Kisaraportti

by Teemu Roininen

Viikonloppuna rymisteltiin Kalajoella painonnoston SM-kilpailut. Aivan alkuun iso kiitos kilpailun järjestäjille. Homma toimi hyvin, ja paikan päälle oli vaivautunut kisoja katsomaan mukavasti yleisöä. Mutta ennen kaikkea ruoka oli hyvää! Ja kotikalja!

Ja sitten purkamaan omaa kilpailua. Sehän ei tosiaan ihan putkeen mennyt. Kaikki alkoi mennä pieleen jo kisaviikon alussa, kun oli ensimmäisen kevyen treenin vuoro. Kevyellä painolla ensimmäsiä sarjoja tehdessäni päätti joku nikama hakea uusia  ulottuvuuksia olemiseensa. Loppuviikon treenit olivatkin sitten vähän niin ja näin. Ennen kisaa ehti käymään kolmesti käsittelyssä ja syömään purkillisen buranaa. Kiitos Marko Panulle ja Ylisen Antille runnomisesta.
Vielä torstaina ja perjantaina kirves oli aika syvällä kaivossa, mutta lauantai-iltana alkoi jo olla sellainen tunne, että kyllä tästä vielä lavalle pästään. Ja päästiinkin.
Tempaus sujuikin oikein mallikkaasti ja kaikki nostot onnistuivat. Tuloksena 145 kiloa ja lajihopea tasatuloksella, Ojan Eeron viedessä kultaa. Työnnössä alkoikin sitten vaikeudet. Kahdesti olivat kultaraudat siimojen nokassa, mutta tuomareita ei viehättänyt lievästi runnova suorite. Ja ihan oikeita päätöksiä he tekivätkin. Jo lämmittelyraudoista lähtien tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa saada ylöstyöntö kunnolla lavoille.
Oma tulostavoite ennen kisaviikkoa oli 340 kiloa, jota pidin hyvinkin mahdollisena. Siitähän jäätiinkin nyt vaivaiset 195 kiloa.

Lievähkön pettymyksen jälkeen alkoikin sitten maanantai kahdella harjoituksella. Aivan kaikkea ei vieläkään pysty tekemään, mutta suunta on oikea. Tuota kisaa onkin turha jäädä surkuttelemaan, kun edessä on kevään pääkilpailu. EM-kisat Albaniassa. Siellä ollaan sitten kunnossa.

Kun tässä on miettinyt näitä kaikenlaisia vaivoja mitä minullakin on ajan saatossa ollut, niin tulee mieleen, että suurin osa, ellei jopa kaikki olisi ollut estettävissä. Hyvin usein vaivat ovat johtuneet liian laiskasta lihashuollosta. Ei ole jaksettu venytellä, käydä hierojalla, tehdä apuliikkeitä ja ennen kaikkea levätä. Siinä onkin aika juuttaan monta harjoitusviikkoa menetetty ihan turhan takia, kun ei ole jaksanut tai osannut panostaa oikealla tavalla lihashuoltoon. Ja aina kun joku vaiva iskee, niin silloin kyllä vemputetaan ja vatkataan, mutta kun vaiva on ohi niin viimeistään viikonpäästä palataan taas tekemään asiat niin kuin ennenkin. Eikö tässä ikinä opi? Kysyn vaan. Mutta ei kai se auta muuta kuin yrittää vaan kovasti.

Nytpä menenkin siis lepäämään, että jaksaa taas illalla riehua.