Volyymi miehen tiellä pitää

by Teemu Roininen

Uusi treeniohjelma alkoi vajaan viikon mittaisen kevyen jakson päälle nyt keskiviikkona.
Nyt takana on kolme treeniä, noin 650 toistoa ja noin 90 000 kiloa. Ainoa asia mikä tuntuu pahalta on se, kun tähän asti hyvin palvellut sekuntikelloni made in USSR, jolla kellotan taukoja, on alkanut sekoilla. Muuten fiilis on hyvä, eikä raskas kuorma ainakaan vielä tunnu pahasti kropassa. Katsotaan nyt saako tässä revittyä tuon ohjelman läpi asti. Nyt ollaan vasta puolessa välissä tätä paperia. Ainakin kyykyssä käyminen tulee tutuksi.

Tonnien tai/ja toistojen laskeminen tekisi muuten hyvää monelle muullekin painonnostajalle ja voimailijalle. Se toimii hyvänä nyrkkisääntönä oman treenin rasittavuuden ja jaksotuksen seurannassa. Monesti käy niin, että sitä luullaan treenaavansa niin pirusti, mutta jos alkaa vähän laskeskella mitä on oikeasti tullut tehtyä, niin huomaa, että punttikoululaisellakin on ohjelmassaan enemmän kuormaa.
Aivan kuin jokaiseen sääntöön, niin tähänkin löytyy poikkeuksia (paitsi siihen sääntöön, että jokaiseen sääntöön löytyy poikkeus, se on sikäli poikkeava sääntö), mutta perusvoimatasojen kasvattamiseen tämä on oikein hyvä ja toimiva systeemi.

Jostain luin, että  kaikkien aikojen paras nostaja, Vasili Alexeev, olisi todennut kehittyvänsä vain, jos viikottaiset nostomäärät nousivat yli 1200 toiston. Hirveitä määriä! Tuohon lienee laskettu kaikki liikkeet selkäpenkistä lähtien. Ihmiset, jotka näistä asioista oikeasti jotain tietävät, ovat olleet sitä mieltä, että hänen kohdallaan hyvinkin mahdollisia määriä.

Siis seuraa kuormitustasi ja tee ohjelmat niin, että kuormaa  tulee riittävästi, unohtamatta palautusta ja kevyitä jaksoja!