Kesäkuulumisia

Tänään ei satanut yhtään niin paljon lunta kuin eilen. Sitä saa olla tyytyväinen, että on valinnut harrastamakseen urheiluksi sellaisen mitä saa jumpata sisätiloissa. Vaikka onhan Suomessa tietty pari kuukautta vuodessa hyvää ulkotreenikeliäkin. Eipä tarvitse lähteä (siitäkään syystä) Portugaliin tahi Etelä-Afrikkaan kylmää pakoon (huomatkaa syvä katkeruus ja kateus niitä kohtaan jotka lähtee).

EM-kisojen jälkeen treeneissä tuli pieni hengähdystauko ja oli aika miettiä uusia treenikuvioita. Alkuvuodesta treenit näyttivät taas oikein lupaavilta, mutta pienet vaivat löi kiilaa rattaisiin ja SM- sekä EM-kisoissa kompasteltiin jonkinlaiset tulokset. Treenit jatkuivat parin viikon huilaamisen jälkeen lähinnä ylläpitävinä, vielä ei ollut kerääntynyt tarpeeksi hinkua totiseen treenaamiseen. Tyhjää takkia täytellessä oli hyvä hetki haudutella ajatuksia ja suunnitelmia seuraaviin kilpailuihin valmistautumisen suhteen. Tähtäimeen osui vuoden lopulla olevat MM-kilpailut Ameriikan Yhdysvalloissa, Anaheimissa.

Samalla myös kirkastui ajatus miten seuraavaan pääkilpailuun tulen valmistautumaan. Niin kuin joku saattaa tietää, olen kokeillut erilaisia treenisysteemeitä tässä viime vuosina. Toiset parempia, toiset huonompia. Kun ennätyskilot ovat tiukassa niin pitää koittaa kaivella esiin jotain uutta millä saisi käyrät nousemaan.
Lopulta päädyin kuitenkin vanhaan tuttuun metodiin, millä pääsin alkuvuodesta hyvään kuntoon, ennen kuin vaivat keskeyttivät hyvän nousun. Saman kaltaisella systeemillä olen tehnyt myös tähän mennessä kovimmat treenitulokset. Nyt tulee keskittyä entistä enemmän tekemään näistä harjoituksista niin laadukkaita ettei vaivoja sen takia pääse syntymään. Täytyy myös varoa edellisillä kerroilla kampittaneita kompastuskiviä, jotka turhan usein olivat palautumiseen liittyvät seikat.

Totista eteen päin vievää treeniä on nyt takana pari viikkoa ja edessä vielä aina joulukuun alkuun asti. Laskeskelin tuossa harjoituspäiväkirjasta harjoitusten määrän, 14 päivään se oli 25 harjoitusta ja rapiat 200 000 ylös tunkattua kiloa. Näille harjoitus- ja kilomäärille ei silti auta tulla sokeaksi. Se ei ratkaise paljonko kiloja treenissä nostaa tai montako treeniä tekee viikossa, vaan se paljonko rautaa nousee kisalavalla. Haluankin tässä lainata erästä aikamme aliarvostettua ajattelijaa ja suurta urheilumiestä, Pertti Hynniä, joka on kuuleman mukaan todennut harjoittelusta jotenkin näin: ”On olemassa kolmenlaista harjoittelua. On kehittävää, turhaa ja haitallista harjoittelua. Kun jättää sen turhan ja haitallisen pois niin voi harjoitella vähemmän ja saada aikaan parempia tuloksia”.
Alkava viikko menee treenien osalta kevyemmissä merkeissä. Sitten taas palautuneena täysi ralli päälle.

Seuraava kilpailu tulee osaltani olemaan heinäkuun alussa perinteinen Rönnin kisa. Kilpailu on pitkäikäisin Suomessa järjestettävä kilpailu, eikä sitä auta jättää väliin. Perinteet kunniaan! Heti kisaa seuraavana päivänä alkaa Rovaniemellä viikon kestävä maajoukkueleiri. On mukava päästä taas treenaamaan todella kovassa porukassa. Jos muuten joku ei vielä ole huomannut niin meidän maajoukkueella on taas pienen tauon jälkeen omat FB-sivut sekä uutena instagram. Pankaahan seurantaan.

 

Kuluneelta viikolta vielä toimihenkilörintamalta hieno uutinen, kun Suomen Karoliina Lundahl valittiin kansainvälisen painonnostoliiton hallitukseen. Siinä ei kv köpöt tienneet minkälaisen naisen joukkoonsa saivat. Tekisi mieli nähdä köpöjen ilmeet kun Kartsi ensimmäisen kerran kokouksessa täräyttää miten asiat ovat. Aivan mahtava homma suomalaiselle ja pohjoismaalaiselle painonnostolle että johtokunnassa nähdään Suomen värejä!

Niin ja kerrottakoon nyt vielä uudesta hienosta yhetistyökuviosta. Meillä painonnostajillahan tukijoita/sponsoreita on hyvin rajallinen määrä. Joskus nuorempana jos jostain sai pari lanttia niin sitä oli ihan hyhmässä kun sai sponsorin! Nykyään arvomaailma on vähän erilainen, eikä paidan rintaan tule laitettua sellaista logoa mihin ei itse usko. Muutamista yhteistyökyselyistä on joutunut tästä syystä jopa kieltäytymään. Nyt onkin varsin hienoa saada tukijaksi sellainen mesta minkä arvomaailma kohtaa oman, sekä mitä voin täysin rinnoin suositella kenelle vain. Siispä iso kiitos ja suositus Vegekauppa Helsinki!

View this post on Instagram

Isolta kirkolta päivää. Tarkempi osoite Vegekauppa Helsinki. Olin ihan kuin pikkupoika vegekaupassa vai miten se sanotaan. Vahva suositus! #vegekauppahki #painonnostaja #tässähänonitua #papukasvamaan

A post shared by Teemu Roininen (@painonnostaja) on May 27, 2017 at 3:31am PDT

EM-kisat ja olympiapaikka

Mistähän tämänkin jutun alottaisi. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että 20 vuoden tauon jälkeen suomalainen miesnostaja on saatu karsintojen kautta nostamaan olympialaisiin. Viimeksi -96 kisoissa edustamassa oli yksi kaikkien aikojen suomalaisnostaja Jouni Grönman sijoittuen sarjassa 70 kg, tuloksella 312,5kg (142,5+170) 17. sijalle. Toisena edustajana oli Janne Kanerva, joka sarjassa 108 kg tempasi 160 ja työnsi 200 kiloa sijoittuen 14. tilalle. Yksi nostajapaikka oli silloin vielä varaa jättää käyttämättäkin! Mikä silloin ja nyt tietysti tuntuu täysin käsittämättömaltä.

