Seurajoukkuefinaali

On taas se aika vuodesta kun ei ulos mennessä tiedä että onko aamu vai ilta. Vettä sataa ja saa olla kovin tyytyväinen että on valinnut harrasteekseen lajin jota saa harrastaa sisätiloissa. Yksi valonpilkahdus on kuitenkin voimailusta kiinnostuneille luvassa kun tulevana viikonloppuna Tampereella nostetaan seurajoukkueiden SM-kisat.
Vaikka muutamia valitettavia loukkaantumisista johtuvia poisjääntejä on tullut, niin siitä huolimatta tullaan lauantaina näkemään kovatasoinen kilpailu. Anna Tokola (ent. Everi) nostaa SM-kisojen jälkeen ensimmäisen kisansa kotimaassa, ja mikäli Annan edellisen kisavideon perusteella voi jotain päätellä niin siellähän ollaan kunnossa. Naisnostajissa myös Anni Vuohijoki Reippaan joukkueesta väläytti tuloskuntoaan Tatu Lundin muistokisoissa missä teki mm. ennätystempauksensa, joten siellä ollaan myös terässä. Ei sovi myöskään unohtaa Puputin Jenniä joka on aina iskussa ja varmasti pääsee ennätystensä tuntumaan jos ei jopa vallan uusille luvuille.

Nuorista nostajista Porin Joonas Kankaanpää on sosiaalisen median perusteella ollut kovassa iskussa ja tullee nostamaan Porilaisten mahdollisuuksia kisassa oleellisesti. Porilaisista myös Lehtikankaan Kimmo on paukutellut treeneissä hurjia rautoja ja 310+ yhteistulos helposti on haarukassa.

Muutama vanha sotaratsukin on kaivettu esiin. Tampereen Pyrinnöllä Hernesniemen Jussi tekee varmat 140+145, Porin Pasi Hirttiö 125+130 ja sitten ehkä mustin hevonen, kisalavoille paluun tekevä Reippaan Benjamin Pirkkiö. Benkun tempaus asettunee jonnekin 120 ja 150 kilon välimaastoon ja työntö sitten 150 ja 200 väliin. Toinen toistaan kovempia Pirkkiöitä Reippaan joukkueessa on taas niin että piisaa, jostain syystä Janttua ei ole laitettu nyt edes varamieheksi, mutta täytyyhän se jonkun toki joukkuetta johtaa. Reippaalla onkin Tokolan ja Raappanan poissaoloista huolimatta kova ryhmä koossa jälleen.

Pyrinnöltä löytyy myös tasainen ryhmä, kärkenään Jere Johansson. Pyrintö saattaakin tasaisuudellaan yllättää. Sitten on tietysti vielä Turun Atleettiklubi ja ensimmäistä kertaa finaalissa nostava Kalajoen Junkkarit. Näistä joukkueista löytyykin ehkä mielenkiintoisin kaksikko kun TAK:n Eero Retulainen ja Junkkareiden Miika Antti-Roiko iskevät yhteen. Vaikka tämä on joukkuekilpailu niin onhan tämä näkemisen arvoinen kaksinkamppailu jota ei kannata missata.

Siispä paljon on lauantaina nähtävää Nääshallilla. Nyt kaikilla on perusteltu syy olla kotoa pois ja lähteä katsomaan Atleettien hirmuista kammoittelua. Kilpailu alkaa klo 11. Ehkä parin vuoden päästä saadaan myös Lempäälän Kisan joukkue mukaan.

Lopuksi vielä pientä mainoksen tynkää. Joulu kun tulla jolkottelee niin nyt kannattaa tilata pukinkonttiin täytettä ja samalla tukea Suomalaista painonnostoa.
SPNL – FINLAND T-paidan  tuotosta 80% tilitetään tukemaan Suomen painonnostomaajoukkueen toimintaa.

 

Nähdään lauantaina!

 

P.S. Se olikin TAK joka on ensimmäistä kertaa finaalissa mukana eikä Junkkarit! Kiitos ojennuksesta haman huomanneille.

