Kehonhuolto
by Teemu Roininen
Olisko kiva silleen jos ei sattuis selkään tai polviin? Tai jos taipuisi tempaamaan kunnolla kyykkyyn tai ihan vaan pystyisi tekemään syväkyykkyjä? Olis ihan tosi kiva jos aina ei olis niskat jumissa, eikä aina särkis ristiselkää. Olis ihan himokivaa kun pystyis treenaamaan vähän kovempaa ja useemmin. Se olis kans tosi siistiä ettei tarvis pitää treenitaukoja kun olkapäät on taas ihan morjensta. Olis treenikavereiden kannalta ihqa ettei se yks kaveri taas alkais sitä ainaista ”mulla on taas toi ja toi paikka ihan rikki” -itkua.
Luojalle kiitos itselläni ei ole tällasia vaivoja, mutta todella monella on. Itse olen päässyt sinä aikana kun olen urheillut hyvin vähällä mitä tulee loukkaantumisiin, vaikka kaikkea pientä on ollutkin. Iso kiitos tästä ehjänä olemisesta menee varmasti tuurin piikkiin, mutta vielä isompi kiitos menee juniorivuosien valmentajalle, Matti Kituselle. Jo ihan pienestä killistä asti minulle opetettiin lihashuollon merkitys. Tai enhän minä silloin sitä tajunnut, mutta Matti opetti, mitä kuuluu tehdä ennen ja jälkeen harjoituksen. Minulle opetettiin siis alku- ja loppuverryttely. Matti opetti myös venyttelemään. Siis aivan perusasioita.
Mitä hyötyä lihashuollosta sitten on? No esimerkiksi kaikkiin tämän kirjoituksen alussa olleisiin vaivoihin pystyy vaikuttamaan suunnattomasti hyvällä lihashuollolla.
Lihashuolto on paljon muutakin kuin verryttelyt ja venyttelyt. On kylmä- ja kuumahoitoja, putkirullausta, painehoitoa, hierontaa, sähköimpulsseja ja sataviisikymmentäkolmetuhatta muuta eri konstia mitkä menevät alaotsikoiksi lihashuollon alle. Jokainen varmasti löytää itselleen sopivat metodit huoltaa kehoaan. Se ei ole kenellekään ongelma. Isoin ongelma on laiskuus ja ehkä toiseksi isoin on tiedon puute.
Kaikkein tärkein asia lihashuollossa on säännöllisyys ja pitkäjänteisyys. Ihan samat asiat kuin treenaamisessakin. Se on yksi halivilivoo jos kerran viikossa venyttelet 20 sekuntia etureisiä, tai käyt kerran kolmessa viikossa hierojalla. Se ei ole muuta kuin itsensä kusettamista, että saa sanoa sitten huolehtivansa lihashuollostaan.
Lihashuollon tulee olla osana ihan jokapäiväistä elämää. Aikaa lihashuoltoon ei tarvitse välttämättä uhrata kuin vartti päivässä. Siinäkin ajassa saa pitkällä aikavälillä ihmeitä aikaan kunhan muistaa huoltaa itseään joka ikinen päivä. Vartti päivässä onkin viikossa jo lipo pari tuntia.
Ihan perus venyttelystä on hyvä aloittaa. Kannattaa opiskella hieman sitäkin taitoa. Meinaan venyttelemistä. Vanha kunnon ”jalka pöydälle ja nytkytetään päätä polveen” -venytys ei välttämättä tarjoa ihan kaikkea sitä, mitä venyttely voi sinulle antaa. Putkirulla, erilaiset kuminauhat ja jääpallopallot ovat mahtavia välineitä itsenäiseen lihashuoltoon.

Osa omista lihashultovärmeistä. Venyttelymatto, putkirulla (jossa trendikkäitä nypyköitä), jääpallopallo ja pari palloa teipattu yhteen.
Hyviä vinkkejä lihashuoltoon löytyy mm. MobilityWodin sivuilta.
Olympiamitalisti Pekka Niemi opetti minulle kun olin nuori nostaja, että kun katsot televisiota niin venyttelet siinä samalla. Silloin se homma hoituu kuin itsestään. Kovinpa vähän silloin television ääressä venyttelin, enkä enää omista edes koko mööpeliä, mutta erittäin hyvä vinkki jokaisen arkeen.
Siispä. Opetelkaa huoltamaan kehoanne ja huoltakaa sitä vähintään vartti päivässä.