EM-kisat kisailtiin Norjan Fördessä. Pikkukylässä keskellä vuonoja ja vuoria. Maisemia piisasi vaikka eihän se tietty mikään Lempäälä ollut. Itse tulin kisapaikalle keskiviikkona kun jo osa porukasta oli hommansa hoitanut. Torstaina kävin tekemässä kevyen harjoituksen jotta matkan rasitukset saatiin kropasta pois ja perjantaina aamulla oltaisiin mahdollisimman kovassa lyönnissä.

Perjantaina kilpailu alkoi klo 9:00 paikallista aikaa ja ennen sitä oli jo hotellilla sekä ennen punnitusta jumpattu kroppaa hereille. Lämmittelyssä olo olikin hyvä, herännyt ja luottavainen. Tempauslämmittely sujui mukavasti ja viimeinen lämmittelynosto 145 kilosta tuntui parhaalta lämmittelynostolta, paljon paremmalta kuin edellisissä isoissa kisoissa eli viime vuoden MM-kilpailuissa. Lavalla kuitenkin 150 kilon alkupainon sain hosuttua pummiksi, mutta toisella yrityksellä se tulikin vaivatta. Kolmannessa tempauksessa oli rautaa 155 kiloa joka tulikin mutta hylättiin tuomariäänin 2-1 punnerruksesta. Taas huolimattomuusvirhe.

Työnnössä aloitukseksi oli merkattu 195 kiloa, mutta se laskettiin 193 kiloon taktisista syistä. Nostohan ei tuntunut painavalta laisinkaan joten annoin valmennusjohdolle vapaat kädet tehdä korotuksia sen mukaan mitä sijoituksen korottaminen vaatisi. Seuraavaan nostoon ladattiin 202 kiloa joka hirmuisen kammoittelun jälkeen tuli ennen aikojaa alas lavaan. Kaksi minuuttia palautusta seuraavaan nostoon, mutta edellinen nosto oli jo kostuttanut ruudin eikä voida oikein puhua edes yrityksestä viimeisen noston kohdalla. Tulokseksi jäi säälittävä 343 kiloa ja 20. sija. Normaalilla suorituksella olisi 18. sija ollut mahdollinen, mutta onneksi olympiapaikka ei jäänyt siitä kiinni.

Jos Suomen joukkueesta pitäisi nostaa esiin suorituksia ja suorittajia niin luonnollisesti Milko Tokola, joka murskasi 400 pisteen rajan on yksi joka tulee mainita. Samalla hän teki SE- ja PE-tuloksia ja otti miesten parhaan sijoituksen ennakolta jopa kovimmassa sarjassa. Hienoa nähdä miten määrätietoinen ja periksiantamaton työ tuottaa tulosta, eikä vaikeudet ole heikentäneet taistelumoraalia. Päinvastoin. Milko onkin mitä todennäköisin Suomen edustaja Riossa. Tsemppiä valmistautumiseen!
Samassa sarjassa Sami Raappana toi joukkueelle todella tärkeitä pisteitä varsin hyvällä 300 kilon yhteistuloksella.
Sarjassa 77 kiloa tärkeitä pisteitä toivat molemmat nostajat Jere ja Jesse. Ikävää oli Jessen loukkaantuminen viimeisessä nostossa, mutta kuulemma vamma ei ole hirveän vakava ja eiköhän Jesse nähdä viimeistään loppuvuodesta taas ennätysten kimpussa.
Myös Eero Retulaiselle on nostettava hattua. Hän pystyi kilpailemaan omalla tasollaan vaikka tilanne henkisesti oli äärettömän raskas.

Naisten puolella valitettavasti jäätiin 6 pisteen päähän olympiapaikasta, mutta it ain’t over till the fat lady sings niinkun sanotaan. Houstonin MM-kisoissa tulleet kilpailukiellot saattavat vielä vaikuttaa meidän kannaltamme positiivisesti olympiapaikkaan. Huhujen mukaan iwf tekisi jotain päätöksiä asiasta 24. huhtikuuta, mutta saas nähdä. Niin kuin viime kerrasta opimme niin se kutsu saattaa sieltä tulla vaikka viikko ennen kisapäivää.

 

Nyt vietän omalta osaltani ylimenokautta ja palailen treenin pariin pikkuhiljaa muutaman viikon sisään. Sitten tähtäin siirtyykin jo ensivuoden puolelle.

Kiitos kaikille tukijoukoilleni saamastani tuesta!

Suomen Cupin finaali

Kyllä se vaan on mukava herätä neljältä aamulla niin ehtii tekemään kaikennäköistä pikku puuhaa jo ennen kuin muut ovat ehtineet silmää lotkauttaa. Vaikka sitten kirjoittelemaan blogia. Kai tämä nyt on sitten sitä jetläkkiä. Eilen sentään sai koisittua puoli kuuteen mikä oli rekordi sitten Jenkkilän matkan. Onneksi sitä on yrittäjä niin voi päivisin torkahtaa jos niikseen tulee. Ei onnistuisi oikeissa töissä.

Mutta tosiaan eilen nostettiin Lohjalla Suomen Cupin finaali. Cupissahan nostetaan vuoden mittaan useita osakilpailuja joista neljän parhaan kilpailun sinclairpisteiden keskiarvo toimii lähtöpisteinä finaaliin. Lähtöpisteet ja finaalin tulos lasketaan yhteen ja sillä tavalla saadaan voittaja. Kilpailu on siitä harvinaislaatuinen että nostajille on jaossa ihan rahaakin, eli tässä mielessä yksi kansallisesti merkittävimmistä kilpailuista.