 

Suomen Cupin finaali

Kyllä se vaan on mukava herätä neljältä aamulla niin ehtii tekemään kaikennäköistä pikku puuhaa jo ennen kuin muut ovat ehtineet silmää lotkauttaa. Vaikka sitten kirjoittelemaan blogia. Kai tämä nyt on sitten sitä jetläkkiä. Eilen sentään sai koisittua puoli kuuteen mikä oli rekordi sitten Jenkkilän matkan. Onneksi sitä on yrittäjä niin voi päivisin torkahtaa jos niikseen tulee. Ei onnistuisi oikeissa töissä.

Mutta tosiaan eilen nostettiin Lohjalla Suomen Cupin finaali. Cupissahan nostetaan vuoden mittaan useita osakilpailuja joista neljän parhaan kilpailun sinclairpisteiden keskiarvo toimii lähtöpisteinä finaaliin. Lähtöpisteet ja finaalin tulos lasketaan yhteen ja sillä tavalla saadaan voittaja. Kilpailu on siitä harvinaislaatuinen että nostajille on jaossa ihan rahaakin, eli tässä mielessä yksi kansallisesti merkittävimmistä kilpailuista.

Lähtöasetelmat olivat osaltani varsin hyvät vaikka mielelläni olisin nähnyt kisassa pari muutakin nostajaa. MM-kisoissa itseään hieman loukanneet Miika Antti-Roiko sekä Eero Retulainen olivat lähtöpisteissä itseni edellä, mutta joutuivat jättäytymään kisasta pois. Erittäin ikävä juttu, mutta toivon mukaan vaivat eivät ole kovin pahoja ja sällit saavat itsensä kovaan lyöntiin EM-kisoja ajatellen.

Kauden päätavoitteesta eli MM-kisoista oli siis tasan kaksi viikkoa aikaa ja sen kyllä huomasi. Kaikki paukut oli ladattu niihin kisoihin eikä paukut enää riittäneet henkisesti eivätkä fyysisesti huippusuoritukseen tässä kisassa. Viimeiset kaksi viikkoa treenissä on lähinnä koitettu sinnitellä niin että saisi nämä kisat vietyä läpi että pääsisi taas rauhassa keskittymään tulevaan pääkilpailuun joka on keväät EM-kilpailu.

Itse kilpailussa avaustempaus 145 kilosta oli itseasiassa yllättävän kevyen tuntuinen ja siihen laitettiin viisi kiloa lisää. Se oli kuitenkin selvästi liikaa ja kahdella seuraavalla yrityksellä rauta ei hyväksytysti noussut. Tämä oli varmasti päivän maksimisuoritus.
Työnnössä lähtörauta laskettiin tasolle jonka oletettiin riittävän Cupin finaalin voittoon. Lopulta viimeinen nosto 185 kilosta toi myös hiuksen hienosti kilpailun parhaan tuloksen ennen Tampereen Pyrinnön Jere Johanssonia. Työnnöt tuntuivatkin melko kevyiltä ja varaakin hieman jäi, mutta suotta ei haluttu riskeerata mitään ottamalla isonmpia painoja joten 185 kiloa jäi työnnön tulokseksi. Nämä raudat muuten olivat viimeiset lämmittelypainot kaksi viikkoa sitten.

Pytty kainalossa

Kaikenkaikkiaan siis kisassa tehtiin se mitä tarvittiin kokonaiskilapilun voittoon. Nyt on hyvä pitää pieni tauko tempaamisesta ja antaa korvien välille pikku breikki. Edessä on taas pitkä talvi ja kevät sekä ensi vuoden pääkilpailu, EM-kisat Norjassa. Siellä on jaossa niitä olympiapaikkoja.

Naisten kilpailun vei Puntti Karhujen Anna Everi olosuhteisiin nähden hyvällä tuloksella 83+105. Annalla oli takanaan vielä raskaampi rupeama kuin itselläni koska Anna nosti myös Seurajoukkueiden SM-loppuottelussa viikko sitten. Kolme kilpailua kolmeen viikkoon on kova rupeama, varsinkin kun ensimmäiseen niistä olet ladannut kaikki henkiset voimavarat mitä kontista löytyy. Annan kanssa kun juteltiin niin kyllä Annakin jo kovasti odotti että pääsisi hetkeksi lepäämään ennen uutta harjoitusrääkkiä. Onnittelut Annalle!

