Painonnostaja

Koukut kiinni ja rautaa ilmaan, sananen salilta

Avainsana: Karoliina Lundahl

Kesäkuulumisia

Tänään ei satanut yhtään niin paljon lunta kuin eilen. Sitä saa olla tyytyväinen, että on valinnut harrastamakseen urheiluksi sellaisen mitä saa jumpata sisätiloissa. Vaikka onhan Suomessa tietty pari kuukautta vuodessa hyvää ulkotreenikeliäkin. Eipä tarvitse lähteä (siitäkään syystä) Portugaliin tahi Etelä-Afrikkaan kylmää pakoon (huomatkaa syvä katkeruus ja kateus niitä kohtaan jotka lähtee).

EM-kisojen jälkeen treeneissä tuli pieni hengähdystauko ja oli aika miettiä uusia treenikuvioita. Alkuvuodesta treenit näyttivät taas oikein lupaavilta, mutta pienet vaivat löi kiilaa rattaisiin ja SM- sekä EM-kisoissa kompasteltiin jonkinlaiset tulokset. Treenit jatkuivat parin viikon huilaamisen jälkeen lähinnä ylläpitävinä, vielä ei ollut kerääntynyt tarpeeksi hinkua totiseen treenaamiseen. Tyhjää takkia täytellessä oli hyvä hetki haudutella ajatuksia ja suunnitelmia seuraaviin kilpailuihin valmistautumisen suhteen. Tähtäimeen osui vuoden lopulla olevat MM-kilpailut Ameriikan Yhdysvalloissa, Anaheimissa.

Samalla myös kirkastui ajatus miten seuraavaan pääkilpailuun tulen valmistautumaan. Niin kuin joku saattaa tietää, olen kokeillut erilaisia treenisysteemeitä tässä viime vuosina. Toiset parempia, toiset huonompia. Kun ennätyskilot ovat tiukassa niin pitää koittaa kaivella esiin jotain uutta millä saisi käyrät nousemaan.
Lopulta päädyin kuitenkin vanhaan tuttuun metodiin, millä pääsin alkuvuodesta hyvään kuntoon, ennen kuin vaivat keskeyttivät hyvän nousun. Saman kaltaisella systeemillä olen tehnyt myös tähän mennessä kovimmat treenitulokset. Nyt tulee keskittyä entistä enemmän tekemään näistä harjoituksista niin laadukkaita ettei vaivoja sen takia pääse syntymään. Täytyy myös varoa edellisillä kerroilla kampittaneita kompastuskiviä, jotka turhan usein olivat palautumiseen liittyvät seikat.

Totista eteen päin vievää treeniä on nyt takana pari viikkoa ja edessä vielä aina joulukuun alkuun asti. Laskeskelin tuossa harjoituspäiväkirjasta harjoitusten määrän, 14 päivään se oli 25 harjoitusta ja rapiat 200 000 ylös tunkattua kiloa. Näille harjoitus- ja kilomäärille ei silti auta tulla sokeaksi. Se ei ratkaise paljonko kiloja treenissä nostaa tai montako treeniä tekee viikossa, vaan se paljonko rautaa nousee kisalavalla. Haluankin tässä lainata erästä aikamme aliarvostettua ajattelijaa ja suurta urheilumiestä, Pertti Hynniä, joka on kuuleman mukaan todennut harjoittelusta jotenkin näin: ”On olemassa kolmenlaista harjoittelua. On kehittävää, turhaa ja haitallista harjoittelua. Kun jättää sen turhan ja haitallisen pois niin voi harjoitella vähemmän ja saada aikaan parempia tuloksia”.
Alkava viikko menee treenien osalta kevyemmissä merkeissä. Sitten taas palautuneena täysi ralli päälle.

Seuraava kilpailu tulee osaltani olemaan heinäkuun alussa perinteinen Rönnin kisa. Kilpailu on pitkäikäisin Suomessa järjestettävä kilpailu, eikä sitä auta jättää väliin. Perinteet kunniaan! Heti kisaa seuraavana päivänä alkaa Rovaniemellä viikon kestävä maajoukkueleiri. On mukava päästä taas treenaamaan todella kovassa porukassa. Jos muuten joku ei vielä ole huomannut niin meidän maajoukkueella on taas pienen tauon jälkeen omat FB-sivut sekä uutena instagram. Pankaahan seurantaan.

 

Kuluneelta viikolta vielä toimihenkilörintamalta hieno uutinen, kun Suomen Karoliina Lundahl valittiin kansainvälisen painonnostoliiton hallitukseen. Siinä ei kv köpöt tienneet minkälaisen naisen joukkoonsa saivat. Tekisi mieli nähdä köpöjen ilmeet kun Kartsi ensimmäisen kerran kokouksessa täräyttää miten asiat ovat. Aivan mahtava homma suomalaiselle ja pohjoismaalaiselle painonnostolle että johtokunnassa nähdään Suomen värejä!