Lähtöasetelmat olivat osaltani varsin hyvät vaikka mielelläni olisin nähnyt kisassa pari muutakin nostajaa. MM-kisoissa itseään hieman loukanneet Miika Antti-Roiko sekä Eero Retulainen olivat lähtöpisteissä itseni edellä, mutta joutuivat jättäytymään kisasta pois. Erittäin ikävä juttu, mutta toivon mukaan vaivat eivät ole kovin pahoja ja sällit saavat itsensä kovaan lyöntiin EM-kisoja ajatellen.

Kauden päätavoitteesta eli MM-kisoista oli siis tasan kaksi viikkoa aikaa ja sen kyllä huomasi. Kaikki paukut oli ladattu niihin kisoihin eikä paukut enää riittäneet henkisesti eivätkä fyysisesti huippusuoritukseen tässä kisassa. Viimeiset kaksi viikkoa treenissä on lähinnä koitettu sinnitellä niin että saisi nämä kisat vietyä läpi että pääsisi taas rauhassa keskittymään tulevaan pääkilpailuun joka on keväät EM-kilpailu.

Itse kilpailussa avaustempaus 145 kilosta oli itseasiassa yllättävän kevyen tuntuinen ja siihen laitettiin viisi kiloa lisää. Se oli kuitenkin selvästi liikaa ja kahdella seuraavalla yrityksellä rauta ei hyväksytysti noussut. Tämä oli varmasti päivän maksimisuoritus.
Työnnössä lähtörauta laskettiin tasolle jonka oletettiin riittävän Cupin finaalin voittoon. Lopulta viimeinen nosto 185 kilosta toi myös hiuksen hienosti kilpailun parhaan tuloksen ennen Tampereen Pyrinnön Jere Johanssonia. Työnnöt tuntuivatkin melko kevyiltä ja varaakin hieman jäi, mutta suotta ei haluttu riskeerata mitään ottamalla isonmpia painoja joten 185 kiloa jäi työnnön tulokseksi. Nämä raudat muuten olivat viimeiset lämmittelypainot kaksi viikkoa sitten.

Pytty kainalossa

Kaikenkaikkiaan siis kisassa tehtiin se mitä tarvittiin kokonaiskilapilun voittoon. Nyt on hyvä pitää pieni tauko tempaamisesta ja antaa korvien välille pikku breikki. Edessä on taas pitkä talvi ja kevät sekä ensi vuoden pääkilpailu, EM-kisat Norjassa. Siellä on jaossa niitä olympiapaikkoja.

Naisten kilpailun vei Puntti Karhujen Anna Everi olosuhteisiin nähden hyvällä tuloksella 83+105. Annalla oli takanaan vielä raskaampi rupeama kuin itselläni koska Anna nosti myös Seurajoukkueiden SM-loppuottelussa viikko sitten. Kolme kilpailua kolmeen viikkoon on kova rupeama, varsinkin kun ensimmäiseen niistä olet ladannut kaikki henkiset voimavarat mitä kontista löytyy. Annan kanssa kun juteltiin niin kyllä Annakin jo kovasti odotti että pääsisi hetkeksi lepäämään ennen uutta harjoitusrääkkiä. Onnittelut Annalle!

Kiitos Lohja Liftingin porukalle hyvistä kilpailuista. On mukava huomata että kansallisella tasolla kilpailujen järjestäminen hoituu nykyään varsin mallikaasti mistä nämä kilpailut olivat hyvä esimerkki. Onnittelut myös kilpailujen jälkeen syysliittokokouksessa painonnostoliiton johtokuntaan valituille Antti Everille, Santeri Siltalalle sekä Petri Tanniselle!

Hyvää joulun aikaa ja kevyitä rautoja uudelle vuodelle!!

Helloota Houstonista

Sitä  voisi olla taas aika kirjoittaa raportti kisamatkalta. Nyt on siis taputeltu vuoden 2015 MM-kilpailut täällä Ameriikan maalla ja johan oli markkinat. Harjoitukset kotimaassa olivat kulkeneet hyvin ja treenissä tehdyt 160 kilon tempaus sekä 205 kilon työntö antoivat aihetta odottaa uusia ennätystuloksia. Niistä oltiin jopa aivan varmoja. Muutamina kilpailua edeltävinä viikkoina harjoitusta joutui hieman soveltamaan, mutta siitä huolimatta tunne oli luottavainen ja mies oli kunnossa kisoihin lähtiessä.

Matkaan lähdin jo sunnuntaina Lempäälän päärautatieasemalta ja yön vietin Helsingissä lentokentän lähellä. Maanantaina klo 7.05 lähti kone kohti Amsterdamia ja sieltä noin 10 tunnin lento tänne Houstoniin. Matka sujui todella hyvin, istuskelin exit-paikalla missä jalkatilaa piisasi ja mistä oli helppo nousta vähän väliä jaloittelemaan ettei paikat iske ihan jumiin pitkästä istumisesta. Käytössä oli myös mittojen mukaan tehdyt kompressiohousut, jotka varmasti auttoivat pitämään kintut freesinä. Luonnollisesti matkassa oli myös repullinen eväitä ja kun nesteytyksestäkin huolehti juomalla vettä niin olo lennon jälkeen oli yllättävänkin hyvä.

Lentokoneesta kun pääsi ulos niin heti koneen ovella oli poliisi vastassa joka kohteliaasti ohjasi että tähän suuntaan mister. Yleensä tuo ei kai ole kovin hyvä merkki varsinkaan kun saapuu jenkkilään, mutta tällä kertaa onni suosi ja tämä kyseinen ofisseri ohjasi minut salakäytäviä pitkin jonojen ohi ja maahansaapumismuodollisuudet oli selvitetty alta aikayksikön.

Kun sitten päästiin itse sylttytehtaalle niin eipä muuta kuin suoraan treenihallin puolelle karistelemaan matkan rasituksia kintereistä. Seuraavana yönä kyllä uni maittoi. Täällähän kello on kahdeksan tuntia Suomea jäljessä ja kisani oli kahdeksalta aamulla joten ajoissa maate ja keskellä yötä ylös että rytmi olisi hyvä kisaa ajatellen. Tämän hyvän rytmin sainkin pidettyä koko kisaa edeltävän ajan.
Kisaviikolla vielä treenailtiin kevyet treenit treenihallissa ja sitten olikin omien koitosten vuoro.