Kiitos Lohja Liftingin porukalle hyvistä kilpailuista. On mukava huomata että kansallisella tasolla kilpailujen järjestäminen hoituu nykyään varsin mallikaasti mistä nämä kilpailut olivat hyvä esimerkki. Onnittelut myös kilpailujen jälkeen syysliittokokouksessa painonnostoliiton johtokuntaan valituille Antti Everille, Santeri Siltalalle sekä Petri Tanniselle!

Hyvää joulun aikaa ja kevyitä rautoja uudelle vuodelle!!

Helloota Houstonista

Sitä  voisi olla taas aika kirjoittaa raportti kisamatkalta. Nyt on siis taputeltu vuoden 2015 MM-kilpailut täällä Ameriikan maalla ja johan oli markkinat. Harjoitukset kotimaassa olivat kulkeneet hyvin ja treenissä tehdyt 160 kilon tempaus sekä 205 kilon työntö antoivat aihetta odottaa uusia ennätystuloksia. Niistä oltiin jopa aivan varmoja. Muutamina kilpailua edeltävinä viikkoina harjoitusta joutui hieman soveltamaan, mutta siitä huolimatta tunne oli luottavainen ja mies oli kunnossa kisoihin lähtiessä.

Matkaan lähdin jo sunnuntaina Lempäälän päärautatieasemalta ja yön vietin Helsingissä lentokentän lähellä. Maanantaina klo 7.05 lähti kone kohti Amsterdamia ja sieltä noin 10 tunnin lento tänne Houstoniin. Matka sujui todella hyvin, istuskelin exit-paikalla missä jalkatilaa piisasi ja mistä oli helppo nousta vähän väliä jaloittelemaan ettei paikat iske ihan jumiin pitkästä istumisesta. Käytössä oli myös mittojen mukaan tehdyt kompressiohousut, jotka varmasti auttoivat pitämään kintut freesinä. Luonnollisesti matkassa oli myös repullinen eväitä ja kun nesteytyksestäkin huolehti juomalla vettä niin olo lennon jälkeen oli yllättävänkin hyvä.

Lentokoneesta kun pääsi ulos niin heti koneen ovella oli poliisi vastassa joka kohteliaasti ohjasi että tähän suuntaan mister. Yleensä tuo ei kai ole kovin hyvä merkki varsinkaan kun saapuu jenkkilään, mutta tällä kertaa onni suosi ja tämä kyseinen ofisseri ohjasi minut salakäytäviä pitkin jonojen ohi ja maahansaapumismuodollisuudet oli selvitetty alta aikayksikön.

Kun sitten päästiin itse sylttytehtaalle niin eipä muuta kuin suoraan treenihallin puolelle karistelemaan matkan rasituksia kintereistä. Seuraavana yönä kyllä uni maittoi. Täällähän kello on kahdeksan tuntia Suomea jäljessä ja kisani oli kahdeksalta aamulla joten ajoissa maate ja keskellä yötä ylös että rytmi olisi hyvä kisaa ajatellen. Tämän hyvän rytmin sainkin pidettyä koko kisaa edeltävän ajan.
Kisaviikolla vielä treenailtiin kevyet treenit treenihallissa ja sitten olikin omien koitosten vuoro.

Kisapäivän aamuna, tai pikemminkin yönä, kello herätti 2:30. Siitä sitten vain aamupuuron keittoon ja huttua naamariin. Ennen punnitusta ehti hyvin syömään muutamankin vatillisen kaurapuuroa ja jumppamaan kroppaa hereille. Kilpailupaikalle mentäessä silti kroppa ei tuntunut olevan ihan 100% iskussa.

