200 kilon kerho ja maailman kovin treenaaja

by Teemu Roininen

No nyt se 200 kilon rajapyykki tuli saavutettua. Johan sen perässä on tullut tovi tohkattua, ja 4.1. Keravan City-salilla sen sitten sain nostettua hyväksytysti. Suoraan 200 kiloa alkupainoksi ja se olikin sitten siinä. Eipä siinä sen enempää ole kerrottavaa, eikä juhlittavaa. Vielä riittää levyjä tankoon ja tangon päissä on tilaa.

Olin 27. suomalainen joka moisen tempun on tehnyt. Mukava päästä itseään parempaan seuraan. Varsinkin kun joukossa on useita suuresti kunnioittamiani nostajia, joita olen katsonut ja tulen edelleenkin katsomaan ylöspäin. Idoleita jos näin voisi sanoa.

Vielä tätäkin kautta tahdon kiittää kaikkia jotka ovat olleet myötävaikuttamassa tämän saavutuksen toteutumiseen. Näitä henkilöitä on liiaksi, jotta jaksaisin niitä tähän kirjoittaa, mutta varmasti moni tunnistaa itsensä. Suomalaisessa painonnostossa toimii paljon väkeä, jotka saavat palkkionsa lähinnä vittuiluna silloin jos sattuu menemään vähän huonommin. Tähän asiaan on toivottavasti tulossa muutos, ja kunniaa saavat myös ne joille kunnia kuuluu. Joten vielä kerran iso kiitos.

 

Sitten toiseen asiaan.

Olisikohan se ollut taas Jaska, joka on sanonut, että jos kisat voittaisi aina se kaveri kuka on treenannut koviten niin Suomessa olisi pirusti enemmän arvokisamitalisteja.
Toinen legenda,Pertti Hynni, tiivisti treenifilosofiaansa iltapäivälehdessä jotenkin siihen tyyliin, että hänestä on olemassa kolmenlaista treenaamista. On kehittävää, turhaa ja vahingollista. Kun jätetään se turha ja vahingollinen pois niin voi treenata paljon vähemmän ja silti kehittyä enemmän. Loogista! Ja juuri näinhän se on. Maailman kovin treenaaja ei ole maailman paras nostaja.

On mielestäni hieman erikoinen ajatusmalli, että kunhan treenaa ihan sikana joka päivä ja ihan hullun kovaa niin kehittyy. Ei se ihan niin mene. Totta ihmeessä täytyy treenata kovaa, ja totta kai täytyy tehdä joka päivä paljon asoita oman kehityksensä eteen. Sen pitäisi olla kaikille selvää, mutta painonnosto ja urheilu ylipäätään on enemmän kuin osiensa summa. Ja niitä osia on enemmän kuin yksi. Jos alkaa miettimään mikä kaikki siellä salilla ja salin ulkopuolella vaikuttaa siihen, että kehityt ja nostat tulevaisuudessa enemmän rautaa kuin nyt niin muuttujia on satoja. Ja kaikki vaikuttavat toisiinsa.
Treeni intensiteetti, volyymi, treenin jaksotus ja rytmitys, ruokailut, ravintoainejakaumat, stressi, nestetasapaino, sokeritasot, lepo, unen määrä, unen laatu, alkoholi, istumatyö, fyysinen työ, parisuhdeasiat, lääkitys, henkiset valmiudet ja ihan mikä vaan. Lista on loputon. Jos haluaa tulla hyväksi nostajaksi, mikä minullakin on tulevaisuuden tavoitteena, on jotenkin yritettävä haltsata kaikki elämän osa-alueet niin, että ne ovat hyödyksi kehitykselle. Puhumattakaan, että on osattava treenata niin, että juuri sinä kehityt!

Olen saanut seurata monia itseäni parempia urheilijoita, sekä heidän treenaamistaan. Olen myös kuullut kerrottavan juttuja monista entisistä suuruuksista, ja jonkin verran myös lukenut kovista urheilijoista. Suurin osa on treenannut hyvin eri tavoilla, mutta yksi iso asia on mikä heitä yhdistää. Heillä kaikilla on todella hyvä tuntuma omaan kroppaansa, ja he tuntevat miten täytyy treenata ja tehdä muita asioita jotta keho reagoi halutulla tavalla eli kehittyy. He tietävät ja tuntevat milloin tulee treenata kovaa ja milloin pitää levätä. Miten arkielämässä tulee toimia, että seuraava treeni taas kulkee.

En tiedä onko tuollainen taito opittua, vai tullut jo syntyissä, mutta sitä pystyy kyllä opettelemaankin. Itse kun itsensä kanssa tulee eleltyä ihan joka päivä ja kaiketi vielä yötkin, niin väittäisin, että jokainen on oman itsensä paras tuntija. Enää on vain opiskeltava mitä mikäkin fiilis merkkaa. Pitää päästä fiilikseen! Jos salilla huomaa että siitä nostamisesta ei nyt tule oikein mitään niin kannattaako sitten vaan väkisin jatkaa? Vai kannattaisiko lähteä palautumaan ja miettiä että mikä on mennyt pieleen, miksi ei kulkenut? Sitten muuttaa se asia miksi ei kulkenut ja kokeilla uudestaan? Päätä seinään hakkaamalla alkaa vain sattua päähän, tai menee seinä rikki, mutta kehitystä ei varmasti tapahdu. Pitääkö treenin sitten aina kulkea? Ei pidä, mutta se on tiedettävä milloin se ei kulje ja miksi sekä treenattava sen mukaan.
Itse olen nostanut painoja kohta 20 vuotta ja lähes joka päivä opin jotain uutta. Sen kun pitää mielessä, että aivan jokainen ihminen tietää jotain mitä sinä et tiedä, niin voi päästä yllättävän pitkälle.

Pitäkää silmät ja korvat auki ja koittakaa päästä fiilikseen!