Kisapäivän aamuna, tai pikemminkin yönä, kello herätti 2:30. Siitä sitten vain aamupuuron keittoon ja huttua naamariin. Ennen punnitusta ehti hyvin syömään muutamankin vatillisen kaurapuuroa ja jumppamaan kroppaa hereille. Kilpailupaikalle mentäessä silti kroppa ei tuntunut olevan ihan 100% iskussa.

Kilpailun lämmittelyt kulkivat ihan hyvin. Tempauksen lämmittelyssä kaikki nostot onnistuivat ja viimeinen nosto 145 kilolla oli lämmittelyistä paras. Silti ensimmäisessä nostossa 155 kilolla paketti hajosi ja pummihan siitä tuli. Toisessa yrityksessä nosto pysyi paremmin kasassa, mutta tuomarit hylkäsivät sen äänin 2-1. Omien tuntemusten mukaan nosto oli aivan hyvä, mutta tuollahan on maailman parhaat tuomarit paikalla, että ei auta mussuttaa. Kyllä se rauta pitää saada pään päälle niin että tulkinnan varaa ei jää. Viimeinen nosto olikin sitten näistä kaikkein paras ja oikein kevyen oloinen. Oma tuntuma nostoista oli että varaakin jäi kun vaan ei olisi möhlinyt ensimmäisiä yrityksiä. Olisi varmaankin pitänyt ottaa enemmän lämmittelynostoja tai tehdä vieläkin perusteellisempi yleislämmittely ennen tempauksia.

Työnnössä alkupaino pudotettiin taktisista syistä 196 kiloon. Näin pysyttäisiin Norjalaisen edellä. ja saataisiin pidettyä pohjoismaiden herruus. Lämmittelyssä nostot tuntuivat taas paremmilta loppua kohden ja 196 kilon työntö oli yllättävänkin helpon tuntuinen. Lisäys 200 kiloon ei tuottanut sekään ongelmia vaan oli myös kevyehkö nosto. Viimeiseen nostoon kuormattiin 203 kiloa mikä olisi ollut kisaennätys ja samalla olis tullut uusi yhteistuloksen kilpailuennätys. Rinnalle painot tulivatkin ilman isompia ongelmia, mutta ylöstyönnössä joku kamala aivopieru yllätti ja raudat tuupattiin metri liiaksi eteen. Yhteistuloksena 355 kiloa ja sijoitus 26. kun starttilistassa oli 33 nimeä.

Epäonnistuneet yritykset eivät onnistuessaan olisi sijoitusta parantanut joten tämä on siis tällä hetkellä taso tässä seurassa. Kilpailuthan olivat erittäin kovatasoiset, mistä kertoo jo lukuisat maailmanennätykset, mm. oman sarjani työnnön sekä yhteistuloksen ennätykset 264 ja 475 kiloa. Aivan älyttömiä tuloksia. Kirsikkana kakun päälle oli Viron Mart Seimin hurja taistelu työnnön hopeamitalistiksi 248 kilon työnnöllä ja loukkaantuneella selällä. Ja ottihan Mart myös yhteistuloksen pronssia. Todella maailmanluokan suoritus.

Ihan näin pienenä vertailuna kilpailun tasosta voidaan sanoa että SE-tuloksella (382) olisi oltu sijalla 23. ja suurimmalla suomalaisella yhteistuloksella (joka on tehty aikana kun laivat oli puuta ja miehet rautaa eikä sormissa saanut käyttää teippiä ja ennätysten jälkeen punnittiin niin miehet kuin rauta eikä tangot ollut tuollaisia jousipyssyjä kun nykyään ja rikootkin oli puntittomia entä muistinko sanoa että silloin ei oltu mitään maitopoikia vaikka eihän se aika entinen koskaan palaa mutta kyllä ennen oli hyvin ja nykyään vaan pelataan niitä pädejä ja eemaileja ja mitä niitä on eikä olla kovia niin kun ennen vanhaan oltiin kun hiihdettiin yöt susia pakoon kouluun polvihousut päällä, vaan pehmeitä pullamössöjä ollaan vaan nykyään) olisi oltu sijalla 20. eli tasoa piisasi laajasti. 400 kilon yhteistuloksella, jonka pohjoismaissa on tehnyt vain kolme miestä oltaisiin oltu sijalla 18.

Kokonaisuutena Suomen joukkueen suoritusta ei voi pitää kovin kummoisena. Valoa tunnelin päähän toivat Puputin Jenni parannellen ennätyksiään sekä Anna Everi tehden SE-yhteistuloksen. Muut eivät yltäneet tasolleen näissä kisoissa. Mitkä syyt johtivat sitten tähän pettymykseen on varmasti syytä pistää mietintämyssyyn. Ainakin yksi yhdistävä tekijä meidän onnistujillamme on. Heillä on päivittäin/viikottain valmentaja treeneissä mukana seuraamassa treenejä ja tekemässä huomioita ja korjauksia. Suurimmalla osalla joukkueestahan näin ei ole. Tässäpä taas yksi haaste suomalaisessa painonnostossa saada kaikille nostajille laadukasta valmennusta suurimpaan osaan treeneistä.

Nyt on kyllä tullut jo niin pitkä värssy että on ehkä syytä lopetella. Muu joukkue lähti jo tänään takaisin kotiin, mutta itse jäin vielä katselemaan että minkäslainen paikka se tämä ameriikka oikein on. Ihan kivalta on näyttänyt tähän mennessä. Huomenna mennäänkin sitten katsastamaan paikallinen sali ja jumppaillaan roppaa ruotuun.
Lohjalla muuten nostetaan 12.12. Suomen Cupin finaali ja siellä pitäisi esiintyä myös mr. Roininen.

Siihen asti, niin kun täällä on tapana sanoa, morjensta!

P.S. Kiitos kaikille tuesta ja kannustuksesta!!!

Kisapäivään 31 vuorokautta

Se olisi kuukauden päivät aikaa ja sitten on MM-kisat osaltani nostettu. Treenit ovat sujuneet kesän lopusta asti oikein hyvin ja odotukset ovat korkealla. Treeneissä on pystytty tekemään ennätystuloksia ja sekös on mukavata.

