Testamentti Suomen kansalle EM-kisoista

by Teemu Roininen

Muutama tunti takaperin pääsin kotiin EM-kisareissusta, ja jo nyt pukkaa kisaraporttia. Olisikohan tämäkin energia pitänyt käyttää paikan päällä?

 

Lähdetään nyt liikkeelle ihan ensin omasta suorituksesta, ja miten kisassa kävi miten kävi.
Ojan Eeron kanssa lähdimme Helsingistä kohti Tel-Avivia ja Israelia siinä neljän nurkilla iltapäivästä. Matkustus sujui normaaliin tapaan. Tosin pientä kyrsimistä aiheutti toistemme vieressä istuminen. Ei siksi ettemmekö tulisi toimeen, vaan siksi ettei noita lentokonepenkkejä ole suuniteltu parin superin nostajan vierekkäin istuttaviksi.
Hotellilla oltiin siinä yhden aikaan yöllä. Haettiin kaupasta vähän iltapalaa ja painuttiin pehkuihin.

Seuraavana päivänä käytiin harjoitussalilla karistelemassa matkustuspölyt pois ropasta, ja iltapäivällä mentiin katsomaan kisoja. Perjantai meni lepäillessä, ja kisoja katsellessa.

Sitten koitti lauantaiaamu ja kello neljä. Herätys, pieni aamupala ja aamukävelylle. Kamoja kasaan, itsensä herättelyä, lisää muonitusta, ja kisapaikalle puntariin. Puntarissa alkupainoiksi ilmoitettiin 147 ja 200 kiloa. Viimeistelytreenien perusteella näiden piti olla varmoja rautoja.

Lämmittelemään alettiin hyvissä ajoin. Lämmittely olikin mukavan vaivatonta lämpimien olosuhteiden ansiosta. Tempauksen lämmittely sujui vallan mallikkaasti, ja viimeisen lämmittelypainon 140 kilon jälkeen ei ollut mielessä pienintäkään epäilystä etteikö alkupaino 147 kiloa tulisi.
Kun pääsin lavalle asti, niin ensimmäinen yritys 147 kilosta olikin aivan torso. Rauta jäi eteen ja kolisi alas.
Toisessa yrityksessä sama rauta, ja edelleen olin varma onnistumisesta. Tällä kertaa kuitenkin oikea käsi punnersi, ja tuomareilla oli helppo tehtävä hylätä nosto. Kolmas nosto oli melkeinpä kopio edellisestä. Ainoastaan muutama etuaskel piti ottaa, että painot eivät tulleet edestä alas. Taas punnerrus ja tempauksessa ilman tulosta.
Voin kertoa, että ei ollut mikään mahtifiilis. Siinä sitä ei itseään turhan fiksuksi tunne, kun on ensin kotona koittanut tehdä kaikki asiat nostamisen kannalta mahdollisimman hyvin, panostaa kaiken aikansa ja varantonsa, että olisi parempi painonnostaja, matkustaa päivän ja ties kuinka monta kilometriä ihan vaan munataksensa itsensä. Kyllä teki mieli juosta pää edellä seinään.

Kuitenkin oli vielä työntö jäljellä. Ihan lämmittelyn loppuvaiheessa pyysin laskemaan lähtöpainoa lopulta 196 kiloon. Lämmittely sujui ihan ok, mutta kyllä sen tunsi, että nyt saa ihan tosissan nostaa.
Lavalla ei homma ottanut vieläkään sujuakseen ja alkuraudasta ylöstyöntöpummi. Taisi siinä pari perkelettä lipsahtaa lavalta poistuessa. Sen verran pani hengästyttämään, ettei pahemmin kiinnostanut ottaa peräkkäistä nostoa joten tankoon laitettiin 200 kiloa. Itse en pahemmin nostosta mitään muista, mutta tulihan se sitten kuitenkin, ja tulos työnnössä. Ei siinä silti paljon hurraata huudettu. Viimeiseen yritykseen laitettiin 206 kiloa jo ihan siksi, että olisin saanut enemmän lepoaikaa. Tämä rauta oli kuitenkin liikaa, enkä aivan ehtinyt rinnallevedossa tangon alle vaan se sujahti läpi.

Syitä tähän epäonnistumiseen täytyy nyt rauhassa pohtia ja ottaa oppia tulevaisuuteen. Kisoja kuulemma tulee vielä uusiakin sanoivat.

 

Koko muu Suomen joukkue esiintyikin sitten todella mallikkaasti! Yhteensä kuusi nostajaa yhdeksästä teki SE-tuloksia. Se on erittäin kova suoritus arvokilpailuissa. Joukkueessa on vielä valtavasti potentiaalia, ja sitä myöten olympiapaikan metsästämisestä tulee koko ajan enemmän realistista.
Jalustalle nostettakoon Miika Antti-Roikon mahtava työntö 201 kiloa, mikä oikeutti sarjassa 94 kiloa neljänteen sijaan. Juurikaan lähempänä ei olisi enää voinut suomalaisen painonnostajan arvokilpailumitali olla. Edellinen tuli Suomeen Reijo Kiiskelän toimesta vuonna 1987. Yhteistuloksessa Miika sijoittui joukkueesta parhaiten sijalle 6.

Kaikki joukkueen nostajat ansaitsisivat tässä erityismaininnan, mutta kun en nyt millään jaksa kirjoittaa. Sanottakoon vain, että mahtava joukkue ja tulevaisuus lupaa hyvää. Isot kiitokset myös koutsaamisesta vastanneille Mika Tiaiselle sekä Tenho Tokolalle.
Toivottavasti tällainen hyvä onnistuminen toisi joukkueelle, ja sen jäsenille entistä enemmän mahdollisuuksia pyrkiä vieläkin parempiin tuloksiin!