Kilpailun lämmittelyt kulkivat ihan hyvin. Tempauksen lämmittelyssä kaikki nostot onnistuivat ja viimeinen nosto 145 kilolla oli lämmittelyistä paras. Silti ensimmäisessä nostossa 155 kilolla paketti hajosi ja pummihan siitä tuli. Toisessa yrityksessä nosto pysyi paremmin kasassa, mutta tuomarit hylkäsivät sen äänin 2-1. Omien tuntemusten mukaan nosto oli aivan hyvä, mutta tuollahan on maailman parhaat tuomarit paikalla, että ei auta mussuttaa. Kyllä se rauta pitää saada pään päälle niin että tulkinnan varaa ei jää. Viimeinen nosto olikin sitten näistä kaikkein paras ja oikein kevyen oloinen. Oma tuntuma nostoista oli että varaakin jäi kun vaan ei olisi möhlinyt ensimmäisiä yrityksiä. Olisi varmaankin pitänyt ottaa enemmän lämmittelynostoja tai tehdä vieläkin perusteellisempi yleislämmittely ennen tempauksia.

Työnnössä alkupaino pudotettiin taktisista syistä 196 kiloon. Näin pysyttäisiin Norjalaisen edellä. ja saataisiin pidettyä pohjoismaiden herruus. Lämmittelyssä nostot tuntuivat taas paremmilta loppua kohden ja 196 kilon työntö oli yllättävänkin helpon tuntuinen. Lisäys 200 kiloon ei tuottanut sekään ongelmia vaan oli myös kevyehkö nosto. Viimeiseen nostoon kuormattiin 203 kiloa mikä olisi ollut kisaennätys ja samalla olis tullut uusi yhteistuloksen kilpailuennätys. Rinnalle painot tulivatkin ilman isompia ongelmia, mutta ylöstyönnössä joku kamala aivopieru yllätti ja raudat tuupattiin metri liiaksi eteen. Yhteistuloksena 355 kiloa ja sijoitus 26. kun starttilistassa oli 33 nimeä.

Epäonnistuneet yritykset eivät onnistuessaan olisi sijoitusta parantanut joten tämä on siis tällä hetkellä taso tässä seurassa. Kilpailuthan olivat erittäin kovatasoiset, mistä kertoo jo lukuisat maailmanennätykset, mm. oman sarjani työnnön sekä yhteistuloksen ennätykset 264 ja 475 kiloa. Aivan älyttömiä tuloksia. Kirsikkana kakun päälle oli Viron Mart Seimin hurja taistelu työnnön hopeamitalistiksi 248 kilon työnnöllä ja loukkaantuneella selällä. Ja ottihan Mart myös yhteistuloksen pronssia. Todella maailmanluokan suoritus.

Ihan näin pienenä vertailuna kilpailun tasosta voidaan sanoa että SE-tuloksella (382) olisi oltu sijalla 23. ja suurimmalla suomalaisella yhteistuloksella (joka on tehty aikana kun laivat oli puuta ja miehet rautaa eikä sormissa saanut käyttää teippiä ja ennätysten jälkeen punnittiin niin miehet kuin rauta eikä tangot ollut tuollaisia jousipyssyjä kun nykyään ja rikootkin oli puntittomia entä muistinko sanoa että silloin ei oltu mitään maitopoikia vaikka eihän se aika entinen koskaan palaa mutta kyllä ennen oli hyvin ja nykyään vaan pelataan niitä pädejä ja eemaileja ja mitä niitä on eikä olla kovia niin kun ennen vanhaan oltiin kun hiihdettiin yöt susia pakoon kouluun polvihousut päällä, vaan pehmeitä pullamössöjä ollaan vaan nykyään) olisi oltu sijalla 20. eli tasoa piisasi laajasti. 400 kilon yhteistuloksella, jonka pohjoismaissa on tehnyt vain kolme miestä oltaisiin oltu sijalla 18.

