatta ihan kivasti pysynyt koivissa tavarat tallessa. Samassa treenissä vedin mielestäni ihan mukavasti tempausotteella maastavedossa 5 x 200 kg.

Katsotaanpas jos tällä viikolla vielä kiinnostaa ottaa oikein olympianostojakin, että miten ne kulkee. Viimeksi niitä on otettu Albaniassa.

Ykkösiä välillä

Viime viikon loppu treenattiin kovasti kuormaa, ja tänään olikin pienen kevennyksen jälkeen aika ottaa pari kovempaa ykköstä. Päivän liikkeet olivat ylöstyöntö, takakyykky ja maastaveto.

Tässä tulos

Viikon sisällä kertyi yli 100 000 kg rasitusta roppaan. Eikä tunnu missään!
Katsotaan sitten puolentoista viikon päästä Suomen Cupin finaalissa kuinka se rauta liikkuu. Ja tarkoitushan olisi, että se liikkuu. Tervetuloa kaikki katsomaan ja kannustamaan.

 

Kisoista puheen ollen, paraikaa on käynnissä alle 20- ja 23-vuotiaiden EM-kilpailut, missä Suomella on todella kova edustus.
Täältä pääset seuraamaan kilpailuja, live-pöytäkirjoja ja nostovideoita.

Lycka till kaikille nostajille!!