Matkustus kisoihin tapahtuu 23. päivä ja kisani on siis 28. päivä. Siinä jää pari päivää aikaa palautua matkan rasituksista ja herkistellä kunto vielä kohilleen. Viimeisinä päivinä ennen kisaa lähinnä kuljetaan vain ruokapöydän ja sängyn väliä. Salilla käydään sen verran, että tuntuma rautaan pysyy yllä ja kropassa hyvät paineet ja vahva olo. Viimeiset kovat harjoitukset tehdään kotisalilla ennen matkalle lähtöä.

Kilpailuaikataulukin osui omalta kohdaltani varsin mukavasti. Kisa nostetaan näillä näkymin jo klo 8:00 aamulla paikallista aikaa. Seitsemän tunnin aikaero verrattuna Lempäälän aikavyöhykkeeseen meinaa sitä että kisani alkaa klo 15:00 Lempäälän (ja Suomen) aikaa. Sisäisen kellon kulkuun ei siis pahemmin tarvitse sörkkiä. Itselläni on ollut aamukilpailujen kohdalla tapana herätä aina noin kuusi tuntia ennen kilpailuajankohtaa, jotta kroppa olisi kisassa kunnolla hereillä. EM-kisoissa Tbilisissä kisa oli myös klo 8.00 aamulla, mutta aikaerosta tullutta etua ei ollut. Eipä siinä auttanut kuin kammeta ukko ylös sängystä kahden aikaan puuroa keittelemään ja käsiä pyörittelemään. Noh, se on vaan treenattava itsensä siihen kuntoon että pääsee nostamaan A-ryhmään ja iltakisaan. Ei tarvitse nillittää sitten heräämisistä.

 

Tällä hetkellä ohjelmassa on kevyempi harjoitusviikko ja on aika palautua parin edeltävän viikon kovista treeneistä (vaikka vanhojen nostajien mukaan nykyajan räpeltäjät treenaa pelkkiä kevyitä viikkoja, mutta oli ne minulle ainakin kovia). Maanantaina alkaa viimeinen kova rypistys ennen kuin pistetään herkistysvaihdetta silmään. Katsotaan jos saataisiin jotain videonpätkääkin kuvattua vielä viimeisiltä viikoilta.

 

By the way. Vielä on mahdollista lähteä kasvattamaan matkakassaani ostamalla verkkokaupastani (http://tr-valmennus.joukkueelle.fi/)kannatuspaita. Kiitos kaikille paidan jo lunastaneille!
SPNL – Finland weightlifting paitojen tuotolla tuetaan Suomen painonnostomaajoukkueen toimintaa. Siispä ei huono vaihtoehto olisi sekään.
Kiitokset myös muille tahoille jotka olette tukemassa matkaani!
Ilman teitä tämä homma olisi huomattavasti hankalampaa.

Paitaprojekti ja treenimeininkejä

Sitä saa olla ihan tyytyväinen että on aikanaan tullut valittua sisäliikuntamuoto. Kauheen kivahan se tietty olisi ulkona kirmata kun aurinko paistaa, mutta mitä tässä nyt on ulos tullut vilkuiltua niin vallan jees on ollut päästä katon alle harjoittelemaan. Tosin ei nyt ihan vallan kuivalla paidalla ole selvitty sielläkään. Ei paljon muuta tarvi kuin lämmittelytankojumppaa ottaa, niin jo on maitipuoli märkänä. Viimeisen kymmenen päivän treenikuormitus on tuonut siihen vielä oman säväyksensä.

Sarjaa on painettu niin että hippulat vinkuvat ja koitettu metsästää sitä kuuluisaa epämukavuusaluetta. No löytyhän se, mutta muutaman treenin päästä se ei enää ollutkaan siinä mihin se jäi vaan vasta parin sarjan päässä. Eli eteen päin mennään.

Viimeviikon kuorma oli reilut 88 000 kiloa ja tällä viikolla kuormaa on tullut jo rapiat 120 000 kiloa vaikka pari päivää olisi vielä viikkoa jäljelläkin. Näistä viimeiseen kymmeneen päivään mahtui 196 860 kiloa. Nyt otetaan hetki hiukan kevyemmin ja viikon päästä lähdetään Viroon Baltic Cupiin kokeilemaan, että minkäslainen liike se tempaus ja työntö oikein onkaan. Kisa on vielä ihan välikisa matkalla marraskuun MM-kisoihin. Varsinaisia lajinostoja ei ole Rönnin jälkeen tullut tehtyä laisinkaan, mutta jos vaikka ensi viikosta muutaman kerran yrittäisi hieman muistella sitäkin puolta. Rönnihän oli ihan ok kilpailu itseltä, vain yksi pummi, vaikka tarkoitus olikin nostaa ehjä kuuden putki. Virossa lähdetään parantamaan tästä.

Tässä nostotreenien lomassa sain puuhattua pystyyn varainkeruupaidan. Tai oikeastaan kaksikin, mutta tässä niistä ensimmäinen.

Support-paita

Tämän paidan tuotolla on tarkoitus rahoittaa MM-kisareissua ja mikäli yllätyn positiivisesti ja näitä ostetaan enemmänkin, niin matkabudjetista ylimenevä raha käytetään valmistavaan leiriin. Nyt kaikki massipäällikkömesenaatit jotka siellä tätä tekstiä luette, olisi mahdollista saada yrityksenne mainos paidan selkäpuolelle. Mikäli kiinostuit niin ota yhteyttä s.postilla roininenteemu@gmail.com tai puhelimella 044-9742680.

Toinenkin paitamalli on tulossa ja se se vasta hieno sitten onkin. Mutta siitä sitten tuonnenpana lisää.Piakkoin pitäisi aueta verkkokauppa mistä paitoja voi itselleen lunastaa ja tukea kisamatkaani.

Jaahans, näkyy paistavan aurinko ulkona. Pitääkin mennä sinne hetkeksi kekkuloimaan niin saa päivän D-vitamiiniannoksen. Ensi kertaan!

Kesämeiningit

Siitähän alkaa taas olla kuukauden päivät kun tänne on tullut jotakin raapusteltua, niin eiköhän tässä tarttis taas kynä teroittaa ja jotakin juttuja humeetivellistä tänne heitellä.