Kokonaisuutena Suomen joukkueen suoritusta ei voi pitää kovin kummoisena. Valoa tunnelin päähän toivat Puputin Jenni parannellen ennätyksiään sekä Anna Everi tehden SE-yhteistuloksen. Muut eivät yltäneet tasolleen näissä kisoissa. Mitkä syyt johtivat sitten tähän pettymykseen on varmasti syytä pistää mietintämyssyyn. Ainakin yksi yhdistävä tekijä meidän onnistujillamme on. Heillä on päivittäin/viikottain valmentaja treeneissä mukana seuraamassa treenejä ja tekemässä huomioita ja korjauksia. Suurimmalla osalla joukkueestahan näin ei ole. Tässäpä taas yksi haaste suomalaisessa painonnostossa saada kaikille nostajille laadukasta valmennusta suurimpaan osaan treeneistä.

Nyt on kyllä tullut jo niin pitkä värssy että on ehkä syytä lopetella. Muu joukkue lähti jo tänään takaisin kotiin, mutta itse jäin vielä katselemaan että minkäslainen paikka se tämä ameriikka oikein on. Ihan kivalta on näyttänyt tähän mennessä. Huomenna mennäänkin sitten katsastamaan paikallinen sali ja jumppaillaan roppaa ruotuun.
Lohjalla muuten nostetaan 12.12. Suomen Cupin finaali ja siellä pitäisi esiintyä myös mr. Roininen.

Siihen asti, niin kun täällä on tapana sanoa, morjensta!

P.S. Kiitos kaikille tuesta ja kannustuksesta!!!

Testamentti Suomen kansalle EM-kisoista

Muutama tunti takaperin pääsin kotiin EM-kisareissusta, ja jo nyt pukkaa kisaraporttia. Olisikohan tämäkin energia pitänyt käyttää paikan päällä?

 

Lähdetään nyt liikkeelle ihan ensin omasta suorituksesta, ja miten kisassa kävi miten kävi.
Ojan Eeron kanssa lähdimme Helsingistä kohti Tel-Avivia ja Israelia siinä neljän nurkilla iltapäivästä. Matkustus sujui normaaliin tapaan. Tosin pientä kyrsimistä aiheutti toistemme vieressä istuminen. Ei siksi ettemmekö tulisi toimeen, vaan siksi ettei noita lentokonepenkkejä ole suuniteltu parin superin nostajan vierekkäin istuttaviksi.
Hotellilla oltiin siinä yhden aikaan yöllä. Haettiin kaupasta vähän iltapalaa ja painuttiin pehkuihin.

Seuraavana päivänä käytiin harjoitussalilla karistelemassa matkustuspölyt pois ropasta, ja iltapäivällä mentiin katsomaan kisoja. Perjantai meni lepäillessä, ja kisoja katsellessa.

Sitten koitti lauantaiaamu ja kello neljä. Herätys, pieni aamupala ja aamukävelylle. Kamoja kasaan, itsensä herättelyä, lisää muonitusta, ja kisapaikalle puntariin. Puntarissa alkupainoiksi ilmoitettiin 147 ja 200 kiloa. Viimeistelytreenien perusteella näiden piti olla varmoja rautoja.

Lämmittelemään alettiin hyvissä ajoin. Lämmittely olikin mukavan vaivatonta lämpimien olosuhteiden ansiosta. Tempauksen lämmittely sujui vallan mallikkaasti, ja viimeisen lämmittelypainon 140 kilon jälkeen ei ollut mielessä pienintäkään epäilystä etteikö alkupaino 147 kiloa tulisi.
Kun pääsin lavalle asti, niin ensimmäinen yritys 147 kilosta olikin aivan torso. Rauta jäi eteen ja kolisi alas.
Toisessa yrityksessä sama rauta, ja edelleen olin varma onnistumisesta. Tällä kertaa kuitenkin oikea käsi punnersi, ja tuomareilla oli helppo tehtävä hylätä nosto. Kolmas nosto oli melkeinpä kopio edellisestä. Ainoastaan muutama etuaskel piti ottaa, että painot eivät tulleet edestä alas. Taas punnerrus ja tempauksessa ilman tulosta.
Voin kertoa, että ei ollut mikään mahtifiilis. Siinä sitä ei itseään turhan fiksuksi tunne, kun on ensin kotona koittanut tehdä kaikki asiat nostamisen kannalta mahdollisimman hyvin, panostaa kaiken aikansa ja varantonsa, että olisi parempi painonnostaja, matkustaa päivän ja ties kuinka monta kilometriä ihan vaan munataksensa itsensä. Kyllä teki mieli juosta pää edellä seinään.

