SM-kisoista EM-kisoihin
Viikonloppuna nostettiin Porissa SM-kisat, mistä kotiin tuomisina oli kolme kultaista mitalia. Kiitokset kisajärjestäjille hienosti järjestetystä tapahtumasta. Yleisöäkin oli löytänyt varsin mukavasti paikalle, mikä on aina ilo.
Treenit olivat sujuneet ennen kisoja varsin mukavasti, joten omat odotukset olivat että ennätystulosten tuntumaan pitäisi pystyä nostamaan. Muutin harjoittelusysteemiäni melko paljon viime kesänä ja MM-kisojen jälkeen vielä enemmän. Nyt oli kiva päästä katsomaan miten treeni on purrut ja miten ”uusi” kisaviikko toimisi. Ennen SM-kisoja olin ottanut vain yhdet isomman painon harjoitukset tempauksessa ja työnnössä, joten hieman leijaili kysymysmerkkejä kisapäivänä omasta kunnosta. Tähtäinhän harjoituksissa on EM-kisoihin ja nyt niitä lajinostoja alkaa ilmestyä ohjelmaan sitten vähän enemmän.
Tempauksessa aloitusrauta 150 kiloa ei liikkunut ihan niin hyvin kuin kisalavalla tulisi vaikka ihan helpohko nosto olikin. Seuraavaan neljän kilon korotus, joka ensin epäonnistui mutta viimeisellä nostolla se jo sitten tulikin.
Työnnössä alkupaino 190 kilosta oli yllättävänkin kevyen oloinen ja seuraavaan nostoon tasaraha 200 kiloa. Se jo alkoi vähän painaa, mutta omasta mielestäni varsin hyvä nosto sekin. Rauta ei ollut keveimmillään joten jätin viimeisen yrityksen käyttämättä. Päivän kunnon mukaisilla tuloksilla heltisi kultaa tempauksessa, työnnössä ja yhteistuloksessa. Nyt tietää miten pitää kisavalmistautumista fiilata EM-kisoihin ettei pehmeys pääsisi siellä iskemään.
Hopealle nosti vasta 17-vuotias härkä ellei peräti sonni, Roni Peltonen ja aivan varmaa on että ensi vuoden SM-kisoihin pitää petrata paljon jos meinaan vielä nousta korkeimmalle korokkeelle. Hienoa työtä Kankaanpään tiimiltä!
Tämä on kyllä siitä hieno laji että tässä ei tunneta tuuri- eikä tuulituloksia. Kisalavalla ulosmitataan tasan se mitä olet treeneissä tehnyt tai jättänyt tekemättä. Treeninsä oli huolella hoitanut ainakin Tokolan Milko joka paukutti uudet SE-lukemat 85 kiloisiin tempauksessa 151 kiloa yhteistuloksessa 333 kiloa ja Pirkkiön Jaarlin 18 vuotta vanha yhteistulosennätys sai taipua. Mahtava nähdä että vaikeuksien jälkeen Milko on palannut entistä vahvempana kisalavoille ja EM-kisoissa voidaan odottaa jälleen hienoja suorituksia.
Tästä treenit jatkuvat ja ensi viikko vietetään Rovaniemellä maajoukkueleirillä. Hieno päästä treenaamaan Suomen varmasti parhaiten varustellulle painonnostosalille.