Ihan ensinnä tulee mieleen juurikin nostetut alle 17-vuotiaden SM-kisat Porissa. Paikalle oli tullut 46 innokasta nuorta nostamaan mestaruuksista. Itse en paikalla ollut, mutta tuloslistan perusteella siellä nähtiinkin varsin hyviä suorituksia. Muutama uusi SE-tuloskin näki päivänvalon.
Mikä tässä hieman huolestuttaa on nostajien pieni määrä. Kovasti enemmän saisi olla porukkaa nuorten kisoissa. Porissa on tehty esimerkillistä työtä nuorten saamiseksi lajin pariin ja peräti 18 nostajaa edusti Puntti Karhuja näissä kisoissa. Siinä jää lopulle Suomelle vähän kehno osallistumisprosentti.

Toisaalta taas masters SM-kisoissa (tai veteraaneissa niin kuin ennen vanhaan sanottiin) oli porukkaa niin että päät yhteen kolisi. Mahtavaa että laji on noussut paremmin yleiseen tietoisuuteen, mutta en oikein ole taipuvainen uskomaan mastersnostajien slogania ”mastersseissa on tulevaisuus”.

Meillä seisoo tämä harrastajapyramidi nyt vähän päälaellaan ja se olisi syytä saada käännettyä. Ei niin että veteraaneja ei saisi olla noin paljon, vaan niin että nuoria pitäisi olla enemmän kuin veteraaneja.
Avainasemassa tässä pyramidin käännössä on virkeä seuratoiminta. Ei ne mukulat sinne tule jos kukaan ei ole jumppaa vetämässä. Olisiko meidän syytä pohtia keinoja millä saataisiin ne sadat veteraaninostajat saleille jakamaan tietouttaan? Toki heitä siellä jo paljon onkin, mutta liikaa se valmennuspuolen homma tuntuu aina kaatuvan niiden harvojen niskaan.

Olisiko syytä asettaa masters SM-ksoihin ehto, että vain niistä seuroista saa vetskut osallistua, mistä on osallistujia nuorten SM-kisoihin tai jotain muuta vastaavaa?

Piakkoin alkaa nuorten alle 20-vuotiaiden MM-kisat Puolassa. Hieno nähdä että Suomestakin on kolme nostajaa mukana.  Toivotetaan heille kevyitä rautoja! Arvokisat on aina hieno paikka, ja mitä nuorempana pääsee oppimaan isojen kisojen meininkejä, sitä vähemmän tulee hölmöiltyä sitten aikuisten kisoissa. Kovia kansainvälisen tason kilpailuja kun me Suomalaiset pääsemme kovin harvoin nostamaan ja harjoittelemaan näin arvokilpailuja varten.

Mainostetaanpas nyt sitten vielä tulevana viikonloppuna Helsingissä järjestettävää voimavalmennusseminaaria. Paikalla on alan asiantuntijoita luennoimassa eri aiheista ja sunnuntaina käydään enemmän käytäntöä läpi. Mikäli aihe vähääkään kiinnostaa ja sattuu olemaan vapaa viikonloppu, niin ei muuta kuin paikalle. Tapahtumasta kertynyt tuotto käytetään kilpailumatka-avustuksiin.

Kuulumisia

Lahdessa 24.1. nostettiin Hämeen piirinmestaruuskilpailut, mistä kotiin tuomisina oli sarjavoitto, sekä parhaan miesnostajan titteli. Tosin kisa parhaan nostajan pystistä meni melko tiukalle, kolmen kärjen sijoituttua parin pisteen sisään. Hyvä homma että tuli käytyä vessassa ennen puntaria.

Tulos kisassa oli ihan tyydyttävä 345 kiloa, joka koostui 150 kilon tempauksesta ja 195 kilon työnnöstä. Siihen nähden ihan mukavasti, että isompia nostoja ei alkuvuoden aikana ollut käytännössä tullut ollenkaan. Lajinostojakin sen verran että muistaa kummassa nostomuodossa on leveä ote. Nyt on alettu treeneissäkin liikutella isompiakin rautoja, ja SM-kisoissa nuo raudat ovatkin varmaan alkurautoina. Ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä.

Vieläkään ei ole treeneissä otettu isoja lajinostoja, vaan koitettu keskittyä pääsemään heikkoudesta eroon, eli tulemaan vahvaksi. EM-kisoja lähestyttäessä voidaankin sitten alkaa piikkaamaan sitä kuntoa oikein tosissaan esiin. Niin kuin MM-nelosen, Mart Seimin valmentaja ja isä Alair sanoi: ”Pitää olla fundamenti kunnossa”

Ohessa yhden kovan treenipäivän jumppailua:

Kyllähän se niin on että meillä täällä Suomessa painonnostajilla kaikkein suurin heikkous on heikkous. Ei olla tarpeeksi vahvoja. Se on yksi sadastatuhannesta joka työntää 205 etukyykyllä tai 90 kilon pystypunnerruksella 200 kiloa.Voimaa vaan pitää olla. Kyllä siellä maailman huipulla olevat kaverit ovat pääsääntöisesti sarjojensa vahvimpia, eikä niillä pelkästään ole lyhyet kädet ja hyvä tekniikka.
Moni voi olla vielä tästä kanssani samaa mieltä, mutta sitten alkaa jo rintama rakoilla kun sanon että ei ne voimat sieltä kasva hinkkaamalla joka treenissä tempausta ja työntöä.
Perusteeksi ei riitä että tekniikka hajoaa jos sitä ei hiero ihan koko ajan. Kai se nyt hajoaa kun ei ole ropassa voimaa millä suorittaa nosto teknisesti hyvin. No joo, jatketaan tästä aiheesta sitten myöhemmin.

On kyllä ollut mahtava treenata kun on saanut melko rauhassa keskittyä urheilemiseen. Maaliskuun ensimmäinen päivä tulee tasan vuosi kun aloitin valmennushommat omalla toiminimellä. Jos tätä touhua miettisi rahan kautta, niin eihän tässä olisi pienintäkään tolkkua, mutta kun sitä miettii urheilun näkökulmasta niin tämä on lottotermein kuusi plus lisänumero. On ollut erittäin mukavaa opastaa ihmisiä tämän hienon lajin pariin. Kiva on ollut myös huomata joidenkin urheilijoidenkin arvostavansa omaa aikaansa niin että ovat halunneet oppia treenaamaan tehokkaasti.