Kuitenkin oli vielä työntö jäljellä. Ihan lämmittelyn loppuvaiheessa pyysin laskemaan lähtöpainoa lopulta 196 kiloon. Lämmittely sujui ihan ok, mutta kyllä sen tunsi, että nyt saa ihan tosissan nostaa.
Lavalla ei homma ottanut vieläkään sujuakseen ja alkuraudasta ylöstyöntöpummi. Taisi siinä pari perkelettä lipsahtaa lavalta poistuessa. Sen verran pani hengästyttämään, ettei pahemmin kiinnostanut ottaa peräkkäistä nostoa joten tankoon laitettiin 200 kiloa. Itse en pahemmin nostosta mitään muista, mutta tulihan se sitten kuitenkin, ja tulos työnnössä. Ei siinä silti paljon hurraata huudettu. Viimeiseen yritykseen laitettiin 206 kiloa jo ihan siksi, että olisin saanut enemmän lepoaikaa. Tämä rauta oli kuitenkin liikaa, enkä aivan ehtinyt rinnallevedossa tangon alle vaan se sujahti läpi.

Syitä tähän epäonnistumiseen täytyy nyt rauhassa pohtia ja ottaa oppia tulevaisuuteen. Kisoja kuulemma tulee vielä uusiakin sanoivat.

 

Koko muu Suomen joukkue esiintyikin sitten todella mallikkaasti! Yhteensä kuusi nostajaa yhdeksästä teki SE-tuloksia. Se on erittäin kova suoritus arvokilpailuissa. Joukkueessa on vielä valtavasti potentiaalia, ja sitä myöten olympiapaikan metsästämisestä tulee koko ajan enemmän realistista.
Jalustalle nostettakoon Miika Antti-Roikon mahtava työntö 201 kiloa, mikä oikeutti sarjassa 94 kiloa neljänteen sijaan. Juurikaan lähempänä ei olisi enää voinut suomalaisen painonnostajan arvokilpailumitali olla. Edellinen tuli Suomeen Reijo Kiiskelän toimesta vuonna 1987. Yhteistuloksessa Miika sijoittui joukkueesta parhaiten sijalle 6.

Kaikki joukkueen nostajat ansaitsisivat tässä erityismaininnan, mutta kun en nyt millään jaksa kirjoittaa. Sanottakoon vain, että mahtava joukkue ja tulevaisuus lupaa hyvää. Isot kiitokset myös koutsaamisesta vastanneille Mika Tiaiselle sekä Tenho Tokolalle.
Toivottavasti tällainen hyvä onnistuminen toisi joukkueelle, ja sen jäsenille entistä enemmän mahdollisuuksia pyrkiä vieläkin parempiin tuloksiin!

EM-kisoihin

Nyt on vajaa viikko aikaa vuoden ensimmäiseen pääkilpailuun, Israelin EM-kilpailuihin.  Treenit on sujunut taas kerran vallan hyvin, eikä ennätyksien tekemisen pitäisi olla mikään mahdoton tehtävä. Isoimmat treeninostot ovat pyörineet siinä 150 ja 200 kilon nurkilla. Kun vielä tämä loppu aika saadaan koneesta kisuteltua kaikki irti niin eiköhän lopputulos tule olemaan ihan hyvä.

 

Matkaan lähdemme Ojan Eron kanssa keskiviikkona iltapäivällä, ja mestoilla ollaan ennen puoltayötä. Kilpailu on lauantaina kello 9 aamulla. Sehän tarkoittaa sitä, että herätyskello soi viimeistään neljän aikoihin. Aikainen herätys ei sinänsä haittaa. Onhan vanha totuus, että ennen isoa kisaa nukkuu muutenkin huonosti. Kailajärven Jaska joskus totesi, että jos kisaa edeltävän yön nukkuu hyvin niin on sama vaikka lähtisi heti kotiin.

