MM-kisat on jo ihan nurkalla

by Teemu Roininen

Tasan kahden viikon päästä vuoden 2014 MM-karkelot ovat osaltani jo ohitse. Ne ovatkin jo kymmenennet aikuisten arvokilpailut mihin osallistun. Ensimmäiset olivat vuonna 2009 Goyangissa, Etelä-Koreassa. Oli siinä Lempäälän pojalla huuli pyöreänä kun pääsi näkemään ison maailman meininkejä. Jo heti Helsingisä kun ahtauduttiin lentokoneeseen, niin taakseni istui yksi kovimmista superin miehistä, Victors Scherbatis. Oli se vaan onni ettei jouduttu samalle riville istumaan. Viktor on sen verran iso kaveri ettei 16 tunnin sellaisen härän vieressä istumisen jälkeen olisi skolioosit oienneet enää ikinä.

Kun lopulta saavuttiin Soulin lentokentälle niin sattui matkan isoin vastoinkäyminen. Olin nimittäin kotona tehnyt mitä maittavimpia kanaleipiä sellaisen reiluhkon säkillisen. Niin eikä mitä kuulkaas, nehän pöllittiin siinä kassien tarkastuksessa välittömästi. Niitä tökittiin kuulakärkikynillä, ihmeteltiin isolla porukalla ja lopuksi piti täyttää useita koreankielisiä virallisia lanketteja mistä en tajunnut sanaakaan. Kun juhlallisesti vannoin etten enää ikinä tuo kanaleipiä Korean niemimaalle niin tilanne raukesi. Uskoisin että sillä viikolla niillä virkailijoilla ei päässyt nälkä hiipimään pötsiin.

Kun lopulta päästiin katsastamaan kisamestoja niin kävi siinä monta kertaa mielessä, että mitä ihmettä minä täällä teen. Siellä oli lajin ehdotonta kermaa paikalla vaikka kuinka ja paljon. Entisiä, nykyisiä ja tulevia mestareita. Jos kaikki olisivat kulkeneet aiemmin voittamiensa olympia- ja MM-mitaliensa kanssa niin johan olisi ollut kamala kilinä siinä jättimäisessä messuhallissa missä kisat nostettiin.

picture by: Wonderlifter

Itse kisa meni puoliksi unessa eikä tulos ollut kummoinen, 142 + 183, mutta sai sieltä arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten. Vaikka ainakin seuraavat kisat menivätkin vielä vähän ihmetellessä. Lopulta kuitenkin sitä jo oppi keskittymään enemmän siihen omaan tekemiseen, kuin ihailemaan kaikkia idoleita joita joka puolella pyöri. Siihen lopputulemaan tulin, että valtaosa heistäkin on ihmisiä, syövät samaa ruokaa kuin minäkin, nukkuvat ja sontivat (paitsi ehkä Lidia Valentin ja Julia Rohde ei sonni). Tokihan edelleenkin ihailen paikalla olevia vanhoja mestareita, mutta entistä paremmin muistan, että miksi siellä kisareissulla ollaan.

Tulevaa reissua varten ovat odotukset korkealla. Treenit ovat kulkeneet mukavasti ja apuliikkeissä on tullut uusia rekordeja.

Oli ihan mukava puhkaista kyykyssä uusi sataluku ennen kisoja. Eipä pitäisi ainakaan jäädä kyykkyyn huutamaan.
Alkavalla viikolla otetaan vielä yksi maksimitreeni ja sitten onkin aikaslailla kaikki voitava tehty näitä kisoja ajatellen. Nyt aikaa on enää niin vähän ettei enää ehdi kuin pilaamaan kaiken. Siis maltti on valttia ja annetaan kunnon vaan nousta eikä aleta höntyilemään.

On ollut erittäin mieluista huomata, että kotikinkeripiiristä ja vähän kauempaakin on löytynyt urheilusta innostuneita ihmisiä, jotka ovat olleet innokkaita tukemaan minua tätä(kin) reissua silmällä pitäen. Suuri kiitos kaikille heille ja Teille jotka olette minua tavalla tai toisella tukeneet. Ilman teidän tukeanne olisi ruokavalio käynyt vähän yksinkertaiseksi näiden kisojen jälkeen. Makaroonivelliä olisi pitänyt vedellä ainakin neljä kuukautta. Iloinen asia oli myös, että myös painonnostoliitto päätti tukea kaikkia MM-kisoihin lähtijöitä rahallisesti. Kyllä se varmasti tulokseen vaikuttaa kun saa enemmän keskittyä urheilemiseen kuin siihen, että saako matkan maksettua.

Vaan eipä tässä tällä kertaa kummempia. Täytyy lähteä treenaamaan.