Kuala Lumpur täällä moro!

by Teemu Roininen

Olisikohan nyt viides päivä täällä Kuala Lumpurissa (en ole ihan varma, kun en osaa laskea, mutta minähän olenkin paremminkin nostomiehiä),  ja huomenna suunnataan bussilla kohti Penangin saarta.

Edellisessä kirjoituksessani mainitsemani ”säippäri” saapui niin kuin oli sovittu, ja vei minut ensin treenaamaan omalle salilleen Putrajayaan, minkä hän oli itse varustanut ja missä treenasi pääasiassa junioreita. Rakennus oli jonkinlainen valtion toimistorakennus, ja pikkasta vaille hienompaa arkkitehtuuria kuin missä on tottunut treenaamaan. Ei sillä, että maassa olevassa reiässä mitään vikaa olisi, mutta mukavaa vaihtelua tämäkin. Terveisiä Tampereelle!

Nyt sitä ymmärtää sen miksi etelän pojaat treenaa ilman paitaa. Kyllä meinaan kainalo hikos!

Seuraavana päivänä sama säippäri tuli taas hakemaan minut salille, ja tällä kertaa hänellä oli kaveri mukana. Kävi ilmi, että tämä kyseinen henkilö, joka minua kyyditsi, olikin maan painonnostoliiton varapresidentti, ja hänen kaverinsa liiton sihteeri. Että sellaista kyytiä.
Suuntasimme Bukit Jaliliin, missä treenaa ja asuu Malesian maajoukkueet. Itse sain kunnian treenata paikallisen juniorimaajoukkueen kanssa. Pikkuhiljaa alkoi oma treenikin jo vaikuttaa lähes normaalilta, eli lämpöön on jo alettu tottua.

Malesian painonnostoliiton varapresidentti Ahmad ja suomalainen valkonahka

Taas tuli uusi päivä, ja taas uusi sali. Tämänkin salin oli, nyt jo hyvä ystäväni, Ahmad itse varustanut, ja sali oli vertailukelpoinen ihan minkä vain painonnostosalin kanssa missä olen käynyt. Silti täälläkin treenasi pääasiassa vain junnuja. Ahmad selvitti, että edellisen liiton hallinon aikana asiat olivat päässeet menemään pahasti perseelleen, mutta nyt uuden hallinon mukana puhaltaisi uudet tuulet. Ja ainakin mitä hänen jutuistaan ja olemuksestaan voi päätellä, niin en uskalla epäillä. Potentiaalia kyllä varmasti riittäisi. Maassa asuu lipo 30 miljoonaa ihmistä, ja painonnostajia on silti vain parisensataa. Maajoukkueet ovat palkattuja urheilijoita, jotka asuvat asuntolassa. Silti uskallan väittää, että maaottelussa Malesia – Suomi, ainakin miehissä olisimme niskan päällä. Kovia naisnostajia sen sijaan Malesialla tuntuu kuitenkin olevan. Ei nämä hommat siis ihan pelkästä rahasta ole kiinni.
Ei voi kuin toivoa onnea ja menestystä maan liitolle uudistustyössään!

Tänään pidettiinkin lepopäivä treeneistä, ja päästiin asiantuntevalla opastuksella tutkailemaan Malaccan kaupunkia. Siellä opittiin paikallista historiaa, nähtiin iän vanhoja rakennelmia ja syötiin hyvää paikallista muonaa. Grillattua kalaa, tulista kalakastiketta, riisiä ja simpukoita. Ruuan jälkeen lähdettiin ajelemaan hotellia kohti, ja matkalla pysähdyttiin maistamaan duriania. Siinäpä vasta hetelmä! Haju oli jotain kovin viemärimäistä, mutta suussa maistui makeahko velli. Monenmoista muutakin erikoista hattivattihedelmää on tullut maistettua, mm. langsatia ja rambutania.
Jotta ei olisi päässyt nälkä kurnaisemaan liikaa, niin pysähdyttiin vielä Ahmadin huudeille, hänen vakio satemestaansa syömään maan parhaat satet. Ne siis on lihavartaita, ja kokki oli meille tehnyt niitä lampaasta, kanasta ja pupuista. Pupujen ruokiin ei sentään kajottu. Eikä niiden mopedeihin.

Eipä voi muuta kuin ällistellä paikallisten painonnostoihmisten vieraanvaraisuutta, ja olla kaikesta tästä kovin kiitollinen. Iso terima kasih heille!
Huomenna siis noustaan bussiin ja suunnataan seuraavaan määränpäähän. Raportoidaan sieltä sitten lisää.