Ensimmäinen suomalainen nostaja on jo urakkansa saanut päätökseen. Sini Kukkonen työnsi hienosti uuden SE-tuloksen naisten 48-kilon sarjaan. Hyvä Sini!
Joukkue muutenkin tuntuu olevan vallan hyvässä iskussa. Kaikki ovat parantaneet treeneissä tuloksiaan, ja Ilmarisen Meri pääsi jopa nostamaan A-ryhmään. Se ei ole mitenkään tavanomaista tai itsestään selvää missään sarjassa. Everin Anna on pysynyt treenikauden terveenä tehnyt treeniennätyksiä. Vuohijoen Anni on myös tehnyt hyviä tuloksia treeneissä ja nyt nostaa toisia aikuisten arvokilpailuja painononnostossa. Voimanostossahan niitä on Annille useampia kertynytkin ja jotain prenikoitakin.

Miesten puolella Milko oli jo SM-kisoissa SE-kunnossa, vaikka tähtäin olikin EM-kisoissa. Jääkarhu Retulaisen Eero rikkoi jo treeneissä 150 kilon tempauksen rajan ja veti 190 kiloa rinnalle. Saman sarjan Miika Antti-Roiko on ollut kovassa iskussa koko kevään ja lähtee kiusaamaan ihan tosissaan Euroopan parhaita työntäjiä. Sanotaanko niin, että mikä vain on mahdollista. Superissa taas Eero teki vakuuttavasti EM-kisaleirillä 150+200.

Huomionarvoista on, että valtaosa joukkueen nostajista on sellaisia joilla on vielä vuosia aikaa kehittyä. Nyt ei siis vielä olla lähelläkään tämän joukkueen mahdollista potentiaalia. Ja otetaan sekin vielä huomioon, että maajoukkueen kärkinostajien takana on useita hyviä nuoria nostajia joilla on mahdollisuudet vaikka mihin ja varmasti muutaman vuoden päästä laittavat nykyiset maajoukkuenostajat ahtaalle.

Mielestäni ei voi muuta kuin todeta, että monilla paikkakunnilla on tehty hyvää työtä verrattuna käytössä oleviin resursseihin. Nämä resurssitkin tuntuvat vain pienenevän vuosi vuodelta. Esimerkiksi tuleviin MM-kilpailuihin ei näillä näkymin liitto pysty kustantamaan yhtäkään nostajaa, vaan kaikkien kilpailuihin lähtevien matkat tulevat olemaan vähintään osittain omakustanteisia. On jollain asteella hauska huomata kuinka Suomi, joka on yksi maailman rikkaimmista maista, onkin urheilupuolella yksi köyhimmistä.
Nyt urheilijalla on siis puoli vuotta aikaa kerätä sponsoreita tai tehdä töitä, että pääsee edustustehtäviin. Kyllä tässä jonkinlaista urheilumesenaattia kaivattaisiin kovasti.
Vaan ei auta valittaa. Sama tilanne on monilla muillakin urheilulajeilla. Onneksi monella urheilijalla on kotipuolessa hyviä tukijoukkoja, jotka koittavat tasata tilannetta kilpatovereihin nähden.

Maaliskuun alussa aloitin työskentelyn yrittäjänä. Moni onkin kysellyt miten on homma lähtenyt luistamaan. Onhan se lähtenyt. Treenaamiseen pystyy nyt keskittymään työn puolesta paljon paremmin kuin aikaisemmin. Työmäärä saisi tosin vielä tuplaantua, että sillä eläisi. Tosin nyt on vasta ensimmäinen kuukausi takana. Toivon mukaan sana alkaa kiiriä, että tällaista palvelua on tarjolla ja joskus puolen vuoden päästä pystyisi tällä jo elantonsa tienaamaan.
Ensimmäisen kuukauden perusteella oli kyllä täysin oikea veto urheilun kannalta alkaa yrittäjäksi.
Vielä näin lähellä kilpailua en uskaltanut alkaa treenaamaan uusilla kovemmilla systeemeillä , joihin nyt siis olisi paremmin aikaa, vaan pitäydyttiin vanhoissa hyväksi havaituissa. EM-kisojen jälkeen aletaankin sitten laittamaan isompaa vaihdetta sisään.