Maaliskuun 1. päivä järjestän Lempäälässä painonnostoleirin minne on vielä muutamia vapaita paikkoja jäljellä. Jos kellä on hinkua parantaa tekniikkaansa ja oppia treenaamaan tehokkaammin niin tervetuloa vaan. Lisätietoja löytyy osoitteesta tr-valmennus.com. Leiri on tarkoitettu kaikille joille tempaus ja työntö ovat tuttuja liikkeitä. Kyseessä ei siis ole mikään ”ammattilaisleiri”.

Adjö vaan seuraavaan kertaan!

Toiminta painonnostokilpailuissa

Painonnosto on viime vuosina tavoittanut uusia harrastajia varsinkin nuorten aikuisten parista, eikä vähiten Crossfitin ansiosta. Sieltä onkin noussut uusia nostajalupauksia aina maajoukkuetasolle asti. Kaikistahan ei millään huippunostajia tule, mutta se ei estä hankkimasta uusia kokemuksia ja testaamasta omaa kuntoaan kilpailulavalla asti. Jotta saataisiin vähän madallettua kynnystä mennä sinne paikallisen seuran jäsentenvälisiin kilpailuihin niin tässä pähkinänkuoressa mitä on hyvä tietää, kun menee kisoihin mukaan.

Ensinnäkin on olemassa eri tasoisia kilpailuja. On jäsentenvälinen, missä ei välttämättä tarvitse olla järjestävän seuran jäsen, etkä tarvitse kilpailulisenssiä. Nämä ovatkin todennäköisimmin ne kisat missä ensi kertaa nostaja kisailee. Sitten on piirikunnallisia ja kansallisia kisoja, joissa tarvitsee olla kilpailulisenssi. Kansallisten kisojen tulokset hyväkytään myös tulosrajoiksi. Vielä on alue-, Suomen-. pohjoismaiden-, euroopan- ja maailmanmestaruus kilpailuja. Mutta keskitytään nyt noihin jäsentenvälisiin alkuunsa.

Ennen kilpailua järjestetään kilpailijoiden punnitus. Virallisesti punnitus alkaa kaksi tuntia ennen kilpailun alkua ja sen kesto on yksi tunti. Tästä saatetaan jv-kisoissa joskus poiketa, mutta joka tapauksessa punnitusaika ilmoitetaan hyvissä ajoin nostajille. Tuomari toteaa painon ja merkkaa sen pöytäkirjaan. Nostajat jaetaan painon perusteella painoluokkiin. Punnituksessa ilmoitetaan myös alkupainot tempaukseen ja työntöön, eli ne kannattaa miettiä jo valmiiksi. Jos et ole ihan varma alkupainoistasi niin ei hätää, voit vielä muuttaa niitä kahdesti.

Ensimmäisenä lajina on tempaus. Nostojärjestys määräytyy seuraavasti:
1. Tangon paino, kevyin paino ensin
2. Noston järjestysnumero, alin ensin
3. Aiempien yritysten aikainen järjestys, urheilija joka nosti edellisen yrityksen aiemmin nostaa ensin
4. Urhelijan arpanumero, alin arpanumero ensin (tuomarit arpoo punnituksessa)

Tangon paino on nouseva koko kilpailun ajan. Voit korottaa seuraavaan nostoosi ilmoitettua painoa niin paljon tai vähän kuin haluat. Pienin korotus on yksi kilo. Voit myös laskea sitä, kuitenkaan et voi laskea sitä vähemmäksi kuin mitä tangossa on rautaa. Ikinä siis tangon paino ei voi laskea kesken kisan.

Muutama sana lämmittelystä kisaa varten. Tämä on yksilöllistä, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää, että ennen omaa nostovuoroa viimeinen lämmittelynosto tulisi tapahtua noin 2-5 minuuttia aikaisemmin. Näin olet palautunut lämmittelynostosta ennen kisasuoritusta, mutta silti on vielä hyvä tatsi ja lämpö päällä. Viimeinen lämmittelynosto tulisi olla 0-10 kilon päässä aloituspainosta. Se mikä on itselle hyvä selviää kokeilemalla. Lämmittelynostoja ylipäätään tulisi tehdä noin 5-10 kappaletta nousevalla kuormalla. Viimeinen lämmittelynosto on raskaimmalla painolla ennen kisalavalle menoa. Jos aloitat lämmittelyn liian aikaisin niin saatat väsyä ennen kuin pääset edes lavalle, tai jos aloitat liian myöhään niin et ehdi nousemaan tarpeeksi lähelle alkupainoa lämmittelyssä. Jokaiseen lämmittelynostoon kannattaa varata 2-4 minuuttia aikaa ja laskea siitä että koska kannattaisi alkaa lämmittelemään.

Esimerkkinä oma tempauksen lämmittelyni MM-kisoista:
2x60kg  1x90kg  1x110kg  1x120kg  1x130kg  1x140kg – aloituspaino 150kg
Jäsenten notkistelun aloitin n. 40 min ennen kuin minun laskettiin pääsevän lavalle, ja ensimmäisen lämmitelysarjan otin 18 minuuttia ennen laskettua aikaa.

Työntöön voi ottaa muutaman lämmittelynoston vähemmän, koska paikat ovat jo hyvin lämpöisinä ja tuntuma rautaan on jo olemassa. Jokin suunnitelman kaltainen on hyvä olla olemassa lämmittelyä varten, niin on jotain mihin nojautua. Sitähän voi sitten toki muuttaa tilanteen niin vaatiessa.

 

Sitten päästään kilpailemaan. Tässä linkki IWF:n teknisiin sääntöihin mistä erityisesti kohdat 2 ja 6.6 kannattaa lukea läpi ennen kilpailemista.
Tempauksessa sinulla on kolme yritystä ja työnnössä samat kolme. Paras onnistunut tempaus ja työntö lasketaan yhteen ja siitä saadaan yhteistulos. Kellä on kovin yhteistulos saa päättää mitä musiikkia kuunnellaan, missä käydään syömässä, voi valita treeneissä nostolavan ja on muutenkin vahvin.
Kisassa on kolme tuomaria jotka tuomitsevat edellä mainittujen sääntöjen perusteella nostojen oikeellisuutta. Yleisimpiä virheitä on käsien punnertaminen, alaslasku ennen tuomarin alaskomentoa ja tietysti se ettei vaan saa tankoa nostettua. Merkatulla nostolavalla olisi hyvä pysyä niin nostajan kuin tangonkin ja lavaa ei saa koskea noston aikana muut ruumiinosat kuin jalkapohjat. Näillä pääseekin jo pitkälle.