Niin ja kerrottakoon nyt vielä uudesta hienosta yhetistyökuviosta. Meillä painonnostajillahan tukijoita/sponsoreita on hyvin rajallinen määrä. Joskus nuorempana jos jostain sai pari lanttia niin sitä oli ihan hyhmässä kun sai sponsorin! Nykyään arvomaailma on vähän erilainen, eikä paidan rintaan tule laitettua sellaista logoa mihin ei itse usko. Muutamista yhteistyökyselyistä on joutunut tästä syystä jopa kieltäytymään. Nyt onkin varsin hienoa saada tukijaksi sellainen mesta minkä arvomaailma kohtaa oman, sekä mitä voin täysin rinnoin suositella kenelle vain. Siispä iso kiitos ja suositus Vegekauppa Helsinki!

Kehitys kehittyy

SM-kilpailujen jälkeen käsiini kulkeutui nivaska Tempaus-lehtiä vuodesta 1997 eteen päin. Yhdessä lehdessä huomioni kiinnitti vuoden 1998 SM-kilpailujen tulokset, ja suoritin pientä vertailua vuosimallien 1998 ja 2014 voittajien kesken.

Naisten sarjoissa kehitys on ollut mukavan positiivista. Ainoastaan yhdessä sarjassa tehtiin -98 parempi tulos kuin nyt, ja siinäkin sarjassa vain yhdellä kilolla.  Naisten puolella on siis tehty jotain oikein, kun kehitystä on nähtävästi tapahtunut. Varmasti isoimpana syynä on Karoliina Lundahlin MM-kulta ja naispainonnoston esillä olo mediassa. Painonnostoa alettiin yleiselläkin tasolla pitää myös naisten juttuna, mikä toi tyttöjä salille entistä enemmän. Isommasta harrastajamäärästä kun tuppaa löytymään enemmän myös niitä lahjakkaita tapauksia.

Miesten puolella kehitys ei olekaan ollut yhtä iloista, vaan jos tarkkoja ollaan niin mentiin aivan päin vastoin. Vain yhdessä sarjassa tehtiin tänä vuonna parempi tulos kuin 1998. Mistä ihmeestä tämä sitten kertoo? Treenaako nykyinen pullamössösukupolvi vain liian vähän ja kevyesti?

Tähän voisi hakea näkökulmaa niistä vanhoista Tempaus-lehdistä. Aika useassa niistä todetaan, että tarttis tehdä jotain päästäksemme taas podiumille isoissa kisoissa.  Oltiin aidosti huolissaan lajimme kehityksestä ja siitä ettei hukattaisi uutta nostajasukupolvea. Peräänkuulutettiin lajin pariin lisää tekijöitä ja kehittäjiä.
Tunkua niihin hommiin ei ole liiaksi ollut. Tosissaan valmennus- ja seuratöitä tekeviä ihmisiä on luvattoman vähän. Miten ihmeessä painonnostotaivaltansa aloittava nuori voi oppia treenaamaan niin, että joku päivä voi kilpailla niistä kirkkaimmista mitaleista, jos häntä ei tähän asiaankuuluvasti opasteta? Tuolla maakunnissa olisi vaikka minkä verran poikia ja tyttöjä joiden saaminen lajin pariin on vain ohjaajien puutteesta kiinni. Jos historiaa katsotaan niin suurin osa huippunostajista on tullut juurikin pieniltä paikkakunnilta.

Suurin puute suomalaisessa painonnostossa ja urheilussa ylipäätään ei ole raha, eikä lahjattomat ja laiskat urheilijat, vaan talkoohengen katoaminen. Onhan tämä tietty hieman ristiriitaista sanoa, kun itse on juuri alkanut tekemään valmennushommia rahasta, mutta sanonpa sen silti.
Tämä on se ratkaiseva tekijä, mikä meiltä puuttuu nykyään verrattuna niihin ”kultaisiin vuosiin”. Meidän pitää saada laji-ihmiset sitoutumaan enemmän kaikkeen toimintaan. Ei vain valmentajiksi ja ohjaajiksi, vaan myös tuomareiksi, huoltajiksi, hierojiksi, lääkäreiksi tai muuksi tukijoukoksi. Vain pistämällä itsensä likoon lajin vuoksi voidaan odottaa harrastajamäärien kasvua, lisää rahaa lajille tai menestystä. Ei ne asiat tipu taivaalta syliin että hops vaan, eikä voida valittaa, kun liitto ei tee mitään. Mehän olemme se liitto jumaliste!! Meidän pitää tehdä!

Kaikki te jotka tätä kirjoitusta luette. Ottakaa yhteys johonkin entiseen nostajaan, tai muuten laji-ihmiseen, ja houkutelkaa se kaiffari salille. Mastersnostajaksi, tuomariksi, mehupojaksi, ihan miksi vaan, mutta aktivoikaa sitä porukkaa joilla on annettavaa lajille. Älkää antako niiden työpäivän jälkeen vaan maata sohvalla syömässä makkaraa (pari kertaa viikossa saa kyllä maata sohvalla syömässä makkaraa). Nämä on kuitenkin sellaisia hommia, mistä hyvin tehdyn työn jälkeen saa itse enemmän kuin on antanut.

Kiitokset kaikille talkoissa mukana oleville. Eiköhän hoideta hommat niin, että jo muutaman vuoden päästä voi vertailla miestenkin kisojen tuloksia positiivisemmissa merkeissä.