Sekalaisia mietteitä

Koitetaas taas pitkästä aikaa saada vähän jotain blogin täytettä aikaan.

Ensinnä tulee mieleen viikko sitten Lempäälässä nostettu seurajoukkueiden SM-kilpailu. Siellähän kävi niin, että Rovaniemen Reipas otti kultaa, Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue hopeaa ja Puntti-Karhut pronssia. Itse olin olin mukana talkooporukoissa. Meillä kun ei ole joukkuetta niin ei pääse nostamaankaan. Joskus on leikitelty ajatuksella, että olisi mahdollista ilmoittaa ns. ”Muu Suomi”-joukkue mukaan kisaan ihan näytösmielessä. Tarkoittaa siis sitä, että ne nostajat joiden omat seurat eivät saa joukkuetta loppuotteluun kisaisivat virallisen kisan ulkopuolella. Saattaisi sillä saada lisää mielenkiintoa kisaan.
Nostoista jäi mieleen Kirsi-Marja Mukkalan ja Suvi Talasterän SE-tulokset alle 15 vuotiaiden sarjoihin, sekä tietysti Ojan Eeron hieno yritys työntää 200 kiloa. Eiköhän se jo viikon päästä Suomen Cupin finaalissa ole paperia.
Vielä tätäkin kautta haluan kiittää kaikkia nostajia, huoltajia, valmentajia, tuomareita, sihteeristöä, kuuluttajaa sekä muuta talkooporukkaa onnistuneista kisoista.

Toisena tulee mieleen Huippu-urheiluyksikön valmennustuet alkavalle vuodelle. Nyt saatiin siis neljälle urheilijalle 8100 euroa yhdelle vuodelle. Näin ammattikoulupohjalta laskettuna se tekee 2025 euroa perlärvi. Tietysti kaikki on aina kotiin päin, mutta tuolla rahalla ei urheilija osta itselleen vuodeksi edes perunoita.
Kyllä tällainen saa aina miettimään sitä, miten joissain ei niin hyvinvointivaltioissa urheilijat ovat ammattilaisia mukuloista lähtien ja täällä ei edes porukan lahjakkaimpia ja parhaimpia tueta lähellekään tarpeeksi odotuksiin nähden. Veikkauskin syytää ison osan alkujaan urheiluun tarkoitetuista rahoista kaiken maailman liimanhaistelijoiden kekkalointiin ja kiekumiseen. Onhan kulttuuri kiva juttu, mutta itte pitäis kaikesta näköjään päättää että tulis hyvä. Ja jos jotain pitäisi tukea niin se olisi kyllä valmennus. Se on meinaan valmentajilla sama homma kuin urheilijoilla. Mitä ammattimaisemmin hommaansa tekee, sitä parempi siinä on. Nythän suurimmaksi osaksi valmentajat tekevät arvokasta hommaansa aivan harrastuksena. Se on kuitenkin sitä työtä mikä mahdollistaa urheilijoiden hyvät tulokset.

Kolmantena voisi laitella vähän omistakin treeneistä juttuja.
Nyt olen päässyt treenaamaan jo vähän terveempänä ja se tuntuu näkyvän treeneissä heti. Laskeskelin tuossa jo aiemmin, että MM-kisoihin pääsin kohtalaiseen kuntoon niin, että kesän jälkeen sain vain kolme ehjää kovaa treeniviikkoa tehtyä. Silti sain työnnettyä 200 kiloa (vaikka ne perkeleet sen hylkäs). Tällä hetkellä tuntuisikin siltä, että treenit menevät oikeaan suuntaan ja tulokset ovat nousussa. Todisteena tästä alla muutama filmi:

Tähän kun saa ehjän treenijakson tehtyä niin tarkoitus olisi alkuvuodesta käydä kokeilemassa jossain kisassa vähän kuntoa. Päätavoitteet ensivuodelle ovat kuitenkin taas arvokilpailuissa.