Ennen jokaista nostoa nostajalla on yksi minuutti aikaa suorittaa nosto. Aika lähtee käyntiin kun kuuluttaja kuuluttaa nostajan lavalle tai kun tanko on saatu lastattua ja levynvaihtajat ovat poistuneet lavalta. Mikäli nostaja suorittaa toisen noston heti oman nostonsa perään on hänellä aikaa kaksi minuuttia. Kello lakkaa käymästä kun tanko ohittaa polvet. Eli nosto katsotaan alkaneeksi vasta kun tanko on ohittanut polvet.

Sitten kun olet saanut kisan kisailtua, niin voitkin siirtyä katsomon puolelle kannustamaan muita kilpailijoita ja odottamaan palkintojen jakoa.

Usein sitä kuulee ettei joku tule kilpailemaan siksi, kun siellä on kuitenkin niitä muita jotka nostaa enemmän kuin minä. Siitä ei kannata ottaa itselleen paineita, vaan lähtee kilpailemaan ainakin alkuun vain itseään vastaan ja hankkimaan uusia kokemuksia. Se on kuulkaas mahtava fiilis kun kisalavalla pystyy ylittämään itsensä ja tekemään ITSELLE hyvän tuloksen. Jos jäät odottamaan sitä päivää, että olet ”tarpeeksi vahva” menemään kisalavalle, niin sitä päivää ei ikinä tule. Kilpailemisenkin oppii vain kilpailemalla eli ei muuta kuin rohkeasti vain kisoihin mukaan!

Kehitys kehittyy

SM-kilpailujen jälkeen käsiini kulkeutui nivaska Tempaus-lehtiä vuodesta 1997 eteen päin. Yhdessä lehdessä huomioni kiinnitti vuoden 1998 SM-kilpailujen tulokset, ja suoritin pientä vertailua vuosimallien 1998 ja 2014 voittajien kesken.

Naisten sarjoissa kehitys on ollut mukavan positiivista. Ainoastaan yhdessä sarjassa tehtiin -98 parempi tulos kuin nyt, ja siinäkin sarjassa vain yhdellä kilolla.  Naisten puolella on siis tehty jotain oikein, kun kehitystä on nähtävästi tapahtunut. Varmasti isoimpana syynä on Karoliina Lundahlin MM-kulta ja naispainonnoston esillä olo mediassa. Painonnostoa alettiin yleiselläkin tasolla pitää myös naisten juttuna, mikä toi tyttöjä salille entistä enemmän. Isommasta harrastajamäärästä kun tuppaa löytymään enemmän myös niitä lahjakkaita tapauksia.

Miesten puolella kehitys ei olekaan ollut yhtä iloista, vaan jos tarkkoja ollaan niin mentiin aivan päin vastoin. Vain yhdessä sarjassa tehtiin tänä vuonna parempi tulos kuin 1998. Mistä ihmeestä tämä sitten kertoo? Treenaako nykyinen pullamössösukupolvi vain liian vähän ja kevyesti?

Tähän voisi hakea näkökulmaa niistä vanhoista Tempaus-lehdistä. Aika useassa niistä todetaan, että tarttis tehdä jotain päästäksemme taas podiumille isoissa kisoissa.  Oltiin aidosti huolissaan lajimme kehityksestä ja siitä ettei hukattaisi uutta nostajasukupolvea. Peräänkuulutettiin lajin pariin lisää tekijöitä ja kehittäjiä.
Tunkua niihin hommiin ei ole liiaksi ollut. Tosissaan valmennus- ja seuratöitä tekeviä ihmisiä on luvattoman vähän. Miten ihmeessä painonnostotaivaltansa aloittava nuori voi oppia treenaamaan niin, että joku päivä voi kilpailla niistä kirkkaimmista mitaleista, jos häntä ei tähän asiaankuuluvasti opasteta? Tuolla maakunnissa olisi vaikka minkä verran poikia ja tyttöjä joiden saaminen lajin pariin on vain ohjaajien puutteesta kiinni. Jos historiaa katsotaan niin suurin osa huippunostajista on tullut juurikin pieniltä paikkakunnilta.

Suurin puute suomalaisessa painonnostossa ja urheilussa ylipäätään ei ole raha, eikä lahjattomat ja laiskat urheilijat, vaan talkoohengen katoaminen. Onhan tämä tietty hieman ristiriitaista sanoa, kun itse on juuri alkanut tekemään valmennushommia rahasta, mutta sanonpa sen silti.
Tämä on se ratkaiseva tekijä, mikä meiltä puuttuu nykyään verrattuna niihin ”kultaisiin vuosiin”. Meidän pitää saada laji-ihmiset sitoutumaan enemmän kaikkeen toimintaan. Ei vain valmentajiksi ja ohjaajiksi, vaan myös tuomareiksi, huoltajiksi, hierojiksi, lääkäreiksi tai muuksi tukijoukoksi. Vain pistämällä itsensä likoon lajin vuoksi voidaan odottaa harrastajamäärien kasvua, lisää rahaa lajille tai menestystä. Ei ne asiat tipu taivaalta syliin että hops vaan, eikä voida valittaa, kun liitto ei tee mitään. Mehän olemme se liitto jumaliste!! Meidän pitää tehdä!

Kaikki te jotka tätä kirjoitusta luette. Ottakaa yhteys johonkin entiseen nostajaan, tai muuten laji-ihmiseen, ja houkutelkaa se kaiffari salille. Mastersnostajaksi, tuomariksi, mehupojaksi, ihan miksi vaan, mutta aktivoikaa sitä porukkaa joilla on annettavaa lajille. Älkää antako niiden työpäivän jälkeen vaan maata sohvalla syömässä makkaraa (pari kertaa viikossa saa kyllä maata sohvalla syömässä makkaraa). Nämä on kuitenkin sellaisia hommia, mistä hyvin tehdyn työn jälkeen saa itse enemmän kuin on antanut.

Kiitokset kaikille talkoissa mukana oleville. Eiköhän hoideta hommat niin, että jo muutaman vuoden päästä voi vertailla miestenkin kisojen tuloksia positiivisemmissa merkeissä.